Tasapainoillen

BLOGIT | Tasapainoillen

Wellness-syndrooma

Eilen satuin avaamaan radio x3m:in juuri oikeaan aikaan: kanavalla käsiteltiin Karl Cederströmin ja André Spicerin kirjaa ”The Wellness Syndrome”, Wellness-syndrooma. Myöhemmin luin Cederströmin haastattelun Ylen ruotsinkielisiltä sivuilta (täältä) ja ilahduin, sillä kirja vaikuttaa käsittelevän tasan tarkkaan sitä, mitä minäkin olen jo pitkään pohdiskellut.

Ylen haastattelussa Cederström puhuu wellnessvaltiosta, joka hyvinvointivaltiostamme on tullut. Cederström kuvailee, että unelma paremmasta yksilöstä – onnellisesta, hyvinvoivasta ja menestyvästä – on korvannut unelman paremmasta yhteiskunnasta. Tunnemme myös tarvetta viestiä hyvinvoinnistamme ympäristöllemme. Hyvinvointiunelman tavoitteleminen saattaa kuitenkin johtaa ahdistukseen ja epäonnistumisen tunteeseen, kun paineet omista ja ympäristömme asettamista hyvinvointitavoitteista kasvavat liian isoiksi.

Cederströmin mielestä on tärkeää tehdä ero wellnessin ja terveyden välille: wellness, toisin kuin terveys, on hyvinvoinnin ja terveyden maksimointia. Cederströmin mukaan ongelmallista on se, ettei wellnessissä voi onnistua. Tämä johtuu siitä, että wellnessiä tavoitellessa vaatimukset nousevat sitä mukaan, kun niitä saavuttaa.

Cederström syyttää syndroomasta muun muassa yhteiskuntaamme, jossa yhä useammin rangaistaan niitä, jotka eivät täytä wellnessnormia. Cederströmin mukaan Isossa-Britanniassa on ehdotettu, että ylipainoiset menettäisivät mahdolliset tukensa valtiolta, mikäli eivät kuntoile. Yhdysvaltalaiset yritykset saattavat vuorostaan kieltäytyä tupakoitsijoiden palkkaamisesta. Ongelmallisia ovat Cederströmin mielestä myös elintarvikeliikkeiden tapa päättää alueellisesta tarjonnasta sen tulojen perusteella, sillä Cederströmin mukaan ero terveellisesti elävien hyvävaraisten ja epäterveellisesti elävien vähempivaraisten välillä on yhä suuremmassa kasvussa.

Peltoa
Kuvat täysin syndroomattomalta viikonlopulta Jyväskylästä. Spontaani vinkkini wellness-syndrooman ehkäisemiseen on ihaniin ihmissuhteisiin keskittyminen!

Mitä ajatuksia syndrooma herättää teissä? Itse huudan jihuuta! Vaikka vierastankin sitä, että Cederström ja Spicer ovat valinneet kutsua ilmiötä syndroomaksi, olen erittäin tyytyväinen siihen, että hyvinvointivillitystä on alettu tarkastella yhä kriittisemmin. Smoothiet ja joogat tekevät varmasti monille oikein hyvää, mutta niin tekevät ne täysin suunnittelemattomat keskellä vikkoa vietetyt sohvamättöpäivätkin.

Eikö joku voisi aloittaa vaikkapa hashtagkamppanjaa, jonka avulla voisimme alkaa herätellä ihmisiä hyvinvointikoomasta? Varmasti sellaisia jo onkin, mutta ainakaan minun kohdalleni ne eivät vielä ole yltäneet. Tavallisesti tulen kananlihalle vastaavanlaisista kampanjoista, mutta tähän saattaisin jopa osallistua.

Nyt matkaan mökille, mutta perjantaiksi olen ajastanut niin ammatti- kuin harrastelijamurehtijoille suunnatun kirjoituksen murheiden hyvästelemisestä. Stay tuned!

Ja ai niin, nähdään lauantaina 15.8 koulujenaloitustapahtumassa Skanssissa! Minut löytää TS Hyvinvoinnin ständiltä klo 11-11:30 (:

Kuvat: Stefania Fält

Kommentoi