Tanssi on turkulainen perusoikeus

BLOGIT | Tanssi on turkulainen perusoikeus

Hyvinvointitaide tekijän näkökulmasta

Minun on helppo kertoa siitä, mitä konkreettisesti Tanssikummin ja asiakkaan välisessä kohtaamisessa tapahtuu. Pystyn myös kertomaan omista kokemuksistani ja aistimuksistani, mutta asiakkaan kokemusta voin vain tulkita ilmeiden, kehonkielen ja puheen tai hiljaisuuden kautta. Siksi tämänkertaisessa kirjoituksessani pohdin itsekkäästi omia kokemuksiani hyvinvointitaiteentekijänä; mitä hyvinvointitaiteentekijän päässä liikkuu, miksi teen tällaista työtä, mitä työ merkitsee minulle?

Alun perin hakeuduin hyvinvointitaiteen pariin osittain työllistyäkseni, mutta myös koska en halunnut profiloitua vain tanssinopettajaksi. Toisaalta hakeutuminen soveltavan taiteen tekijäksi oli jonkinlainen kutsumus. Työharjoittelu ja myöhemmin itsenäinen työskentely laajensivat nopeasti omaa näkökulmaani hyvinvointitaiteen tekemisestä.

Esimerkiksi soveltavan taiteen käsite herätti närkästystä, sillä toisinaan koin, että työn tekeminen ei ollut taiteen soveltamista, vaan ihan itsessään taidekokemusten tuottamista siinä, missä taideteoksen tekeminen ja kokeminen. Itselleni yhteinen tanssikokemus, vaikka vanhuksen kanssa, saattaa olla antoisampi ja aistikkaampi kuin esimerkiksi tanssiteoksen näkeminen tai sen harjoittelu.

Toinen tärkeä asia, joka motivoi minua, on työn vapaus suorittamisesta, suunnittelemattomuus tanssituokioissa ja hetkelle herkistyminen. Asiakas on se, jonka ehdoilla mennään. Vanhuksilla saattaa joskus on päiviä jolloin kipuja on paljon tai väsymys on liian suuri. Silloin jutellaan, tehdään ehkä rentoutusharjoitus tai vanhus saa olla katsojana.

Luovan työn tekijälle antoisaa ja palkitsevaa ovat uudet ideat ja inspiroituminen. Toisinaan työskentely sujuu flowlla, jolloin aika ja paikka unohtuvat. Kun asiakas sulkee silmät ja keskittyy harjoitukseen, tekisi itse mieli pysähtyä vain katselemaan.

Kauniiden asioiden näkeminen motivoi minua kohtaamisissa. Hyvinkin liikerajoitteisen vanhuksen herkistyminen läsnäoloon ja tehtävänantoon on koskettavaa. Läsnäolon taika on juuri se, mikä erottaa tanssin käsien heiluttelusta musiikin tahtiin. Toisinaan koen vanhuksen liikkeen niin kauniina ja ainutlaatuisena, että tunnen itseni tylsäksi liikerobotiksi. Haasteena on se, miten saan vanhuksen itsensä ymmärtämään oman ainutlaatuisuutensa.

Emmi Hyvönen

Kommentoi