Terveys

TERVEYS | Lauri Seppälä |

Ketogeenisellä dieetillä terveemmäksi ja hoikemmaksi?

Ketogeenisestä ruokavaliosta voi olla hyötyä epileptikolle. Mahdollisuuksia nähdään myös muistisairauksien ja syövän hoidossa.

Ketogeenisessä ruokavaliossa kehoon tuotetaan paastotila rajoittamalla hiilihydraattien määrä minimiin. Kahdessa uudessa tutkimuksessa ruokavalion on havaittu parantavan hiirien muistia iäkkäänä ja pidentävän roimasti niiden elinikää.

Tutkimuksissa hiirien kalorit tulivat noin 90 prosenttisesti rasvoista. Tutkijat kertovat yllättyneensä tuloksista, joiden mukaan hiirien mediaani-elinikä kasvoi 13 prosenttia runsasrasvaisella ruokavaliolla verrattuna runsashiilihydraattiseen ruokavalioon.
– Ihmisillä tämä tarkoittaisi 7–10 vuotta lisää. Mutta yhtä tärkeää on se, että nämä hiiret säilyttivät terveyden laadun myöhemmässä elämänvaiheessa, kertoo toista tutkimusta johtanut ravitsemustieteilijä Jon Ramsey.

Eliniän ja muistin kohentumisen ohella ketogeeninen ruokavalio paransi hiirten motorista toimintaa, lisäsi lihasmassaa sekä ehkäisi ikään liittyvän tulehduksen merkkiaineiden lisääntymistä.

Ramseyn mukaan perustasolla ihmisiin pätevät samanlaiset elinten toimintojen muutokset ikääntyessä.
– Tutkimus osoittaa, että ketogeenisella ruokavaliolla voi olla merkittävä vaikutus elämään ja terveydenhoitoon ilman suurta laihtumista tai kalorinsaannin rajoittamista. Se avaa uuden keinon mahdollisille ravitsemuksellisille toimenpiteille, jotka vaikuttavat ikääntymiseen.

Eläinkokeet ovat vasta alkusoittoa, ja siksi on aivan liian aikaista lähteä yleistämään tuloksia ihmisiin, muistuttaa laillistettu ravitsemusterapeutti Leena Putkonen.
– Ihmisten ruokailutottumuksiin ja terveyteen vaikuttaa niin moni seikka, että projisointi hiiristä ihmisiin on melkoisen turhaa spekulointia. Eläinkokeita tehdään, jotta selvitetään, mitä ihmisissä kannattaa tutkia. Eli nyt tätä pitäisi vasta lähteä tutkimaan ihmisillä.

Apua epilepsiaan

Vuonna 2010 Epilepsia-lehdessä julkaistun tutkimusraportin mukaan ketogeeninen dieetti on paitsi turvallinen myös tehokas hoito vaikeahoitoisessa epilepsiassa. 79 prosentilla tutkituista kohtaukset pysyivät poissa tai olivat vähäisiä vielä ruokavalion lopettamisen jälkeenkin. Myös rasva-arvot palautuivat normaaleiksi.

Käypä hoito -suositus neuvoo harkitsemaan ketogeenista ruokavaliota lasten vaikean epilepsian hoidossa silloin, kun epilepsialääkkeet eivät käy eikä kirurgisen hoidon mahdollisuutta ole. Hoidon ajan lapsen sokeri-, rasva- ja ketoarvoja seurataan tarkasti säännöllisillä verikokeilla.

Laihdutuksessa ongelmallinen

Vaikean epilepsian hoitomuotona käytettävää ketogeenistä dieettiä ei tule sotkea laihduttamisessa käytettävään vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, huomauttaa laillistettu ravitsemusterapeutti Reetta Mustonen Kuopion yliopistollisesta keskussairaalasta.

Laihduttamistarkoituksessa vähähiilihydraattiset dieetit – varsinkin ketogeeninen dieetti – ovat ongelmallisia, koska ne rajaavat hyvin suuren osan ruoka-aineita pois ruokavaliosta.
– Niinpä energiansaanti vähenee, ja usein laihtuminen kestää dieetin ajan ja paino palautuu ennalleen, kun ruokavalio normalisoituu. Tämä tuttu vaikutus on muillakin ruokavaliota runsaasti rajoittavilla dieeteillä.

Leena Putkonen täydentää, että ketoilu kosahtaa usein myös siihen, että ei oikein istu ihmisten elämään pitkällä aikavälillä.
– Eikä ihme, koska ei sitä biologisessa mielessä ole tarkoitettu kuin vara-energian hyödyntämiseen, kun ravinnon saanti on niukkaa.

– Jos joku on sillä onnellinen koko elämänsä, niin hyvä hänelle. Se on kuitenkin myös erittäin epäekologinen tapa syödä, jos katsotaan globaalista perspektiivistä.

Mikä on ketogeeninen dieetti?

  • Ketogeenisessä ruokavaliohoidossa rasvojen määrä energian kokonaissaannista on 60–75 prosenttia ja proteiinien määrä on 20–35 prosenttia. Hiilihydraattien määrä kokonaisuudesta on vain 5 prosenttia.
  • Ketogeeninen ruokavaliohoito räätälöitiin jo 1920-luvulla epilepsian hoitoon. Ruokavalion mahdollisuuksia hoitaa muita sairauksia tutkitaan edelleen. Tällaisia tutkimuskohteita ovat olleet viime vuosina muun muassa syöpä ja Alzheimerin tauti.
  • Sairaalatason ketogeeninen dieetti epilepsian hoidossa toteutetaan terveydenhuollon ammattilaisten ohjauksessa ja tarkkailussa. Ketogeeninen ruokavaliohoito sairaalassa aloitetaan aina lääkärin määräyksestä.
  • Lapsilla dieetin haittavaikutuksina voivat olla kasvun ja kehityksen hidastuminen. Tällöin ruokavaliota hienosäädetään. Laillistettu ravitsemusterapeutti tarkistaa energian ja ravintoaineiden saantia.
  • Muita mahdollisia sivuvaikutuksia ovat elimistön liiallinen happamoituminen, alhainen verensokeri, munuaiskivet, nestehukka, refluksi, oksentelu, infektiot, sairastavuuden lisääntyminen, ravintoainepuutokset, ummetus, epäedulliset muutokset veren rasva-arvoissa, karnitiinipuutos ja muutokset luiden metaboliassa.
  • Asiantuntijat eivät yleisesti suosittele ketogeenistä dieettiä laihduttamisen tueksi johtuen sen äärimmäisyydestä ja mahdollisista ravinnevajauksista.
  • Lähteitä: Reetta Mustonen KYS, Today.com

2 vastausta artikkeliin “Ketogeenisellä dieetillä terveemmäksi ja hoikemmaksi?”

  1. Oikea suunta

    Hienoa, että vähähiilihydraattisen dieetin edut aletaan tunnustaa, myös näissä ns. ”asiantuntija” piireissä, vaikkakin jälkijunassa ja tietoa tuntuu olevan heilä niukasti ja suhtautuminen nuiva.

    Ketodieettiä on tutkittu IHMISILLÄ yli 10 vuotta esim. (Jeff Volek, Stephen Phinney ja Eric Westman) nimenomaan painonhallinnassa, diabeteksen hoidossa ja urheilijoilla. Erittäin hyvin tuloksin, dieetti on täysin turvallinen ja toimii ylivoimainen em. tapaukissa. Joten Mustosella ja Putkosella on vielä lukuhommia edessä, ihmetyttää kuitenkin ruo negatiivinen suhtautuminen avoimmuden sijasta.

    Lisäksi on tehty IHMISILLÄ pilottitutkimus alzheimerin hoidossa, ja tuloksena dieetti paransi potilaiden kognitiopisteitä enemmän kuin yksikä lääke. 3 kk aikana. Jatkotutkimus on tulossa.

    Ketogeeninen ruokavalio poistaa myös siitepölyalergian oireita tehokkaasti, sillä ketoaine betahydroxibuturaatti vaimentaa syöttösolujen histamiinin eritystä. Mainio uutinen heille, joita uudemmatkin antihistamiinit väsyttävät, kuten minulle. Ja lääkkeitä ei olekaan tarvinnut heinänuhaan enää viime vuosina. Heinänuhan oireet katoavat 3:ssa päivässä aloittamisesta, kun ketoosi alkaa ja Ketostick -indikaattori alkaa punoittaa.

    Ketogeeeninen dieetti ei karsi ruokavaliosta mitään tärkeää, ainoastaan sokerit, runsaasti tärkkelystä sisältävät ruoka-aineet ja einekset. Pois jäävät lähinnä riisit, pastat ja viljat etc. Viljat ovat ilmeisesti se pakkomielle ravitsemusterapeuteille, mutta niissä ei ole mitään, mitä ei saisi muualta. Ketogeenisesä dieetissä kasvisten osuus useimmiten nousee normiruokavaliosta ja kuituakin tutlee riittävästi. Kuituahan ei tarvita ketodieedissä hidastamaan verensokerin nousua, koska se ei juuri nouse. Ja koska ei nouse, diabeetikon oireet poistuvat, insuliiniherkkyys paranee ja taudin eteneminen pysähtyy ja lääkitystä ei useinkaan enää tarvita.

    Myös jutun infoaatikko on väärin, itsekkö ovat keksineet vai viitatanko hiirien ruokavalioon? Tutkittukin on ja vieläpä IHMISILLÄ ja ketogeeninen dieetti on helpoin ja toimii parhaiten kun:

    – hiilihydraatin määrä on n. 20 -50 g riippuen ihmisen metaboliasta, toiset pääsevät ketoosiin helpommin kuin toiset, jos on nsuliiniresistanssia, niin vähempi parempi
    – proteiinin määrä on n. 80-140 g riipuen koosta
    – luonnollisia rasvoja loput energianlähteeksi

    Elimistö ei happamoidu, jos ei ole diabetes 1:stä, tai syö ns. glukoosinpoistolääkkeitä. Lääkärit ja ravitsemusasiantuntijat yleisesti sekoittavat tietämättömyyttään ketoosin ja ketoasidoosin, kaksi täysin eri asiaa. Ketoasidoosi on vaarallinen, ketoosi on terveyttä edistävä.

    Alhainen verensokeri ei ole ongelma, koska aivotkin käyttävät ketoaineita mielelään energiaksi (60 % energiasta) ja toisaalta maksa valmistaa yhä riittävsti glukooia, joten liian alas se ei mene.
    Ravintoainepuutokset eivät ole yleisiä, kuten asia on esim vegaaneilla tai einesruokavaliossa. Maksa, sardiini, muna ja liha ovat yhä vieläkin ravinnetiheimmät ruoka-aineetm toisin kuin viljat.
    Sairastelut ja infektiot eivät lisäänny, vaan vähenevät, kun elimistön tulehdustila vaimenee ja immuniteetti paranee. Itselläni ei ole ollut yhtää flunssaa pariin vuoteen.
    Maksa-arvot paranevat radikaalisti, jos on esim rasvamaksa päässyt syntymään suositellun hiiihydraattidieetin ja sokerin vuoksi.
    Yleensä nuo muut mainitut ns. haittavaikutukset voivat tulla millä dieetillä tahansa, tai ilman diettiä. Ei näyttöä että ketodieetisä olisi enemmän, edes munuaiskivistä. Munuaisten funktio tutkitusti myös paranee, jos sattuu potemaan niiden vajaatoimisuutta. Verenpaine laskee, veren rasvaprofiili paranee etc.

    Tosin siirryttäessä ketodiettiin voi alussa, ensimmäisten 1-2 viikkon aikana, tulla pahoinvointa ja kramppeja, jos ei syö tarpeeksi suolaa ja mineraaleja, sillä alentununut insuliinitaso saa munuaiset päästämn mm. natruimia virtsaan enemmän. Mutta nuo oireet poistuvat kyllä kun elimistö tottuu polttamaan rasvaa, ja tilalle tulee energinen ja selkeä olo.

    Energiansaantia ei tarvitse rajoittaa: kun syö nälkänsä ja lopetta kun nälkä lähtee, niin elimistön oma säätely pitää huolen sopivasta kalorimäärstä ja ylipaino lähtee, kuten normi vähähiilihydraattisessa dieetissäkin. Toki, jos palaa takaisin suositusruokavalioon, niin lihoo takaisin. Ketogeenisestä dieetistä voi halutessaan poistua välillä normaaliin vähähiilihydraattiseen diettiin lihomatta ja olla kausiluontoisesti ketoosissa muutaman kuukauden, kuten esi-isämme ovat satoja tuhansia vuosia tehneet ravinnonsaannista ja metsästysonnesta riippuen.


  2. Pieleen meni jälleen

    Jutun kuva ja kuvateksti on täyttä huuhaata. Ketogeenisessä dieetissä ei syödä kovinkaan paljoa proteiinia, siis lihaa tai kananmunia. Ihmeellistä tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä. Luulisi, että jos juttua kirjoitetaan, niin edes perusasioista otetaan selvää.
    Sama koskee muuten myös karppausta, siinä ei mässäillä pekonilla, vaan siinä vähennetään hiilihydraattia ja energianlähteenä toimii ihmiselle paras lähde, eli rasva.


Kommentoi