Tasapainoillen

BLOGIT | Tasapainoillen

Kannattaako riskinotto?

Maanantaina havahduin sanomasta opiskelukaverilleni, etten ikinä ole oppinut laatimaan suunnitelmaa B, C:stä puhumattakaan. Kun havaitsen itsestäni jotain tämänkaltaista kesken keskustelun, kommentoin havaintoani joko ääneen, tai ajaudun tyystin omiin ajatuksiini. Puuttuvan palasen löytäminen tuo tyydytystä. Minun näkemykseni mukaan maailmassa asuu noin 7,4 miljardia arvoitusta, joista ainuttakaan ei voi ratkaista. Niitä voi vain yrittää ymmärtää.

Vaikka varasuunnitelman laatiminen on minulle vierasta, se ei tarkoita sitä, että olisin aina selvinnyt kaikesta luonnonlahjakkuudella. Olen vain tehnyt varmoja valintoja. Suurin osa siitä, mitä olen tavoitellut, on ollut suhteellisen helposti saavutettavissani. Havaintoni sai minut kuitenkin pohtimaan, onko elämäntyylini ollut riskitön. Ei kai minua ole rajoittanut epäonnistumisen pelko?

Silmäillessäni tietokoneluokassamme hakutuloksiani aiheesta ”riskinotto”, törmään Heurekan näyttelyn ”Otatko riskin?” esittelyyn: ”’Se ei pelaa joka pelkää’ – se, joka ei ota riskejä, ei saa mitään aikaiseksi, eikä koskaan saavuta mitään merkittävää. Emme voi elää ottamatta riskejä, sillä niiden kautta pääsemme elämässä eteenpäin.” Minua alkaa mietityttää, miten riskinotto on yhteydessä onnellisuuteen. Onko onnellisuutemme riippuvainen riskinotosta, vai toisinpäin? Jos tieni vie Heurekan ohitse, käyn näyttelyssä kääntymässä. Tällä kertaa, niin kuin niin monina muinakin kertoina, tieni vei kuitenkin kahvihuoneeseemme. Prokrastinaatiomme pyhäkköön.

Vain viidessä minuutissa pääni on jo ylikuormitettu riskinottoon liittyvistä pohdinnoista. Päällimmäiseksi jää seuraava: riskin välttäminenkin voi olla riskialtista, sillä riskit tarjoavat mahdollisuuksia, joista ei halua jäädä paitsi. Epäonnistuminen piilee siis välttelemisessäkin. Huomaamme sen viimeistään silloin, kun tunnemme katkeruutta siitä, ettemme ikinä edes kokeilleet. Puhumme myös siitä, miten suuria riskejä onnellisuutensa eteen on otettava. Vastaamme jokainen vuorollamme suosikki-psykologivastauksemme: se riippuu tilanteesta.

Kotimatkalla mietin omaa riskinottotaustaani. (Äiti älä lue tästä eteenpäin, en minä mitään riskejä ole ottanut!) Onhan niitä tultu otettua. Matkoilla, ihmissuhteissa ja tenteissä. Ruoanlaitossa, lapsena ja ratsastuksessa. Se, etten aina ole luonut suunnitelmaa B on enemmänkin johtunut terveestä optimismista, tai tyhmästä sinisilmäisyydestä. Muistelen sekä riskejä, jotka ovat johtaneet onnistumiseen, että niitä, joiden lopputulos ei ole ollut toivottu. Huomaan kuitenkin pian, etteivät epäonnistumiset enää tunnu epäonnistumisilta, vaan pikemminkin elämänkoulun opetuksilta. Nekin ovat siis loppujen lopuksi kääntyneet parhaakseni. Entä riskit, joita en ole ottanut? Muutamaa vähän harmittelen. Mieleeni ei kuitenkaan muistu sellaisia, joita nykyään katuisin. Tätä tulosta haluan tavoitella tulevaisuudessakin.

Kotiin päästyäni olen tullut siihen tulokseen, että uskon riskien olevan ratkaisevia onnellisuudellemme. En sanoisi, että niiden on oltava suuria, mutta luulen, että niitä on otettava tasaisin välein ikään kuin muistuttaakseen itseään siitä, että epäonnistuminen on yhä edelleen okei. Koska sinä otit viimeksi riskin?

Kommentoi