Treenisykkeellä

BLOGIT | Treenisykkeellä

Laihduttamisen loppu

Päivän lämpötila +20 saa ihmiset miettimään kesää, niitä lämpimiä kesäiltoja terassilla, vähissä vaatteissa pomppimista rannalla. Mökkitalkoita, kukkien istutusta ja puutarhan hoitoa lämpimänä hellepäivänä. Bikinitkin pitäisi ostaa.

Tavallinen suomalainen nainen etsii kaupan synkimmät bikinit, ettei vaan rannalla erottuisi joukosta. Hän pukee ne kauhunsekaisin tuntein päällensä ahtaassa pukukopissa, jonka spottivalot huomaavat jokaisen kehon kohdan, kuin mikroskoopilla tarkastellessa. Ne valot on aivan kamalat. Ja se peilikin lihottaa. Aivan varmasti lihottaa.

En mä voi näitä bikineitä päälleni laittaa, enkä herranjestas ainakaan liikkua niiden kanssa julkisesti missään! Kaikki katsovat mikä sotanorsu se nyt tuolta lyllertää. Tuntuu uudelleen, kuin olisi valokeilassa täpötäydessä maauimalassa, kun jokaisen arvostelevat katseet osuvat vartalooni ja haluaisin vajota maan alle. Tai vähintään kietaista talvilomalla ostetun porontaljan ylleni, ettei kukaan röntgenkatseellaan pystyisi tätä kehoa mittailemaan.

Mitä kaikki ihmisetkin ajattelee? Entä jos sujahdan tästä tosi nopeasti tuonne viimeiseen kulmaukseen, niin eihän kukaan ehdi minua näkemään? Tai entä jos jonotan kaksi tuntia ennen maauimalan avautumista, jotta varmasti olen ensimmäinen paikalla, eikä kukaan näe kun livahdan viimeiseen nurkkaukseen, joka on yli puolipäivää varjossa. Rusketus ei kovin hyvin tartu, mutta se ei haittaa, ainakin sain piilotettua hekumanpunaiset raskausarpeni, löllyvät reiteni, löysät pakarani, pömppö vatsan ja ei keneltäkään jää huomaamatta hirveät allitkaan. Bikineiden puristaessa, selkäläskeistä puhumattakaan.

Laihtuminen lähtee tyytymättömyydestä omaan vartaloon. Epävarmuudesta omaa vartaloa kohtaan. Nähdään vaa’alla huimia lukemia ja peilistä katsoo takaisin jäätävä pontso. Halutaan intohimoisesti muuttaa omaa vartaloa, koska ollaan onnellisia sen miinus kymmenen kilon jälkeen. Paljon onnellisempia.

Useimmiten talvi hiihdetään menemään miten tykätään ja kevään koittaessa herätään siihen, että pian ei rannalle voi mennä enää toppatakki ja tuulihousut päällä, ilman oikeasti oudoksuvia katseita. Herätään siihen, että on ”pakko alkaa tekemään jotain”. Napataan kaupasta ne mainostetut ja buustatut pikadieetit. Korvataan tavallinen, terveellinen, monipuolinen, värikäs, herkullinen ja ravitseva ruoka jauhepusseilla x tuotetta.

On pirtelöä, on patukkaa, on keittoa. On smoothieta, on ateriankorviketta, on juomaa ja mehua. Minkä takia? Jotta voitaisiin vetää kehomme totaaliin hätätilaan hetkeksi? Pikadieeteillä ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa, sitä on kenenkään turha selittää. En tule ikinä uskomaan, että yksikään jauhepussisapuska korvaa kokonaista terveellistä ja tuoretta annosta oikeaa ruokaa. Perus suomalainen, ei usko ennen kun näkee ja tiedän etten tätä tule näkemään.

Ihmiset on hassuja. Meille uskotellaan kaiken olevan paremmin ja hienommin hoikemmassa vartalossa. Onko oikeasti niin? Jos on, kannattaa pysähtyä hetkeksi, vaikka keskelle tietä ja miettiä uudelleen ne elämän prioriteetit kuntoon.

On olemassa ihmisiä, valitettavan paljon, jotka ajattelevat ”sitten kun”. Sitten kun minä tästä hoikistun, niin ostan itselleni kukkia. Sitten kun minä tästä laihdun, niin varaan loman etelään. Sitten kun minä tästä tipun painoa, niin olen ansainnut suklaalevyn. Sitten kun vaaka näyttää -10kg, niin ostan uudet farkut. Sitten kun ja sitten kun.

Entäs sitten, kun se ”sitten kun” ei tulekaan? Ei tule päivää, kun olet laihtunut -10kg? Entäs sitten kun se -5kg on lähtenyt kitudieetillä, kroppa huutaa hoosiannaa, järki pyrkii pakoon, on paha olla, huono mieli ja edelleenkään ne ”tavoite farkut” eivät mahdu jalkaan? Sitten kun se aika tulee, vedetään lohtusuklaata ja otetaan tuikku murheeseen. Ajatellaan, että elämää tämä vain on, ”huomenna minä tsemppaan ja sitten lähtee kunnon kuurit päälle”. Sitten kun siinä tilanteessa ollaan, niin sitten siinä ollaankin sellaisessa oravanpyörässä, että kovaa saa pitää kiinni, että kyydissä pysyy.

Mun asiakkaina on ollut, on ja tulee olemaan ihmisiä, joille totuus on neljä ensimmäistä kappaletta. Se ei ole heille mikään vitsi. Eikä tarvitse olla minkään mittakaavan mukaan edes ylipainoinen, ajatellakseen, että on mielestään jäätävän paksu tai lähes sinivalaan kokoinen. Mulla on hoikkia ystäviä, jotka kuvittelevat olevansa paksuja tai jotenkin hirmuisesti suurempia kuin oikeasti ovatkaan.

Mua on henkilökohtaisesti jo pitkään kyllästyttänyt laihuuden ihannointi. Asia, joka saa mun verisuonet paukkumaan päässä ja veren kiehumisasteen uusiin sfääreihin. Osa meistä on luontaisesti hoikkia, mikä johtuu perinnöllisyyden tuomasta rakenteesta. Laiha, hoikka, solakka ja siro ihminen voi olla terve, mutta koitan hakea tässä enemmän laihuuden ihannoinnin terveellisyyttä ja sen mukanaan tuomaa epäterveellisyyttä.

Keho hakeutuu jatkuvasti tasapainoon, eli homeostaasiin. Pienessä ajassa järkyttävä määrä pudonneita kiloja tulee takaisin nopeammin ja varvemmin, koska keho ei ole tottunut moiseen nälkäkuuriin. Kun paino hilautuu takaisin, se kertyy enimmäkseen rasvana, koska rasva on paras energianlähteemme ja keho luulee joutuvansa uuteen hätäpaastoon ja nälkäkuuriin, joten on varauduttava. Kun ollaan nopeasti pudotettu suuri määrä kiloja, suuri osa lähtee lihasmassasta. Paino tulee rasvana takaisin, eivätkä lihakset palaa. Lihasmassa kuluttaa levossa enemmän kuin rasva ja koska nyt rasvamassaa on enemmän, perusaineenvaihduntakin hidastuu. Puhumattakaan muista kehon ja aineenvaihdunnan muutoksista kitudieetin aikana ja sen jälkeen.

Minä en usko, että ihminen voi olla täysin tyytyväinen itseensä, jos haluaa laihduttaa. Ylipainoiset ihmiset voivat olla tyytyväisiä itseensä ja juuri tästä syystä eivät halua laihtua, edes terveytensä vuoksi, koska ovat tyytyväisiä. Uskon siihen, että itseään pitäisi silti rakastaa, vaikka haluaisi asioiden muuttuvan. Uskon, että rakastamalla itseään, voi vaikuttaa sisäisellä motivaatiolla asioihin, joilla on pidemmän päälle merkitystä.

Ulkonäkökeskeinen laihduttaminen on turhaa, eikä johda pitkälle. Terveys on täysin asia erikseen. Oikealla ruokavaliolla, elämästä nauttimalla ja liikkumalla paino putoaa itsestään. Koetaan ihkaoikeaa hyvänolon tunnetta siitä, että keho voi hyvin, kun ravitsemme itseämme oikein. Minä en ole aina ravinnut itseäni hyvin, olen joskus elänyt irtokarkeilla ja leivällä. Kun ajan myötä olen oppinut ravitsemaan kehoani oikein, niin voin taata, että tulokset näkyvät myös ulkomuodossani, mutta vielä enemmän merkitystä on sillä, miltä minusta tuntuu.

Jatkuva laihduttaminen ja tiettyyn kilomäärään pyrkiminen ei tipauta onnea taivaalta suoraan syliin. Sellaista onnea ei olekaan. Vaakaluvulla ei oikeasti ole mitään merkitystä, se ei kerro kehon ulkomuodosta mitään. Fitti-mimmikin voi painaa laihuuden ihannoijalle päätä huimaavia lukuja, mutta näyttää solakalta, koska lihas painaa rasvamassaa enemmän ja ns. ”mahtuu” pienempään tilaan. Minusta tuntuu pahalta miten niin moni käy vaa’alla vaan sen takia mitä se luku näyttää ja antaa sen ohjata elämää. Se luku siellä vaa’assa motivoi jatkamaan urheilua, syömään sitä, tätä ja tota. Se yksi luku voi aamulla muuttaa koko päivän suunnan. Jos se on liikaa, päivä on pilalla, mikään sitä ei enää korjaa. Jos luku miellyttää, niin joko ollaan koko päivä extra varovaisia syömisten kanssa, ettei se luku pompahda huomisaamuun tai sitten palkitaan itsensä suklaalevyllä.

Tässä postauksessa suurin osa lauseista koostuu siitä, mitä sinä itse ajattelet. Se millainen kuva sinulla on, millainen kehonkuvasi on. Yleensä kehonkuvamme on vääristynyt, eikä vastaa todellisuutta. Useampi meistä naisista (miksei miehistäkin) kuvittelee vartalostaan jotain, mitä se ei ole ja nimenomaan negatiivista. En yhdenkään naisen ole koskaan kuullut kehuvan: ”Hei vitsi mitkä vatsalihakset multa tästä masusta kimmeltääkään vasten auringon siltaa” kun sellaisia ei oikeasti edes näkyisi.

Useimmat kääntävät kaikki ajatukset aina negatiivisiksi. Aina kaikki on epäonnistunutta ja masistelua. Fakta kun vaan on se, että kaikkeen pystyy vaikuttamaan itse. Sinä päätät sen, kuinka onnellinen olet. Sinä päätät sen, mitä sinä ajattelet kropastasi ja millaisen määritelmän siitä teet. Ei mikään hirttotuomio ole koskaan mieltä ylentävä, niin miksi ainut asia, jossa elämme koko elämämme on se, jota arvostelemme kaikkein rankimmalla kädellä? Miksi vihaamme sitä niin paljon? Miksi annamme ”helppojen” dieettien olla tekosyynä sille, että emme jaksa nähdä vaivaa oman vartalomme ja terveytemme eteen? Yksikään vartalo ei tule huutamaan hoosiannaa järkevästi koostetussa painonpudotuksessa, kun taas aariat on kuultavissa Timbuktuun asti, kun kaivetaan ne ateriankorvike jauhopussit kassin pohjalta.

Oman terveyden ajattelu ja oman itsensä arvostus lähtee sisältä. Ei niitä muutoksia tapahdu ulkopuolella, jos ne muutokset ei lähde sisältä. Haluan tämän postauksen ajatustulvasta nostaa yhden ajatuksen pintaan.

Me elämme vartalossamme koko ikämme, meillä on vain yksi keho koko loppu elämän, valinta jää meille; haluammeko vihata sitä vai rakastaa?

Kaikki kuvat: Pauliina Ruokonen

Kommentoi