Onnistun

BLOGIT | Onnistun

Breaking the Waves – kun aalto murtaa

 

Se syöpyi tajuntaani riipaisevalla kauneudellaan, käsittämättömällä ristiriitaisuudellaan ja suurilla tunteillaan. Kuinka vuolaasti itkin silloin. En pystynyt katsomaan elokuvaa uudelleen kun tiesin kuinka paljon se sattuisi. Patoni murtuisivat ja kyyneleet tulvisivat taas aaltoina.

Sittemmin elämä heitteli eteen oppiläksyjään joita työstin valokuvieni kautta. Samoja teemoja. Kärsimys. Rakkaus. Uhrius. Kauneus. Viattomuus. Parisuhteet. Avioliitto. Ihmisen yksinäisyys. Ankaruus. Odotin ja pelkäsin tätä näytelmää. Lars von Trierin Breaking the Waves.

Mikko Kouki otti itselleen aika massiivisen homman kun lähti työstämään maailman parasta elokuvaa teatteriin. Minulla oli eturivin paikka perjantain ensi-illassa. Tuntui maagiselta istua juuri siinä missä olisin kurottamalla voinut koskettaa Helmi-Leenan Bessiä tai Tanelin Jania. Koko salillinen yleisöä takanani haihtui ja esitys vangitsi aistini. Kosketuin.

Erinomainen teatterikokemus on sellainen jonka tarinassa on tarpeeksi aukkoja joista katsoja voi solahtaa omaan kertomukseensa. Breaking the Waves tarjoaa tällaisen mahdollisuuden. Täkyjä on runsaasti. Jollekin kolahtaa uskonnollisuus. Toiselle naisen asema. Minulle tarina peilasi rajattomuutta, itsensä rakastamista, narsismia sekä uhriutta.

Tarinan keskeinen teema on epätoivoinen pyrkimys pelastaa toinen itsensä kadottamisen kustannuksella. Alkoholistiperheissä – jokaisessa –  on tämä sama dynamiikka. Liian monelle meistä niin kovin tuttu kipualue.

Tunteet ovat itsekkyyttä. Niitä ei saa olla. Niitä ei saa näyttää. Esityksen ankaran uskonnollinen eristäytynyt kylä Skotlannissa? Vai rakas koti-Suomemme?

 

Breaking the Waves, kuva Otto-Ville Väätäinen
Breaking the Waves, kuva Otto-Ville Väätäinen

 

Mitä tapahtuu kun ihminen hylätään? Mikä merkitys on yhteisöllä jossa kasvamme? Mikä on minun roolini?

Paras taide antaa kysymyksiä eikä yritä syöttää valmiita vastauksia.

 

Breaking the Waves, kuva Otto-Ville Väätäinen
Breaking the Waves, kuva Otto-Ville Väätäinen

Helmi-Leena Nummela oli huikea käydessään pään sisäistä puhelua jumalan ja itsensä välillä. Monilla meistä on oma sisäinen ääni joka on armoton, satuttava, aina kriittinen ja lannistava. Halutessaan ihminen voi vaihtaa oman sisäisen tarinansa. On arkinen ihme todistaa vierestä muutosta kun ihmiset löytävät uuden lempeämmän tavan suhtautua itseensä ja puhkeavat kukkaansa. Valmennustyöni helmihetkiä!

Bessiä ei kukaan pystynyt auttamaan. Taneli Mäkelän poskilla vierivät kyyneleet loppumetreillä. Mietin kuinka upeita taiteen tekijöitä meillä Suomessa onkaan. Kuinka he laittavat itsensä likoon. Paljastavat kehonsa ja sielunsa. Antavat kaikkensa taiteen ja yleisön eteen. Bravo!

Lainasin vieruskaverilleni nenäliinoja lopussa. Breaking the Waves nostaa tunteita ja ajatuksia. Suosittelen.

Onnittelut, Mikko & koko tiimi, onnistuitte mahtavasti!

 

 

Kommentoi