Tanssi on turkulainen perusoikeus

BLOGIT | Tanssi on turkulainen perusoikeus

Keho muistaa

Alussa on kohtaaminen. Ihminen, joka kohtaa ihmisen (itsensä tai toisen). Siitä syntyi liikettä ja kohtaajien kehoissa muistojälkiä: muisto rentoudesta tai jännityksestä, tunteesta, läheisyydestä tai kosketuksen laadusta.

Väitän, että melkein kaikki oppiminen perustuu tähän. Kehomme muistaa, miten noustaan ylös seisomaan, miten kirjoitetaan, miten meitä on kosketettu, missä olemme liikkuneet ja kenen kanssa, miltä ilo, suru, rakkaus tai pelko tuntuu. Voisimmeko koskaan ymmärtää abstraktit konseptit kuten valta, aika tai tasavertaisuus ilman muistoa niiden kehollisesta merkityksestä?

Kehossa sijaitseva tieto ohjaa asenteemme, tapamme ja toimintamallimme paljon vahvemmin, kuin mikään teoreettinen ymmärrys. Siksi jatkamme usein itsellemme haitallisia tapoja, vaikka olemme tietoisia niiden vaikutuksista. Jos siis todella haluamme muuttaa asenteita tai tapoja yksilössä tai yhteiskunnassa, esimerkiksi seksististä käytöstä sukupuolten välisessä vuorovaikutuksessa, meidän on käsiteltävä asiaa kehollisesti ja muodostettava siihen liittyviä uusia kehomuisteja. Ehkä meidän on yksinkertaisesti löydettävää uusi tapa ” tanssia yhdessä”?

jenni_kädet

Kehomuistojen merkittävyys ihmiselle näkyy monella tavalla Tanssikummin työssä. Niiden avulla vanhus, joka ei enää kykene nousemaan sängystä ylös, voi kokea liikkuvansa valssin pyörteissä tanssilavalla, kun varovasti liikutan hänen käsiä tai jalkoja musiikin tahtiin. Kokemus tanssimisesta on osa häntä.

Kun kaadun esityksessä lattialle katsoja vetää henkeä niin kuin hän itse tuntisi lattian lähestyvän, ja kun pehmeästi laskeudun ja jään hetkeksi makaamaan, hän rentoutuu kanssani. Ohjatessani lapsiryhmiä huomaan, miten oma heittäytymiseni ja kehollinen läsnäoloani vaikuttaa suoraan lasten tanssimiseen. Tai niin kuin eräs iäkäs nainen totesi: ”En jaksa tänään liikkua, mutta kun näen sinun tanssivan, tunnen liikkeitäsi selkärangassani.”

Tanssikummin työ perustuu tämän niin kutsutun kinesteettisen empatian hyödyntämiseen ja kehittämiseen, sekä osallistujassa että itsessään. Voidaan nimittäin kehittää tai herättää taitoamme lukea toisen kehoa ja liikettä ja eläytyä siihen. Niin tekevät monet ammattiryhmät: psykologit, tanssijat, poliitikot. Mutta kinesteettinen empatia ei ole vaan tietyille eksperteille välttämätön ominaisuus. Ilman sitä olemme kaikki sosiaalisesti hukassa ja yhdessäolo tai luottamuksen syntyminen muuttuu mahdottomuudeksi.

jenni_ryhmä

Tanssikummi etsii liikkeen avulla läsnäolon tai energiaa, joka herättää osallistujan tietoisuuden omasta kehostaan ja sen muistoista. Kuunnellaan ja keskustellaan löytääksemme yhteisessä hetkessämme päämäärän, tai vahvistaaksemme tietoisuuden tapahtuneesta liikkeestä.

Jokainen kohtaaminen luo tietysti myös minussa uusia kehomuistoja. Monet niistä ovat kuin aarteita. Teen niistä merkinnän muistikirjaani ja joka kerta, kun avaan tämän sivun tai kuulen tietyn kappaleen, tunnen tuoksun tai liikun samalla tavalla, muistoni herää henkiin ja täyttää kehoni vahvoilla tuntemuksilla.

Jotkut muistot vaativat enemmän käsittelemistä tai avaamista kun muut, ennen kuin voin antaa niiden siirtyä tiedostamattomuuteeni. Kun kohtaamisen jälkeen koen esimerkiksi tyhjyyttä, turhautumista, surua tai pelkoa, se vaatii ehkä syvemmän pohdinnan tai käsittelyn, jotta voin päästä siitä irti ja jotta kehooni ei jäisi itseäni tai työtäni rajoittavia pelkoja tai patoutumia.

Purkamistyö tapahtuu pohtimalla, tanssimalla ja ennen kaikkea keskustelemalla kollegojen ja työnohjaajan kanssa. Purkutyön ansiosta minulle kehittyy uusi tai syvempi tieto siitä, mitä voimme kokea, oppia ja käsitellä kohdatessamme tanssin ja luovan liikkeen merkeissä. Kiinnostukseni ja sitoutuneisuuteni työtäni kohtaan uudistuvat erityisesti silloin, kun kohtaan tällaisia uusia tarpeita, joihin en heti osaa vastata.

Työ, joka perustuu toisen ihmisen kohtaamiseen, on aina täynnä epävarmuutta. Toista ei voi koskaan täysin ymmärtää, mutta yritys tai halu ymmärtää on avain elintärkeään läheisyyteen ja yhteisöllisyyteen. Hyödynnän kaikki omat kokemukseni, ennen koetut kohtaamiset ja liikkeet.

Olen ihminen toisen ihmisen edessä ja kehoni ei ole vaan työvälineeni, vaan elävä, tunteva ja kokemuksista rikas. Toisaalta monet oman elämäni päämäärät voivat hetkeksi hiipua taka-alalle, kun koko intuitioni, kokemukseni ja aistiherkkyyteni keskittyy tämän hetkeen ja edessäni olevaan ihmiseen.

Kuva Kesäkulkurit esityksestä. Kuvassa Jennifer Joffs ja Antti Kulmala.
Kuva Kesäkulkurit esityksestä. Kuvassa Jennifer Joffs ja Antti Kulmala. Kuvat: Riikka Campomanes

Mieti ihminen, jonka työ tai läheisyys on jättänyt vaikutuksen sinun elämääsi (opettaja, terveysalan ihminen, sukulainen, idoli, ystävä…). Kannatko mukanasi muiston hänen läsnäolostaan, energiastaan, fyysisestä olemuksestaan tai antautumisestaan jonkun asian suhteen?

Herättääkö ajatus hänestä tunteita, fyysisiä aistimuksia, muistoja teidän kohtaamisista? Missä kehollinen muistosi sijaitsee ja miltä se tuntuu? Hyödynnätkö sitä arjessasi? Voiko se tuoda sinulle voimaa, rohkeutta, luovuutta tai kärsivällisyyttä?

Onko sinulla työ, missä voit aistia minkälaisia jälkiä jätät ihmisissä joihin vaikutat? Pystyisitkö poistamaan teidän väliset muurit, ennakkoluulot, älypuhelimet tai lasiseinät, niin että voisit aistia paremmin, minkälainen merkitys työlläsi on? Saatat tietysti huomata asioita, jotka vaativat työstämistä tai muutoksia. Saatat myös löytää yllättäviä aarteita. Työn iloa!

Jennifer Joffs

Kommentoi