Polkupyörällä Pariisiin

BLOGIT | Polkupyörällä Pariisiin

Matka alkaa

Kun kuukausilahjoittaminen Unicefille ei enää yksistään riitä, niin asialle pitää tehdä jotain. Neljän lapsen isä ei voi kuitenkaan lähteä vuodeksi jälleenrakentamaan Syyriaa eikä kaivoja kaivamaan Afrikkaan. Eikä minusta sellaiseen olisikaan. Pelkkä rahan lahjoittaminen tuntuu kuitenkin siltä, että siitä puuttuu jotakin. Jotenkin olisi tärkeää osallistua. Olen elämässäni todennäköisesti ylittänyt jo puolivälin. Jotain on tehtävä ja jälki jätettävä, eikä nyt ole aikaa odottaa eläkepäiviä. Jotain jossa voi antaa ja saada. ”Jos haluu saada on pakko antaa”, lauloi MC Nikke T jossain 90-luvun alkuhämärissä. Sitä biisiä hoilattiin enemmän silloin kuin nyt.

Äitini isosisko kuoli syöpään. Äitini pikkusisko kuoli syöpään. Opiskelukaverini kuoli syöpään. Työkaverini kuoli syöpään ja toinenkin. Yhdenkään lapsen eikä nuoren pitäisi kuolla syöpään. Suomessa sairastuu kuitenkin joka vuosi 150 lasta ja nuorta syöpään. Suurin osa paranee, mutta ei kaikki. Lasten ja nuorten yleisin kuolinsyy on syöpä.

Mappi käteen ja kävelykadulle nimiä keräämään. Ei onnistu. Olisin varmaan kaikkein huonoin kerääjä ikinä. Jotain muuta sen täytyy olla.

Monta vuotta sitten istuin turistibussin yläkerrassa Pariisissa. Bussi ajoi Champs Elyseetä pitkin kohti Place de la Concordea. Bussin perässä tuli iso letka pyöräilijöitä. Keski-ikäisiä miehiä ja naisia pääasiassa, vaikka oli joukossa muutama nuorikin. Hurraa-huudot raikuivat ja kyseessä oli selvästi huippuhetki, jonkun ison asian päätös. Silloin mietin, että olisi hienoa ajaa pyörällä Pariisiin varsinkin, jos siihen olisi hyvä syy. Hyväntekeväisyys ja pyöräily? Minulle siitä tulee mielikuva liuhupartaisesta  laihasta ukosta polkemassa täyteen lastatulla retkipyörällä yksin halki aavikkojen sponsoripaidassa. Päivät hikoillaan pyörän päällä peläten maantierosvoja ja yöt palellaan teltassa peläten maantierosvoja. Kiitos ei siis sellaista. Haluan tehdä jotain joukossa sellaisella periaatteella, että ensin tehdään lujasti töitä ja sitten saadaan siitä palkinto. Palkinto minulla oli jo mielessä, mutta mikä olisi työ?

Vuodet vierivät ja asia unohtui, kunnes kuulin Team Rynkebystä. Mieleen tuli lähiö Tukholmassa, jossa kävin joskus ihmettelemässä lautasantennien määrää ja kananmunien myynti-ilmoituksia kerrostalojen ikkunoissa, mutta se lähiö on nimeltään Rinkeby. Team Rynkeby on yhdellä sanalla hyväntekeväisyyspyöräily. Minulle se oli yhdellä sanalla ratkaisu. Matka alkaa tästä.

Kuva: Antti Kontula

 

 

Kommentoi