Tasapainoillen

BLOGIT | Tasapainoillen

Tarkkaile tavoitteitasi

Alun perin minun piti tehdä toinen päivitykseni tehtävälistoista ja siitä, miten niitä minun mielestäni kannattaa kirjoittaa. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että minun on ensin avattava teille ajatuksiani tavoitteista.

Kuten jo ensimmäisessä päivityksessäni niin kliseisesti totesin, minusta on turha tavoitella täydellisyyttä. Monelle on varmasti huomattavasti helpompi hokea, ettei täydellisyyteen saa tähdätä, kuin oikeasti sisäistää se.

Itse joudun aina välillä pysähtymään miettiäkseni, ovatko omat tavoitteeni yhä edelleen realistisia. Tarvitseeko minun tosiaankin saada jokaisesta kurssista paras mahdollinen arvosana, ja onko sillä oikeastaan mitään merkitystä, lykkääntyykö torstai-imurointini välillä päivällä tai parilla? Sekoaisin päähänpinttymistäni, ellen välillä tarkastelisi niitä kriittisesti.

En myöskään tavoittele arjenhallintaa. Olen täysin samaa mieltä runoilija Anne Kultin kanssa, joka kertoo haastattelussaan Turun Sanomille (19.1.2015) pitävänsä luopumista tarpeesta hallita elämää tärkeämpänä kuin elämänhallintaa. Haastattelussa Kult sanoo, että elämälle ja sen yllätyksille pitäisi antautua. Näillä linjoilla minäkin olen, vaikka vähän vierastankin sanan ”antautua” voimakkuutta.

Minusta on myös tärkeää muistuttaa itseään välillä siitä, että tekeminen ei koskaan lopu. Kuinka monesta tehtävälistasta ikinä suoriudunkaan, tulen aina aloittamaan uuden. Ennen ajauduin usein miettimään, että ”kunhan saan tämän tentin suoritettua, minulla on taas aikaa nauttia elämästäni”. Nykyään aivoissani soi sireenejä tämän ajatuksen syntyessä.

Tentin jälkeen tulee aina toinen tentti, joten ajattelutapa on täysin utopistinen. Lomilla tekemisen määrä tipahtaa, mutta niiden odottamisen sijasta olen pitänyt tehokkaampana taktiikkana hyväksyä, että tekemisestä ei yksinkertaisesti tule tulemaan loppua. Arkeni muuttui huomattavasti leppoisammaksi, kun tulin tähän tulokseen.

Tavoitteiden asettamisesta riittäisi muuten paljon juttua. Voisinkin kirjoittaa niistä seuraavaksi oppimani pohjalta, eli tutkimustuloksista keskustellen. Sitä ennen minusta on kuitenkin aika kertoa teille enemmän itsestäni, jotta tietäisitte, mistä näitä ajatuksia oikein tulee (: Niin paljon kaikkea, mistä kirjoittaa!

... pääsin kuin pääsinkin läpi kliinisen psykologian tentistä viime vuonna! Kuva otettu heti tentin jälkeen viime keväänä. (Kännykällä, siitä huonompi laatu...)
… pääsin kuin pääsinkin läpi kliinisen psykologian tentistä viime vuonna! Kuva otettu heti tentin jälkeen viime keväänä. (Kännykällä, siitä huonompi laatu…)

Kuvat: Stefania Fält

Kommentoi