Terveys

TERVEYS | Lauri Seppälä |

Evoluution neuvot kaupunkisuunnitteluun

Nykyinen kaupunkisuunnittelu ei huomioi evolutiivisia tarpeitamme. Hyvinvointia voitaisiin lisätä esimerkiksi korkeilla rakennuksilla ja monimuotoisilla viheralueilla. Turun kaupunkisuunnittelu saa evoluutiopsykologilta huonon arvosanan.

Evoluution näkökulmasta olemme kaupunkilaistuneet vasta aivan äsken. Jos työkaluja käyttävän ihmisen historia olisi tuhatsivuinen kirja, 995 sivua olisi metsästäjä-keräilijän merkintöjä ja viisi sivua viljelijän mietteitä. Viimeisen sivun viimeinen maininta olisi, että nyt muutettiin kaupunkiin.

Kaupungistuminen on tuonut puhtautta ja helpottanut elämää, mutta kaupunkiasumiseen liittyy useita terveyshaittoja. Suuressa osassa kaupungistunutta maailmaa kansanterveyttä uhkaavat krooniset taudit ja häiriöt, kuten astma ja allergia, diabetes, metabolinen oireyhtymä, tulehdukselliset suolistotaudit, syöpä, neurologiset sairaudet ja mielenterveyshäiriöt, kertoo Duodecimin uusi raportti.

Suomessa esimerkiksi tulehdukselliset suolistosairaudet ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Useiden kaupungistumiseen liitettyjen vaivojen taustalla on hiipuneen luontokosketuksen aiheuttama mikrobiston köyhtyminen, joka häiritsee immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.

Korkeat keitaat kannattaisivat

Kaupunkeja ei ole osattu suunnitella siten, että ihminen sopeutuisi niihin erityisen hyvin, harmittelee Turun yliopiston evoluutiopsykologi Markus J. Rantala. Hänen mukaansa melko helpoilla ratkaisuilla voitaisiin kuitenkin lisätä ihmisten hyvinvointia kaupungeissa.
– Ongelmana on se, että näitä päätöksiä tekevät ihmiset, joilla ei ole harmainta aavistusta evoluutiopsykologiasta.

Rantala suosittelee esimerkiksi korkeaa rakentamista. Ylöspäin suuntautuva asuminen vähentää autojen tarvetta, ja tilaa säästyy enemmän luonnolle. Säännöllinen luontokosketus vähentää tutkitusti muun muassa allergioita ja mielenterveysongelmia.

Korkeat asunnot lisäävät myös hyötyliikuntaa: kun riippuvuus autoista vähenee, ihmiset kävelevät tutkitusti enemmän.

Jo sillä, että ihmiset liikkuvat jalkaisin kauppoihin, on Rantalan mukaan huomattava terveysvaikutus.

Ihmiselle on lisäksi tyypillistä halu nähdä kauas ilman, että on toisten katseltavana.
– Se, että rakennetaan korkeita rakennuksia, ei tietysti tarkoita sitä, että ketään pakotetaan asumaan sellaisissa.

Vihervyöhykkeillä kymmenen lisävuotta

Mahdollista korkean paikana kammoa pystyisi lieventämään rakentamalla pyramidimaisia, ylöspäin kapenevia taloja. Niiden parvekkeille Rantala rakennuttaisi puutarhamaisia keitaita. Talot voisi jakaa esimerkiksi muutaman kerroksen välein yhteisöihin, joilla voisi olla yhteinen piha tai parveke.

Rantala tähdentää, että kyse ei ole pelkästään kaupunkimiljöön viihtyisyydestä.
– Luontokontakti lisääntyy huomattavasti, kun vihreille alueille jää enemmän tilaa. On suoraa näyttöä, että tämä on kansantaloudellisesti ja kansanterveydelle paras vaihtoehto.

Hiljattain Science-lehdessä julkaistun kanadalaisen tutkimuksen mukaan puiden muodostama vihervyöhyke kerrostalojen ja maantien välissä tarjoaa suurkaupunkilaiselle keskimäärin kymmenen elinvuotta lisää.

Eläminen lähellä vihreää aluetta yhdistyy vähäisempään kuolemanriskiin useista syistä. Erityisen hyväksi se on osoittautunut hengityselinten terveydelle.

Varissuo oli hyvä suunnitelma

Kaupunkien viheralueisiin Rantala kaipaisi monimuotoisuutta, sillä puistot ovat ”ekosysteemipalveluja”. Puistojen ei tulisi olla pelkkää nurmikkoa, vaan myös niittyjä ja ketoja.
– Myös viherparvekkeiden ja viherkattojen vaikutus on suuri.

Turun nykyisestä kaupunkisuunnittelusta Rantala ei juuri kehuttavaa löydä. Vielä synkempänä tapauksena hän mainitsee Piikkiön, joka kuuluu nykyisin Kaarinaan.
– Piikkiön keskusta on yksi typerimmin kaavoitettuja, mitä olen nähnyt. Taloja on ahnehdittu liian tiheästi, mutta eivähän ihmiset missään betoniviidakossa viihdy.

Positiivisena esimerkkinä Rantala mainitsee takavuosikymmenien Turun Varissuon.
– Se sai 1970-luvulla myös palkintoja kaupunkisuunnittelustaan. Sitten iski ahneus, ja Varissuota alettiin rakentaa liian tiiviiksi, ja siitä tulikin sitten kaupungin slummialue.

Rantala on pannut merkille, että kaupunkisuunnitteluun suhtaudutaan usein hyvin tunnepitoisesti vailla tieteellisiä faktoja.
– Monilla subjektiivinen näkökulma vaikuttaa siten, että he poimivat kaikesta informaatiosta vain omia kantojaan puoltavat pointit.

Luontokosketuksia kaupungissa

  • Kaupungin sisällä luontokosketusta voi vaalia pienissä lähimetsissä, puistoissa, pusikoissa sekä järven- ja merenrannoilla.
  • Jo 15–45 minuutin käynti kaupungin puistossa kohentaa tutkitusti mielialaa sekä elinvoimaisuuden ja virkistymisen tuntemuksia.
  • Vaikutukset voimistuivat selvästi, kun luontoympäristössä vietetään viisi tuntia kuukaudessa.
  • Hallitusti hoitamaton viheralue on erinomainen ympäristö kalastella rikasta mikrobistoa. Pelkästään nurmikolla makoilu tekee hyvää, kunhan niistä ei myrkytetä rikkaruohoja pois.
  • Luonnonmukaisempaa elämistä tukevat myös muun muassa viherkatot ja viherseinät, parvekeistutukset, siirtolapuutarhat, viljelypalstat ja kotieläinpihat.

Lähteitä: Metsäntutkimuslaitos, Suomen ympäristökeskus

3 vastausta artikkeliin “Evoluution neuvot kaupunkisuunnitteluun”

  1. Irma

    Tarjoaako tämö Rantala vähän väliä itseään Turun Sanomille vai onko teillä joku diili? Ketään muuta asiantuntijaa ette löydä? Muutenki vähän sekaisin omasta alastaan ja suuruuden hulluna luulee että mitä vain voi selittää evoluutiopsykologialla.


  2. qweacy

    Korkea rakentaminen ei ole sama asia kuin tiivis rakentaminen. Kysymys on siitä, kuinka monta asuinneliötä per maan pinta-alaneliö saamme sijoitettua. Rakentamisessa on tällä mittarilla hyvä vaatia Suomen tiiveintä kaikissa uusissa kohteissa. Yksi torni paljon tyhjää ympärillään on helposti tehottomampi kuin samaan tilaan tehty umpikortteli. Viher- tai aurinkopaneelikaton voisi kaavoituksessa vaatia jokaisesta uudesta talosta vakiona. Säästettäisiin hulevesissä ja saataisiin energiantuotantoa ympäristöystävällisemmäksi.


  3. MPe, kaupunkiajattelija

    Tuota… nyt kyllä evoluutiopsykologi taitaa ns. vedellä näitä analyysejä hatustaan, ilman tutustumista mm. ympäristöpsykolgian ja arkkitehtuurin historian kaupunkitutkimuksellisiin tuloksiin. Vastaavat ajatukset ”ideaalista” ympäristöstä ovat jo tuttuja (mm. Le Corbusier) ja niitä on jossain määrin eri muotoisina eri puolilla maailmaa toteutettukin – huonoin tuloksin. Luonnollisestikaan asia ei ole aivan musta-valkoinen, vaan ihmisten viihtyvyyteen eri tyyppisesti rakennetuissa ympäristöissä vaikuttavat myös kulttuuriset seikat, mutta jokseenkin yleismaailmallisesti on todettu asuinalueiden harvaan rakennetun tornirakenteen vieraannuttava vaikutus ihmisiin.
    Ensinnäkin liian suurten asumisyksiköiden muodostaminen vieraannuttaa ihmiset omasta ympäristöstään / yhteisöstään, vähentää turvallisuuden tunnetta, lisää ihan varsinaista ilkivaltaa sekä rikollisuutta ja näiden kaikkien kautta madaltaa elinikää. Esim. porraskäytävässä tulisi olla vain tietty määrä asuntoja per kulkuyhteys, jotta ihmisten tunne oman elinympäristön hallintaan säilyy ja intressi myös siitä huolehtimiseen.
    Toisekseen viheralueilla toisistaan erillisiksi erotetut asuintornit (tai vaikka pyramidit) eivät saarekkeina muodosta kaupunki-/kylärakennetta, jonka ihmiset kokevat miellyttäväksi, turvalliseksi ja no, nimenomaan ”kaupunkimaiseksi”. Ja toisin kuin luulisi, niin tutkimusten mukaan tällainen ympäristö ei kannusta sinällään ihmisiä liikkumaan ilman autoa.
    Eli vaikka kaupungit olisivatkin ihmisen evoluutiossa vasta puoli sivua, niin ne kattavat jo useita, useita sukupolvia ja osin suunnittelemattomastikin rakentuineina kuvastavat – kai – jotakin siitä, mikä on ihmisen mielikuva kaupungista, sille kuuluvasta rakenteesta ja ”loogisuudesta”. Nämä seikat nyt joitakin tutkimusesimerkkejä mainitakseni, puolustamatta tässä nyt mitään nimenomaista kaupunkia, kaupunkirakennetyyppiä tai asuinaluetta.

    Kyllähän tässä jutussa faktaakin löytyy. Luontoympäristön elvyttävä vaikutus on tutkitusti merkittävä asia ja esim. Suomessakin on tutkittu puisto- tai muiden luontoalueiden saavutettavuuden vaikutusta kuolleisuuteen. Kuitenkin ennen kuin mennään tekemään tällaisia hyvin yksiulotteisia loppupäätelmiä ihmiselle oikeasta ja hyvästä kaupunkirakenteesta, tulisi aihetta varmaankin pohtia hieman useammastakin näkökulmasta.


Kommentoi