Terveys & tiede

BLOGIT | Terveys & tiede

Humoraalioppi, vyöhyketerapia ja meridiaanit

Terveys taitaa olla ainoa teema, jossa keksinnöstä kulunut pitkä aika katsotaan eduksi

 

Hippokrateen aikana Kreikassa kehittyi ns. humoraaliteoria, jonka mukaan ihmisen elimistössä vallitsi neljä perusnestettä, veri, lima, sappi ja musta sappi. Sairaudet johtuivat näiden nesteiden epätasapainosta.

Tähän oppiin kuului se, että nesteiden tasapaino tuli palauttaa normaaliksi. Yksi keskeisistä hoidosta oli suoneniskentä, jolla pahaa verta päästettiin pois. Tätä perua on vielä nykyisinkin käytetty kuppaus.

Vaikka moni meistä tänään naureskelee noille nesteasioilla, vasta modernin lääketieteen syntyminen ja sairauksien mekanismien tutkiminen aloittivat kehityksen, joka on johtanut nykyiseen tutkittuun tietoon perustuvaan lääketieteeseen. Humoraalioppia sovellettiin kuitenkin pari tuhatta vuotta.

Refleksologia

Vyöhyketerapia eli refleksologia perustuu uskomukseen, että ihmistä voidaan hoitaa painelemalla kehossa sijaitsevia heijastepisteitä. Refleksologia on syntynyt Kiinassa ja myös ilmeisesti vastaavia hoitoja on annettu myös Egyptissa jo varhain.

Vyöhyketerapiassa oletetaan, että kukin elin on yhteydessä iholla oleviin tiettyihin alueisiin. Kokeilemalla ja ideoimalla syntyi erilaisia koko vartalon karttoja, jossa elimiä edustava alueet sijaitsivat tietyillä paikoilla ihossa.

Jokainen on varmaan joskus nähnyt tällaisia kuvia hoitolaitosten seinällä.

Tyypillinen vyöhyketerapiakartta

Elimet löytyvät myös jalkapohjista

Jalkapohjiin piirretyt elinten kuvat ovat tavallinen näky vyöhyketerapeuttien seinillä. Vähemmän tunnettu tosiasia on, että nuo kaaviot ovat itse asiassa syntyneet Yhdysvalloissa vasta 1930-luvulla.

Eunice Ingham työskenteli Yhdysvalloissa vyöhyketerapeuttien kanssa ja näki miten sisäelimiin pyrittiin vaikuttamaan painelemalla käsiä ja vartaloa. Hän päätteli, että myös jalkapohjissa täytyy olla vastaavat elinalueet. Niitä painelemalla voisi siten hoitaa sairauksia.

 

Jalkapohjien vyöhyketerapian keksi Eunice Ingham Yhdysvalloissa 1930-luvulla

 

Tämän innovaation mukaisesti hän paineli potilaiden jalkapohjia ja yhdisti jalkapohjien eri ihoalueet elimiin. Siten syntyi vyöhyketerapeuttien käyttämä jalkapohjakartta elimistä. Tämä kartta ei siis ole peräisin Kiinasta tuhansien vuosien takaa toisin kuin uskotellaan.

Elinten projisoituminen iholle ja erityisesti se, että näitä paikkoja painelemalla voisi vaikuttaa elimen toimintaan perustuu vain vilkkaaseen mielikuvitukseen.

Meridiaanit

Ihmisessä uskottiin olevan tietynlaisia kanavia, joita kutsuttiin meridiaaneiksi. Näitä kanavia kulki eri puolille kehoa. Niiden toimintaa muuttamalla pyrittiin hoitamaan sairauksia. Näitä kanavia hyödynnetään akupunktiossa ja monissa muissa aasialaisissa terapioissa.

Tällaiset kanavat ovat kuitenkin mielikuvituksen tuotetta ja lisäksi nykyisin tunnetun anatomian ja fysiologian vastaisia.

Tiettyjä heijasteita on kyllä olemassa mutta niille on uskottavat anatomiset selitykset. Tiedämme esimerkiksi, että pallean ärsytys voi heijastua kipuna hartioihin. Selityksenä on kyseisten hermojen yhteys elimistössä. Tällaisia kanavia ei ole elimistössä olemassa eikä niiden kautta voida mitään hoitaa.

Tuhansia vuosia vanhat hoidot

Yksi hyvin tavallinen peruste monien terapioiden tehokkuudelle on se, että ne ovat tuhansia vuosia vanhoja.

Olipa ihon elinkartat peräisin tuhansien vuosien takaa taikka 1900-luvulta, itse vyöhyketerapian teoriaan sillä ei tietenkään ole vaikutusta. Olennaista on se, että elinten projisoitumista iholle niin, että niitä voisi hoitaa ihoa painelemalla, ei ole tähän päivään mennessä kyetty havaitsemaan.

 

Kaksi tuhatta vuotta tietämättömyyttä ei tee hoidoista toimivia.

 

Kukaan tuskin haluaisi palata takaisin antiikin ajan innovaatioihin ja luottaa niihin. Tätä tapahtuu kuitenkin koko ajan terveysbisneksessä, jossa usein perusteluina käytetään sitä, että hoidot ovat tuhansia vuosia vanhoja.

Vetoaminen tuhansiin vuosiin ei toisaalta tee hoidoista vaikuttamattomia

Vaikka historialliset hoidot perustuvat uskomuksiin ja nykytiedon valossa virheelliseen ymmärrykseen ihmiskehosta, se ei automaattisesti tee niistä tehottomia.

Esimerkiksi akupunktiosta on massoittain tutkittua tietoa. Akupunktio on saanut puolivirallisen aseman lääketieteessä, vaikka sen alkuperäinen idea perustuu edellä kuvattuihin kanaviin.

Analyysejä akupunktion tehosta on tehty runsaasti ja mm Cochrane-katsauksiakin yli 100 kpl eri vaivoihin. Yhteenvetona niistä voi todeta, että akupunktiosta saa koettua subjektiivista hyötyä.

Cochrane-katsausten perusteella vastaava hyöty saadaan kuitenkin myös ns. valeakupunktiolla. Ainoastaan migreenin ja hartiavaivojen osalta varsinaisen akupunktion hyöty näyttäisi olevan valeakupunktiota suurempaa. Tällöinkin ero on pieni.

 

Akupunktion teho näyttäisi siis syntyvän pääasiassa itse hoitoprosessista eikä neulojen laittamisesta meridiaaneille.

 

Voin hyvin uskoa, että vyöhyketerapiasta taikka jalkapohjahoidosta voi saada subjektiivista hyödyn kokemusta. Hyöty syntyy kuitenkin vain itse hoitoprosessista; ei elinten ihoprojektoiden käsittelystä.

Tavanomaisesta hieronnasta luvataan rentoutumista ja lihasjännityksen laukeamista. Hieronnan ei väitetä vaikuttavan minkään mystisen kanavan tai nestemuutosten kautta. Silti ihmiset hakeutuvat näihin hoitoihin ja saavat niistä hyötyä.

Hoitoihin pyritään liittämään mitä kummallisempia mystisiä ilmiöitä. Vyöhyketerapian väitetään vähentävän stressiä, avaavan “tukoksia”, puhdistavan kehoa myrkyistä (lue myös kirjoitukseni Detoxista), parantavan verenkiertoa, auttavan painonpudotuksessa ja lisäävän elinten (?) terveyttä.

Nämä kuvaillut hyvin epämääräiset ilmiöt eivät perustu minkäänlaiseen tutkimusnäyttöön vaan pääasiassa uskomuksiin ja lumevaikutukseen.

Monille uskomushoidoille olisi mielestäni eduksi, jos vaikutuksista puhuttaisiin rehellisesti ja liioittelematta. Eikö riittävä peruste hoidolle olisi rentoutuminen ja hyvän olon kokemukset ilman pseudotieteellistä jargonia?

43 vastausta artikkeliin “Humoraalioppi, vyöhyketerapia ja meridiaanit”

  1. Ilkka Harju

    Miten pitäisi suhtautua kiropraktiikkaan? Menin selkäkipujeni vuoksi työterveyslääkärille, joka suositteli kiropraktikolle menoa. Kun kävin sitten tämän vastaanotolla, niin hän teki muutamia voimakkaita ”naksautuksia” ja neuvoi liikkeitä, joilla kotona pystyisin saamaan vääntynyttä ruotoani suoristumaan. Ainakin tämän kokemukseni mukaan tuntuisi olevan hyödyllistä kyseiseen vaivaani, koska todellakin sain kunnollista fyysistä käsittelyä ja fysioterapiamaista ”kotiläksyä”. Ennakkoluuloni oli, että kyseessä olisi jokin täysin huuhaa-uskomushoito. Tällekin saralle kuitenkin mahtunee varmaan vaikka millaista noitatohtoria!


    • Jani Söderman

      Ei kiropraktiikkaa tai osteopatiaa voi verrata suoraan vyöhyketerapiaan tai akupunktioon. Jos selkävaivasi johtuu esim fasettilukoista, mitkä saadaan paikoilleen rusautuksilla niin siitä on konkreettinen hyöty, toisinkuin vahvasti placebo-efektiin nojaavilla hoidolla (kuten akupunktio). Hyvä, että meiltä löytyy terveysalan ammattilaisia jotka viitsivät ottaa tähän rehottavaan viidakkoon kantaa.


      • Juhani Knuuti

        Olen samoilla linjoilla. Subjektiivinen hyöty kiropraktiikasta on aika selvä. Hieman yllättää, että Cocohrane-katsaukset myös kiropraktiikan osalta olivat kohtalaisen kriittisiä, enemmän kuitenkin painottuen laadukkaiden tutkimusten vähäisyyteen. Kunnollista tutkimusnäyttöä näyttäisi siis olevan niukasti.

        Joka tapauksessa kiropraktiikassa tehdään mekaanista hoitoa, jonka voi katsoa olevan lähtökohdiltaan uskottavaa eikä siihen liity mystifiointia eikä kummallisia meridiaaneja.

        Ilmeisesti hoidon suhteen huolissaan on oltu mahdollisista haitoista, jos sattuu olemaan spinaalistenoosi tai kaularangassa heikkoja kohtia eikä nämä ole tiedossa.


    • Mr Pain

      Kiropraktikkoja on varmaankin hyviä ja huonoja siinä missä muidenkin ammattiryhmien edustajissa.

      Uskomushoidot tuskin suojaavat niitä harjoittavia henkilöitä itseäänkään sairauksilta. Se ei silti tarkoita, että hoitamisen kokemus olisi vähempiarvoisempi. Huolestuttavaa on, jos hoitoihin kuuluu aineita joilla ei ole tehoa tai ne vahingoittavat asiakkaan terveyttä.


    • Juhani Knuuti

      En ole valitettavasti aiheen tieteelliseen tietoon vielä perehtynyt enkä siten voi ottaa kantaa. Jos haluaa tarkistaa mitä Cochrane katsaukset asiasta sanoo, voi tututstua http://www.cochrane.org/CD005427/BACK_combined-chiropractic-interventions-for-low-back-pain

      Kysymys on mekaanisesta käsittelystä ja monet kertovat saaneensa siitä helpotusta, erityisesti akuuteissa selkäkivuissa. Tämän perustteella ei kuitenkaan voi sanoa, onko tuo hoito parempi kuin vastaava lumekäsittely. Se mikä tekee kiropraktiikasta kuitenin erilaisen uskomushoitoihin verrattuna, on se, että siinä ei luvata muuta kuin minkä itse voi todeta eikä siihen liity mitään huuhaateaorioita.


      • Ilkka Harju

        Kysyin asiasta lähinnä siksi, että aiempi käsitykseni kiropraktiikasta nojasi täysin Paholaisen asianajaja -blogiin.

        http://paholaisen-asianajaja.blogspot.fi/2009/07/kiropraktiikka-on-huuhaata.html

        Ilmeisesti muualla maailmassa kiropraktiikkaan liitetään paljon myös humpuukiakin. Mutta tosiaan se kokemus, jonka itse sain vastaanotolla, tuntui olevan käytännössä vain fysioterapiaa. Lisäksi tosiaan joitakin mekaanisia naksautteluja. Kertaakaan en kuullut mainittavan ”subluksaatiosta”, joka ilmeisesti joissakin kiropraktikkopiireissä ajatellaan aiheuttavan melkeinpä kaikki mahdolliset sairaudet.


        • Juhani Knuuti

          Kaikkiin asioihin voi liittyä humpuukia vaikka itse asia ei sitä olisikaan. Myös kiropraktiikkaan liittyy. Tuo Paholaisen asianajajan arvio liittyy tuohon kirjaan ja siinä mainittuihin huuhaa-väitteisiin. En ole yllättynyt, että kiropraktiikkaan sellaista myös liittyy. Kysymys on vähän samasta ilmiöstä kuin vanha sanonta: Mies jolla on vasara, näkee paljon vasaroitavaa. Jos kaikki sairaudet yritetään selittää yhdellä teorialla, esim kiropraktiikan näkökulmasta, väkisinkin mukaan on pakko ottaa jotain New Age -jargonia.

          Minulle ei kuitenkaan ole tullut tuollaista huuhaa-kuvaa niiden kertomuksista, joiden tiedän hakeneen kiropraktista hoitoa. Itse en ole käynyt, joten henkilökohtaista kokemusta ei ole. En siis ole ihan noin jyrkkä kuin Paholaisen asianajaja. Varmaan vaihtelee hoidon antajasta riippuen. Sama päsee myös moniin muihin perinteisiin hoitoihin, esim kuppaukseen. Joku kertoo sen olevan rentouttavaa, toinen littää siihen kaiken maailman nestekierrot ja toksiinit. Ensin mainittu on hyväksyttävää, jälkimmäinen ei.

          Totta kuitenkin, että tutkimusnäyttö ei ole kovin vakuuttavaa.


  2. Johan Näse

    Kuten lukemattomat kerrat on saanut lukea eri artikkeleista näistä hoitomuodoista, niiden todellista tehoa tai tehottomuutta ei ole pystytty yksiselitteiseti määrittelemään. Tämä artikkelin ”tieto” nojaa vahvasti Cochraneen. Mikä siis on Cochrane, ja mihin sen tietämys perustuu? Heidän oman nettisivunsa mukaan: ”…a global independent network of researchers, professionals, patients, carers, and people interested in health”. Eli eräänlainen lääketieteeseen erikoistunut ”Wikipedia-yhteisö”, jonka teesit nähdäkseni kuvastavat vain sen rajatun yhteisön omia mielipiteitä… ja uskomuksia.


    • Juhani Knuuti

      Kannattaisi kyllä hiukan perehtyä siitä mikä tämä Cochrane collaboration oikein on eikä heitellä Wiki-viittauksia. Pienellä vaivalla olisit saanut selville, jos olisit viitsinyt. Lyhyesti periaate on se, että riippumaton tutkijaryhmä analysoi kattavasti ja tiukkoja laatukriteereitä käyttäen kaiken tutkimusmassan, mitä on olemassa ja tekevät siitä näytöstä systemoidun katsauksen. Koska laatukriteerit ovat mukaan otettavissa tutkimuksissa tiukat, aika usein tulkinta on kriittisimmästä päästä.

      Kysymyksessä ei todellakaan ole mielipide tai uksomus. Et varmaankaan tiedä itse tutkitun tiedon arvioimisesta mitään, jos väität noin. Kysy vaikka joltakin muulta tutkijalta mitä mieltä hän on Cochrane-katsauksista. Aika usein kanta on ollut varsin tiukka myös monien lääkkeiden kanssa, joten ainakaan Cochrane-toiminta ei ole lääketeollisuuden eduksi.


  3. järki ja tunteet

    Plasebo ja nosebo vaikuttavat. Mutta myös vauvat ja eläimet paranevat esim. homeopatialla. Kun löydän oikean homeopaattisen aineen, vaiva paranee (joskus sekunneissa).

    Akupunktiossa moni asia vaikuttaa. Vaikutukset voi selittää sekä ”länsi- että itämaisesti”.

    Tärkein vaikutin on hoitajan/lekurin ammattitaito (sekä asiantuntemus että empatia ja ymmärrys).

    Itse käytän ja suosittelen aina ennaltaehkäisyä eli terveitä elintapoja ja hoidon tarpeen tullessa ensin pehmeitä hoitomuotoja. Itsekin olen niitä paljon opiskellut ja ovat pitäneet minut terveenä.

    Kuitenkin pidän järjen aina mukana myös niin, että suosittelen kaikille myös kovaa lääketiedettä, jolleivät pehmeät keinot auta. Järki siis mukana.


    • Juhani Knuuti

      Mielenkiintoinen pohdinta, joka antaa mahdollisuuden hieman pohtia lisää.

      Sanot myös vauvojen ja eläinten paranevan homeopatialla. Yhtään ainutta näyttöä asiasta ei kuitenkaan ole, elle laske vahempien tai eläinten omistajien uskomusta vaikutuksista. Tutkimuksissa nimenomaan homeopatialla ei ole saatu mitään eroa lumevaikutukseen nähden. Ja miksi edes olisi? Miten tuota, joka on kätännössä vettä voisi vaikuttaa yhtään mihinkään, sillä perusteella, että siinä on joskus ollut jotain samanlaisia oireita aiheuttavaa ainetta ennen laimentamista. Mikäli tällainen vaikutus olisi totta, kaikki tuntemamme luonnon lait kumoutuisivat saman tien.

      Sanot, että vaikutukset voi selittää sekä ”länsi- että itämaisesti”. Ei ole kuitenkaan olemassa eri tiedettä lännessä tai idässä. Kun verrataan vaikuttavaa hoitoa saaneita lumehoitoon, ei ole väliä, missä ilmansuunnassa koe on tehty.

      Tietenkin ensiksi ennaltaehkäisyä, sehän on kaiken hoidon kulmakivi. Sanot, kuin olisi kahtalaista lääketiedettä: Pehmeää ja kovaa. Ei ole. On vain vaikuttavaa ja vaikuttamatonta. Toki lumevaikutus on mukana kaikessa hoidossa.


  4. Liinanblogi

    Hei, Juhani. Tiede ei tiedon hankintana ole kovaa tai pehmeää, mutta se on eri asia kuin hoitaminen. Hoitaminen ja ihmisen kohtaaminen voivat olla kovaa tai pehmeää ja tuottaa nosebo- tai plasebovaikutusta. Kommentoin Aamulehdessä tänään julkaistua haastatteluasi, joten laitanpa sen tähän tiedoksi sinulle ja muillekin. Siinä on myös hieman lumeesta. https://liinanblogi.com/2018/01/25/puoskarikuoro-vahvistuu-mutta-moniaanisyytta-nakyvissa/


    • Juhani Knuuti

      Kiitos kommentista. Kirjoituksessasi oli paljon asiaa. Muutamasta olen kyllä eri mieltä.

      Sanoit, että taistelen epävirallisia hoitoja vastaan….. En taistele. Pääasiassa haluan herättää ihmiset ajattelemaan omilla aivoillaan ja kriittisesti. Toisekseen minulla ei ole mitään epävirallisia hoitoja vastaan. Vastustan huiputusta olipa se virallista tai epävirallista. Minusta terveysteeman alla toimii suuri määrä huiputtajia, jotka hyötyvät taloudellisesti ihmisten hyväuskoisuudesta vaikka hoidoilla ei ole mitään vaikutusta. Minä en hyväksy rahastamista hoidoilla, jonka ainoa vaikutus on lume. Sinänsä lume on tietysti tavoiteltava asia eikä ole mitään pahaa, jos lume selittää hyötykokemukset.

      Kommenttiesi rivien välistä voi lukea, että jotenkin pidät luonnontieteellistä näkökulmaa kovana. Unohdetaan luonnontiede. Kysytään vain millä tavalla hoidon teho voidaan osoittaa? Luonnollinen vastaus on vertailu toiseen hoitoon ja hoidon tulosten vertaaminen. Ei tähän luonnontieteellistä viitekehystä tarvita. Pelkästään tavallista järjen käyttöä. Se, että hoito ei eroa lumeesta ei tee sitä hyödytöntä mutta tarkoittaa sitä, että sillä ei ole varsinaista tehoa vuorovaikutuksen lisäksi.

      Kritisoit myös sitä, että vaikka luonnontiede ei ole löytänyt meridiaaneja, ne jotenkin mystisesti voisivat toimia. Kuitenkin kysymys on pohjimmiltaan siitä, että kautta historian ihmiset ovat mielikuvitelleet vaikka millaisia teorioita elimistöstä. Tutkittaessa ne ovat osoittautuneetkin vain mielikuvituksen tuottamiksi ja niistä on valtaosin luovuttu sillä ne eivät kykene selittämään mitään. Kiinakin on kovaa vauhtia siirtymässä pois perinteisestä ”lääketieteestä” sitä mukaan kun resurssit riittävät. Vielä ei maaseudulla riitä ja perinteiset hoidot ovat ainoa vaihtoehto. Onneksi Suomessa meillä on muitakin vaihtoehtoja kuin kuppaus, viina ja sauna.


  5. Frans

    Vyöhyketerapiasta minulla ei ole kokemusta, joten siihen en pysty ottamaan kantaa.

    Muista kirjoituksessa esiin tulleista hoitomuodoista kokemusta on paljon. Entisenä voimailijana olen 30 vuoden aikana käynyt esim. hieronnassa n. 500 kertaa, kiropraktikolla n. 30 kertaa ja muualla nikamakäsitelyssä ehkä 50 kertaa. Lisäksi akupunktiohoidossa olen käynyt 20 vuoden aikana kerran tai kaksi vuosittain.

    Hieronnasta saatava hyöty on välitön: lihasjännitys/kireys poistuvat ja lihakset rentoutuvat ja ainakin usean raskaan harjoittelun jäljiltä palautuminen nopeutuu (unohtamatta venyttelyä).

    Kiropraktinen hoito sisältää erilaisia käsillä tehtäviä eli manuaalisia tekniikoita, nivelten ja erityisesti selkärangan manipulointia (esim. nikama- ja fasettinivellukot).
    Kun lähtee tällaiseen käsittelyyn, on paras varmistaa, että on menossa ammattilaisen vastaanotolle. Kannattaa siis etukäteen ottaaa selvää, että käsittelijä kuuluu Suomen kiropraktikkoliittoon tai on saanut hyväksytyn korkeakoulutuksen ammattiin, josta wikipediassa seuraavasti:

    Kiropraktikon koulutus kestää keskimäärin 5 vuotta. Täysipäiväisen opiskelun, tenttien sekä hyväksytyn lopputyön lisäksi koulutus edellyttää vuoden pituisen klinikkaharjoittelun. Koulutus vastaa ensimmäisen 2-3 vuoden osalta lääkärikoulutuksen vaatimuksia pääaineina mm. anatomia, fysiologia, patologia ja radiologia. Esimerkiksi Tanskassa Odensen yliopistossa kiropraktiikan opiskelu tapahtuu 3 ensimmäisen vuoden aikana yhdessä lääketieteen opiskelijoiden kanssa. Suomalaisilta hakijoilta sisäänpääsyvaatimuksena on ylioppilastutkinto ja kielikoe, jonka lisäksi voidaan vaatia henkilökohtaista haastattelua kyseisessä yliopistossa.

    Koulutettu kiropraktikko voi hoitaa potilasta ilman lääkärin lähetettä. Hoitokoulutuksen keskittyminen tuki- ja liikuntaelinvaivojen manuaalisiin hoitoihin antaa kiropraktikolle erinomaisen mahdollisuuden päästä hyviin hoitotuloksiin.

    Omista parhaista kokemuksistani voin kertoa sen verran, että joskus lannerankani on ollut niin kipeä ja ”lukossa”, että olen vaivoin päässyt omin jaloin hoitoon ja 1- 2 käsittelyn jälkeen selkä on palautunut normaalitilaan.

    Eräällä tuttavallani oli joitakin vuosia sitten voimakasta kipua vasemmassa olkapäässä ja käsivarressa lähes puolen vuoden ajan. Hän kävi siitä useamman kerran lääkärissä ja sai kipulääkitystä, mutta tilanne ei parantunut (kivun takia hän menetti yöunet lähes kokonaan).

    Puheltuani hänen kanssaan, suosittelin koulutetulla kiropraktikolla käymistä. Tuttavani meni hoitoon ja 3-4 yläselän käsittelyn jälkeen vaiva tuli kuntoon: Tämän jälkeen kivut hävisivät ja hän pystyi nukkumaan eikä kipulääkitsytä enää tarvittu.

    Joten ei kiropraktiikassa ole kyse mistään mystiikasta tai paholaisen asianajaja-jutuista, vaan konkreettisesta selkärangan /nivelten hoidosta.

    Niskaani olen käynyt hoitamassa akupunktiolääkärillä n. 20 vuoden ajan. Niskani menee 1-2 kertaa vuodessa niin kireäksi ja jumiin, että hieronta ei enää auta riittävästi. Mennessäni hoitoon, akupunktiolääkäri tutkii esim niskani liikkuvuutta, joka voi olla arviolta 50-60 astetta sivuille päätä käännettäessä. 1-2 hoidon jälkeen liikkuvuus on parantunut n. 70-80:een asteeseen ja lähes kaikki kireys ja jumi poistunut.

    Itse suhtaudun kaikkiin edellämainittuihin hoitomuotoihin sekä kaikkiin muihinkin hoitoihin ja lääkkeisiin realistisesti ja neutraalisti, enkä näe, että niissä olisi plasebo-efektillä juurikaan vaikutusta. Kyse on yksinkertaisesti konkreetisista toimenpiteistä ja niiden aikaansaamista vaikutuksista.

    Länsimaisessa akupunktiossa on kyse ääreishermoston kautta välittyvistä impulssiärsykkeistä l.
    ääreishermoston ärsytyshoidosta. Mitä tulee lumeakupunktioon, sitä on vaikeaa tutkia, koska vaikuttavia pisteitä on kehossa ainakin kuutisensataa. Jokainen pistos, vaikkei osukaan aivan kohdalleen, lähettää ärsykkeen, joten pelkästä lumevaikutuksesta ei ole kyse.

    Sellainen mielenkiintoinen pointti liittyy akupunktioon, että Kiinassa tehdään paljon leikkauksia akupunktiopuudutuksessa ja myös Suomessa (joskaan ei yleisesti).

    Seuraavassa osoite asiallisesta jutusta akupunktiosta:

    http://www.ts.fi/teemat/1074066778/Lihaksiin+ja+luustoon+kohdistuvaan+kipuun+akupunktio+tuo+usein+helpotusta


    • Juhani Knuuti

      Kiitos kommentista.

      Ei hoidettava tiedä milloin on kysymys lumevaikutuksesta ja milloin muusta. Ei kyse ole mistään luuloista vaan todellisista tuntemuksista.

      Minulla ei ole tietoa, että Kiinassa akupunktiolla olisi ketään leikattu eikä yhtään potilasta ole tietääkseni Suomessa leikattu ilman kunnon antestesiaa ja kivunlievitystä vain akupuntioon turvautuen. Mikäli sinulla on tällaisesta tietoa, olisin äärettömän kiinnostunut.


  6. Frans

    Kommentoin jo eilen, mutta ei ole näköjään mennyt perille.

    Kiinassa on tehty vuosina 1958-1973 n. 600 000 leikkausta akupunktiopuudutuksessa sisältäen esim. huomattavan määrän avosydänleikkuksia (ks. liitteet alla; leikkauksista on mainittu jo tuossa 5.2. kirjoitetun kommenttini liitteessä). Akupunktiopuudutuksessa on tehty myös aivokasvainleikkauksia, josta löytyy tietoa mm. Suomalainen Lääkärikeskus-teoksen 5.osasta s. 243 (siinä on kuva leikkaukseen menevästä potilaasta, joka on puudutettu korvaan pistetyillä neuloilla). Edellämainitussa kirjassa on aika hyvin asiaa akupunktiosta, mutta valitettavasti en saanut sitä liitettyä tähän.

    Eikö lääkiksessä sivuta akupunktiota ollenkaan; luulisi tällaisen vähän haittavaikutuksia sisältävän ja edullisen anestesiamuodon kiinnostavan terveydenhoitojärjestelmää ?

    Googlesta haulla ”Acupuncture Anesthesia in surgery” löytyy paljon tuloksia.

    Selvitän vielä noita Suomessa tehtyjä akupunktioleikkauksia.

    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21570137
    http://www.zentofitness.com/acupuncture-method-surgical-anesthesia/


    • Juhani Knuuti

      Kiitos kommentista.
      Uskoo ken haluaa. Jos akupunktiolla voisi korvata kivunhoidon/antestesian turvallisesti ja tehokkaasti esim avosydänkirurgian, vatsaleikkausten ym yhteydessä, se olisi jo täyttää valtavirtaa joka paikassa tällä planeetalla. Kun se ei ole, muutoin kuin tuollaisten tarinoiden varassa, en pidä kertomuksiasi uskottavina.

      Tänään ei ole eettistä tehdä mitään merkittäviä leikkaustoimenpiteitä ilman oikeaa anestesiaa. Mutta jos oikean anastesian ohessa haluaa akupunktiota käyttää, niin mikäs siinä.


      • Frans

        Olen selvittänyt lisää leikkauksissa käytettävää akupunktiopuudutusta. Tiedustelin Turussa toimivalta akupunktiolääkäri Jyrki Sihvoselta, mikä on/on ollut tilanne tämän suhteen, kun kävin hänellä hoidossa.

        Suomessa pelkästään akupunktiopuudutuksessa tehtäviä leikkauksia on tehnyt 1970- ja 1980-luvuilla kirurgi Antero Sorasto Kokkolassa/Kalajoella Pohjanmaalla. Hänen tekemiään leikkauksia olivat mm. struuma-, nivustyrä-, nielurisa- ja pienemmät vatsaleikkaukset. Tällä hetkellä Suomessa ei Sihvosen mukaan tehdä akupunktioleikkauksia ja Antero Sorastokin on jo edesmennyt.

        Ulkomailla huomattava määrä leikkauksista tehdään mm. Italiassa, Sveitsissä, Sri Lankassa ja Saksassa, jossa pelkästään akupunktiopuudutuksessa tehtävät leikkaukset ovat yksi vaihtoehto muiden anestesiamuotojen rinnalla. Kiinassa leikkaukset ovat vähentyneet.

        Vastauksena seuraavaan kohtaan blogikirjoittajan kommenttiin ”Kun se ei ole, muutoin kuin tuollaisten tarinoiden varassa, en pidä kertomuksiasi uskottavina.
        Tänään ei ole eettistä tehdä mitään merkittäviä leikkaustoimenpiteitä ilman oikeaa anestesiaa”.

        Nämä eivät ole mitään ”tarinoita”, vaan täyttä totta ja leikkauksistahan löytyy tutkimusaineistoa aika paljon esim. PubMed:stä, mihin olen jo aikaisemmin viitannut. Vai onko PubMed nyt muuttunut ”valesivustoksi” ? Ja akupunktiopuudutus on oikeaa anestesiaa siinä kuin muutkin anestesiamuodot.

        Ei akupunktiosta tarvitse tulla mitään valtavirtaa, kunhan siitä tulisi yksi vaihtoehto muiden rinnalle niin kuin Saksassa. Yhtenä haittapuolena on se, että akupunktiopuudutus vie aikaa n. ½ tuntia, mutta siitä on taas vähemmän sivuvaikutuksia.

        Mahdollisia syitä siihen, ettei akupunktio ole saanut suurempaa jalansijaa esim. Suomessa on vääränlainen asenne ja umpimielisyys sekä se, ettei koulutusta ole paljon saatavilla yliopistoissa.


        • Juhani Knuuti

          Kerrot itse, että tänään ei tehdä Suomessa leikkauksia akupunktiopuudutuksessa ja että muuallakin ne ovat vähentyneet. Sanoin, että nykyisin ei niitä Suomessa tehdä eli olemme siitä samaa mieltä. Noiden muiden maiden käytännöistä on vaikea mennä sanomaan mitään varmaa mutta en usko, että jos saatavilla on oikea anestesia, akupunktioon turvaudutaan ja jos turvaudutaan, se on muun antestesian lisänä, ei korvaavana.

          Sanot: ”Mahdollisia syitä siihen, ettei akupunktio ole saanut suurempaa jalansijaa esim. Suomessa on vääränlainen asenne ja umpimielisyys sekä se, ettei koulutusta ole paljon saatavilla yliopistoissa.” Voisiko mahdollisesti syynä olla se, että se ei vain ole riittävän tehokasta? Sen teho anestesiassa täytyy perustua suggestioon ja kuten hypnoosista tiedämme, vain osa on hyvin suggestioherkkkiä. Mitään muuta vaikutusmekanismia on vaikea edes kuvitella akupunktiolle anestesiassa.


          • Frans

            Akupunktiopuudutus saadaan aikaan käsittelemällä mikroakupunktuurialueita, joita ovat mm. käsi ja korva. Ne perustuvat siihen, että kyseisissä ruumiinkohdissa on elimiä ja elintoimintoja vastaavat pisteet.

            Tunnetuin on korva-akupunktuuri, jonka keksi ranskalainen neurologi Paul Nogier. Nogier kehitti 1950.luvulla havainnoistaan somatotooppisen korvapistekartan (pisteet sijaitsevat korvalehden sisäpinnassa). 1960-luvulla Nanjingin korva-akupunktuurin tutkimusryhmä varmisti Nogierin korvapisteiden sijainnin ja merkityksen. Moskovan refleksoterapian keskustutkimuslaitoksessa neuroanatomi Ruben Durinyan selvitti korvan ihon hermotusalueet ja mm. kiertäjähermon yhteyden sisäelimistä aivotumakkeiden välityksellä korvalehden sisäosiin. Los Angelesissa Terence Olesenin työryhmä osoitti lihas-tukikudosperäisen kivun heijastuvan näiden mallien mukaisesti tiettyihin korvalehden pisteisiin. Ne voitiin paikallistaa lisääntyneen kipuherkkyytensä ja alentuneen sähköisen vastuksensa perusteella, Korva-akupunktuuria on käytetty kivunlievityksen ohella erityyppisiin vieroitusoireisiin sekä siis akupunktiopuudutukseen.

            Akupunktiopuudutus saadaan aikaan käyttämällä näitä samoja pisteitä, mutta pisteitä stimuloidaan (hermostimulaatio) neuloilla monta kertaa n. ½tunnin ajan, jolloin kipu ”blokkautuu” selkäytimestä aivoihin, kun taas normaalissa akupunktiohoidossa neulat pannaan alussa paikoilleen ja annetaan olla 30-40 min. kerran tai kaksi välillä stimuloiden. Potilasta leikattaessa pitää pisteitä stimuloida myös operaation aikana.

            Teho ei perustu suggestioon eikä plasebolla saada tällaista kivunpoistoa aikaiseksi.

            Alla linkkejä yllämainituihin kohtiin sekä tutkimus, jossa verrattin hampaanpoistoa perinteisellä puudutuksella/akupunktiopuudutuksella. Tukimuksen mukaan ne olivat tasavertaisia toisiinsa nähden.

            https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2206232/
            https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18711761
            https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29231508
            https://www.google.fi/search?q=ear+acupuncture+ear+map&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwi5uOCX1cvZAhXLFSwKHUiNDGoQ_AUICigB&biw=1920&bih=984#imgrc=Yr2fXZKKgFDuOM:


          • Juhani Knuuti

            Hmm. Kädessä ja korvassa ei ole mitään noita elimiä kuvaavia alueita. Vyöhykkeet ovat vain keksitty. Ihmisellä on hyvä mielikuvitus.
            Ilmeisesti oletat, että noiden linkkien artikkelit vakuuttaisivat jonkun? Pikaisesti katsottuna, tutkimusnäyttö on minimaalista ja heikkoa.


  7. Antti

    Liinan blogia luettuani mietinkin, että etkö Juhani näe mitään hyvää näissä ”uskomushoidoissa”. Vähän sellainen kuva on kirjoituksistasi tullut.. Mutta tuossa tulikin vastaus, josta olen samaa mieltä. Uskomushoidot voivat olla ihan hyödyllisiäkin niin kauan, kun osataan tunnistaa, millon on niiden sijasta tarve turvautua lääketieteellisiin hoitoihin ja että tiedostetaan niiden perustuvan lumevaikutukseen, eikä odoteta niiden vaikka parantavan syöpää (voi olla hyötyä esim. mielen kannalta, mutta ei poista itse syytä).

    Järki ja tunteet: Näkisin, että automaattisesti ei kannata valita ensin uskomushoitoa ja sen jälkeen lääketieteellistä hoitoa, jos ensimmäinen ei auta. Sen sijaan pitää tietenkin ottaa huomioon, millaisesta ongelmasta on kyse: riittäisikö siihen vain placebon kautta vaikuttava hoito, vai onko välttämätöntä saada tutkitusti vaikuttavaa hoitoa. Uskomushoidon kokeilu ensin on aika turhaa. Ei kai ole hyvä, että joku jättää menemättä lääkäriin siksi, kun tuntee/luulee uskomushoidon auttavan? Eli joka tapauksessa olisi hyvä hakea apua lääketieteen keinoista. Jos kuitenkin päättää kokeilla uskomushoitoa, pitäisi huomioida myös hoidontarpeen kiireellisyys, jottei tämä ”kokeilu” viivästytä lääketieteellistä hoitoa.


    • Juhani Knuuti

      Kiva, että olit osannut poimia oman kantani oikein kirjoituksista. En näe uskomushoitoja sinänsä haitallisina mutta niistä voi olla suurtakin haittaa, jos tehokas hoito jää saamatta. Lisäksi tuo rahastaminen huijauksella ei ole mielestäni hyväksyttävää.


  8. Toni Sofronjuk

    Kiitos jälleen hyvästä kirjoituksesta. Opiskelin aikanaan osteopatiaa, mutta lopetin kesken juuri sen vuoksi, että näytöt, esim. Cochranessa, manuaaliterapioiden hyödystä, oli olemattomat ja käytäntökin viittasi siihen, että kaikki hyöty tulee pikemminkin empatiasta ja kosketuksesta eikä ryhtiä tai virheasentoja korjaavista manuaalisista tekniikoista. Tästä ongelmallisesta asiasta on mielestäni myös vaikea keskustella ammattilaisten, opettajien ja opiskelijoiden kanssa ilman, että asia menee tunteisiin. Useimmiten, oman kokemukseni pohjalta, selkä- ja hartiaseudun kipuoireet ovat pohjimmiltaan psykosomaattisia: masennusta, huono parisuhde, työpaikalla huono työyhteisö, kateus jne., mikä heijastuu mm. lihasjännityksenä ja/tai päänsärkynä. En arvostele niitä, jotka käyttävät hierontaa tai manuaaliterapioita, sillä joskus elämän tilanne on vain sellainen, että terapiat antavat tilapäistä hyötyä, mutta ihmisten tulisi ymmärtää oireitensa perimmäinen syy ja se mihin tekniikat oikeasti perustuvat, ennen kuin turvautuvat kyseisiin hoitoihin. Manuaaliterapioissa kuljetaan mielestäni joka tapauksessa lähellä rahastusta. Eniten yllätti ammattikorkeakoulussa se, että koulussa opiskeltiin energiahoitotekniikoita (osteopatian kielellä kraniaali- ja viskeraaliosteopatia), mikä on mielestäni melko kyseenalaista Valviran hyväksymässä koulutuksessa. Sen sijaan patologisten oireiden tunnistamisessa luottaisin kyllä ainakin osteopaatteihin.

    Toni Sofronjuk,
    Helsinki


    • Juhani Knuuti

      Kiitos asiallisesta palautteesta. Kuten myös totesit, monet mainitut hoitomuodot tuottavat saajalleen subjektiivistä hyötyä, ainakin lyhytaikaisesti. Sinänsä niiden antamisessa ei ole mitään väärää, jos vain todettaisiin rehellisesti miten asia on eikä keksittäisi erilaisia mystisiä pseudotieteellisiä teorioita ja väitettäisi muuuta kuin mitä oikeasti on havaittu.


  9. Antti

    On kyllä kummallista, että professorille tullaan esittämään ”tosiasioita”, aivan kun häneltä olisi jäänyt jotain niin oleellista huomaamatta, kuin tieteellinen konsensus jostakin asiasta. Jos ennen on uskottu auktoriteetteja (lääkäreitä, professoreita jne.) kyseenalaistamatta ja nykyään halutaan kyseenalaistaa, niin hyvä juttu siinä mielessä, että he joutuvat meillekin perustelemaan näkemyksiään. Mutta kyseenalaistaminen ei mielestäni tarkoita sellaisten VÄITTEIDEN esittämistä tosina, joille ei ole riittävästi perusteita. Eikä esittäjällä usein riitä ymmärrystä siihen, miksi ei ole, vaikka se selitettäisiinkin.


  10. Hansu

    Entäs kalevalainen jäsenkorjaus? Sitä kuulemma suositellaan nykyisin Kuopion yliopistollisessa sairaalassa…tuohon minulla ei ole faktatietoa, mutta näin minulle on vakuuteltu.

    Kuulin vasta aika mielenkiintoisen jutun, että eräs ihminen oli satuttanut veitsellä kätensä. Kaksi lääkäriä oli sanonut, että leikkaus on ainut mahdollisuus. Ilmeisesti kädessä oli jänne vaurioitunut, koska henkilön sormi ei liikkunut. 2 hoitokertaa kalevalaisella jäsenkorjaajalla oli parantanut ja sormi oli alkanut liikkua. Itsellä ei usko riitä niin pitkälle, että se voisi parantaa tuon tyyppisen vamman. Mutta miten voi olla mahdollista, että henkilön sormi oli alkanut liikkua normaalisti?


    • Juhani Knuuti

      Suositteleminen on eri asia kuin sen vaikutusten tutkiminen.

      Tuo tarina katkenneen jänteen korjautumisesta jäsenkorjauksella lienee urbaani legenda. Näitähän kuulee. Mutta voi olla virheellinen diagnoosi alussa, taikka osittainen repeämä. Taikka sitten kämmenpuolen jänteistä toinen oli poikki, toinen ehjä. Eihän näihin voi oikeasti ottaa mitään kantaa.


  11. Jani M

    Thomas Mayer löysi ihmiskehon sidekudoksia leikellessään lihaskalvoista linjoja joille antoi nimen myofascial meridians kiinalaisen lääketieteen meridiaaneista mitään tietämättä.
    Myöhemmin huomasi, että lähes yksi yhteen löytämänsä linjat menevät kiinalaisten meridiaanien kanssa.

    https://www.anatomytrains.com/


  12. Itsensä parantanut

    Millä sinä hoitaisit endometrioosipotilasta, joka ei enää kestä leikkausta, jolle ei sovi mitkään hormonit eikä lääkeet eikä rokotteet???
    KUn et enää sitä lämmintä kättäkään saa kun nyt rokotusten aikaan lääkärit eivät voi enää potilaita kätelläkään…
    Hoitosuhde osataan kyllä katkaista kun huomataan, että potilaalle ei käy leikkaukset, lääkkeet, hormonit eikä rokotteet. Eli se ei käy vastaukseksi!
    Haluat riisua täydentävät hoidot niin riisutaan sitten koululääketiede palasiksi.
    Olen käynyt läpi vatsa auki-leikkauksen, tyhmyyksissäni ottanut vastaan ihan helvetin hullut hevoshormonit, joista ei ollut yhtään mitään hyötyä, kokeillut kehoituksesta useita e-pillereitä, joista kaikista sain järkyttävät reaktiot ja sivuoireet. En onneksi ruvennut tehtailemaan keinotekoisesti lapsia joita hullu gynekologi mulle ehdotti.

    Minä olen saanut endometrioosini täysin hallintaan ja viimeksi kun kävin gynekologilla, niin kaikki enodometrioosi, endometrioomat, kystat, myoomat ja munasarjatulehdus oli täysin poissa. Nolla diagnoosia! Ja kaikki tämä on saavutettu terveyshuuhaalla:akupunktiolla, homeopatialla, lisäravinteilla, yrteillä, ruokavaliolla ym. Kaikki tämä on täytynyt saavuttaa itse, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut!!!

    Mutta miten sinä koululääketieteen edustajana ja erityisesti terveyshuuhaan vastustajana olisit saanut minut yhtä hyvään kuntoon ???


    • Juhani Knuuti

      Viittaan edelliseen kommenttiini. En ole vastustamassa sinun omia valintojasi. En myöskään ole hyökännyt sinun kokemuksiasi vastaan. Kuten varmaan ymmärrät, on mahdotonta ottaa kantaa sinun potilastapaukseesi, sehän on sinun subjektiivinen kokemuksesi asiasta.

      Kerrot parantumisestasi sellaisia seikkoja, jotka olisivat maailmansensaatio. Koko lääketieteellinen maailma kohisisi tapauksestasi, jossa esim myomat kohdusta (hyvänlaatuinen lihaskasvain), kystat (nesterakkulat), ym katosivat akupunktiolla, homeopatialla ja lisäravinteilla. Tutkimuksissa ei ole koskaan tällaista havaittu, kun näitä on tutkittu. Voisi olettaa, että kun esim homeopatian osalta asiaa on tutkittu, olisi tällaisia havaintoja tullut esiin. Mutta ei, monen kansallisen asiantuntijaraadin tekemä analyysi tutkimustuloksista on lohdutonta kertomaa ja toinen toisensa jälkeen joutuu toteamaan, että homeopatian teho perustuu vain ja ainoastaan lumevaikutukseen.

      ps lääkärien kättelemättömyys ei todellakaan liity rokotuksiin vaan siihen, että pyritään välttämään kättelyn kautta tapahtuva bakteerien ja virusten kulkeutuminen potilaasta toiseen.


      • Itsensä parantanut

        NImenomaan tutkimuksin parantumiseni havaittiin! Ja kaiken parantumisen saavutin täydentävillä hoidoilla! En hormoneilla, en leikkauksilla, en kierukoilla, en lääkkeillä, en koululääketieteen keinoilla. Koululääketieteen näkökulmasta paransin itseni väärin ja juurikin tästä syystä kohdallani ei kohistu. Oltiin hipi hipi hiljaa ja päädyttiin katkaisemaan hoitosuhde. Ihan kuten niin monta kertaa aiemminkin.
        Koululääketieteessä on ihmisen mentäviä aukkoja ja ihmeen vähän kohinaa kun potilas itse itsensä parantaa.


        • Juhani Knuuti

          Kuten asia on sinullekin selvää, kertomuksesi on oma tarinasi, jonka todenperäisyyttä taikka yksityiskohtia ei kukaan voi varmistaa. Uskotko tosiaan, että terveydenhuolto ja lääkärit piilottaisivat tehokkaita hoitoja, koska ne olisivat väärin hoidettu. Jokaisesta tehokkaasta hoidosta tulee saman tien osa lääketieteellistä hoitoa, kun teho on osoitettu.


  13. Itsensä parantanut

    Mystiset meridiaanit ja vyöhyketerapia toimii Tyksissä sitten niinkö synnytyksessä –
    ovatko kaikki synnyttävät lumen vaikutuksessa?
    https://hoito-ohjeet.fi/OhjepankkiVSSHP/Kivunlievitys%20synnytyksess%C3%A4.pdf


  14. Itsensä parantanut

    Niin-hassua että meridiaanit, akupunktio- ja vyöhyketerapiapisteet ovat löydettävissä synnyttäessä mutta eivät muulloin…


    • Juhani Knuuti

      Mielenkiintoinen väite. Millä tavalla ne meridiaanit ovat havaittavissa synnyttäessä? Minulla ei ole tiedossa mitään sellaista tietoa taikka tutkimusta, että meridiaanit olisivat havaittu missään elämän vaiheessa.


  15. Anna

    Nimimerkille Itsensä parantanut. Minulla todettiin autoimmuunisairaus pari viikkoa sitten lääkärillä. Olin hakenut siihen lääkäriltä apua jo aiemmin, mutta väittivät ettei ole mitään, vaikka ihomuutokset olivat täysin silminnähtävissä jo puolitoista vuotta aiemmin. Nyt kun oireet kävivät aivan hirvittäviksi (en kyennyt kivun takia laittamaan housuja jalkaani, enkä siksi käymään töissä), oli pakko mennä uudelleen selvittämään, mistä on kyse. Diagnoosi oli valkojäkälä, jota itsekin olin jo ehtinyt epäilemään. Tiesin jo sinne mennessä, että hoitoa ei länsimaisen lääketieteen mukaan ole, joten olin tutkaillut vaihtoehtohoitoja. Löysin kirjan. jossa neuvottiin ruokavaliohoito. Kerroin lääkärille kokeilevani ruokavaliohoitoa ja hän nauroi minulle päin naamaa. Olen noudattanut ruokavaliota tarkasti nyt tasan kaksi viikkoa ja oireeni ovat nyt jo lähes kokonaan poissa. Ihon kivuliaat ohentumat ovat vahvistuneet normaalimmaksi ja paksuuntumat (joihin 5% sairastuneista kehittyy syöpä) ovat pehmentyneet ja laskeneet. Näppyjä ja haavaumia tulee merkittävästi harvemmin ja siksi kutinakin on vaivana vain 0-2 krt päivässä aiemman ympärivuorokautisen kiusan ja itkupotkuraivarien aiheuttajan sijasta. Käyn normaalisti töissä, täysin ilman kipua. Vaikka länsimainen lääketiede ei tunne hoitokeinoja, ei se
    tarkoita etteikö niitä olisi olemassa. Länsimaisen lääketieteen suurin ongelma on mielestäni se, että siinä keskitytään yksittäisiin elimiin aivan kuin ne olisivat toisistaan jotenkin täysin erilliset asiat. Kaikkien elinten pitää toimia yhdessä ja yhden vika voi johtua muualla olevasta ongelmasta.


    • Juhani Knuuti

      Hienoa, että olet saanut apua ruokavaliosta. Kaksi viikkoa on tosin liian lyhyt aika tehdä johtopäätöksiä mistään pysyvämmästä muutoksesta.

      Olet kuitenkin väärässä väittäessäsi, että lääketiede katsoisi vain yhtä elintä eikä kokonaisuutta. Eikä kukaan ole väittänyt, että vaikka lääketiede ei tuntisi hoitokeinoja, niitä ei voisi olla olemassa. Ei tietenkään. Senhän vuoksi tutkitaan uusia hoitoja. Kysymys on usein kritiikistä siihen, että jostakin hoidosta, vaikkapa ruokavaliosta, tehdään omituisia ja perustelemattomia väitteitä vaikka tutkimukset kertoisivat jotain muuta.

      Vaikka valkojäkälän (lichen sclerosus) syntymekanimsia ei tunneta, hoidon tilanne ole niin toivoton kuin annoit ymmärtää.
      Hoidoista voi löytää esim:
      https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00540
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/30058419
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29987650


    • Itsensä parantanut

      Nimerkille Anna 🙂 Hienoa Anna että hoidit itsesi ja ongelmasi kuntoon vaikka julkisella puolella sanottiinkin ettei mitään hoitoa ongelmaan ole olemassakaan. Yhä enenevässä määrin apu terveysongelmiin löytyy aivan muualta kuin koululääketieteen edustajan vastaanotolta.


  16. Risto

    Kiitos aiheesta, joka kiinnostaa. Olen vasta aloittanut blogisi seuraamisen, joten kommentteja laitan hiukan jälkikäteen blogin ilmestymisen suhteen. Olen samaa mieltä näistä olemattomista meridiaaneista. Minua kiinnostaa kysymys, että haetaanko oikeita ratkaisuja väärillä perusteilla. Miten näet oksitosiinin vaikutuksen näissä kosketushoidoissa? Onko mahdollista, että ihmeparantumisiin vaikuttaa oksitosiinin erittyminen kosketuksen myötä. Tällaisia hoitohyötyjä saa kotioloissa ihan vain halailemalla läheisiään. Ollaanko näissä vyöhyketerapioissa yms.sekä hierojalla samoilla lähteillä? Näiden hoitojen tehoa nostaa vielä itsesuggestion kasvattama odotusarvo, että ammattilainen osaa parantaa. Käsittääkseni oksitosiinin avulla paranemisprosessi nopeutuu. Miten näet tällaisten itse kehossamme syntyvien kuten dopamiinin, sertoniinin ja oksitosiinin vaikutuksen ja yhteyden näihin blogissa mainittuihin hoitoihin?


Kommentoi