Onnistun

BLOGIT | Onnistun

Arjen akrobatiaa

”Äiti, Roope pissaa meidän lattialle”. Ehdin todistaa viimeiset lirinät. Sen kuinka pissi saavutti lastenhuoneen maton. Ja pehmonallen. Villasukan. Pari muuta lähietäisyydellä lojuvaa lelua lilluivat jo.

Klo 8.25. Se viimeisen puolen tunnin paniikkivaihe. Hetki jolloin etsitään pyyhekumia ja jumppatossuja koulureppuun. Päiväkodin retkelle bussi lähtee klo 9.10. Olisi vielä puettava, muistettava, mietittävä, ehdittävä. Täytettävä se yksi unohtunut lappu. Pinnistettävä että töihinkin ehtisi jotenkin. Kutomon konttorikoira piti ulkoiluttaa siinä välissä.

Pertti ja pojat osuvat aika ytimeen Aina mun pitää (video) hoilauksellaan.

Missä ONNI luuraa? ILO? Se tunne että elän nyt elämäni parasta aikaa? Minä näen punaista ja mustaa! Olen perusoravanpyöräarkeni kaaoksessa täyspäisen oloisena mukana. Hommat on edes vähän hanskassa.

Yleensä illan viimeisen venymisen jälkeen kaadun umpikuolleena petiin. Tuulen viemää Scarlettin ”Tomorrow is another day.” (video) antaa toivoa että huomenna ON varmastikin parempi päivä. Melkein jokainen tuntemani vanhempi on samassa liemessä.

Roopen pissijärvi kesken kouluunehtimisten ei tuonut pintaan onnistumista. Kiire ja kiukku lisäsi voluumiä mantralle ”En jaksa enää, minä en osaa, minä en kykene, minä en kelpaa, en ikinä onnistu, olen huono”. Näistä tunnelmista siirtyneenä on vaikea muistaa, miksi ihmeessä valitsin juuri onnistumisen blogini aiheeksi? Kuvittelinko osaavani kirjoittaa jotain kiinnostavaa juuri tästä aiheesta?

Olen ehkä monilla mittareilla oman elämäni epäonnistuja. Avioliittokin meni mäsäksi. Lapsistani tein avioerolapsia. Yksinhuoltajana olen monelle automaattisesti lokerossa ”todennäköinen totaaliluuseri”.

Ei herunut äitipisteitä aamun koiranpissiepisodissa, mutta ehkä elämän alivoimapelissä kannattaa keskittyä vain olennaiseen? Siihen että sain kuin sainkin lapset menoihinsa ajoissa. Puettuina, pestyinä, syötettyinä ja kammattuina. Tarvittava rekvisiitta mukanaan. Läksyt tehtyinä.

YES! Jos minä en iloitse näistä onnistumisistani niin mistä sitten? Suurin osa päivääni menee pähkähulluun elämän akrobatiaan ja se ON se mun elämä. Opettelen näkemään ja olemaan kiitollinen arjen onnistumisistani. Muiden kiitosta saan jäädä odottelemaan. Tuuletan arkipäivän luovuudelle – hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Jääkiekossa alivoimapelissä pidetään maali puhtaana – sohitaan minkä keritään. Elämän tiimellyksessä pidetään toivosta kiinni. Tyylipisteitä ei ole aikaa laskea. Ehkä onnistumisen ytimessä onkin usko ja toivo? Se fiilis etten luovuta vaikka haluaisin jo luovuttaa. Että mahdottoman edessäkin jaksan uskoa että asiat järjestyvät. Jotenkin. Nähdä toivon siellä missä se vain kaukaisena väpättää ja hyvällä mielikuvituksella kajastaa?

Hyysalon Pekka päätti juosta maratonin, kun makasi halvaantuneena sairaalassa kesän. Minulla eivät sanat riitä kertomaan kuinka upean esimerkin Pekka antaa meille taviksille onnistumisen matkasta. Yhtä ylpeän kiitollinen minä olen rohkeista ja aidoista Euroviisu- ja sydämenlähettiläistämme!

Ottaisinko heistä mallia? Vaihtaisinko minäkin jo levyä? Olisin itse itselleni armollinen ja kannustava? Nauhoittaisin sisäistä ääntäni hokemaan ”minä olen hyvä, minä olen arvokas, minä onnistun, kaikki menee hyvin”? Pekkakin varmasti kuuntelee tätä mantraa!

Tämä Uusi aamu on hyvä myös!

Kirjoitin ensimmäisen TS-blogini. Minä en pyörtynyt, vaikka jännitti. Aamun haasteista huolimatta ylitin itseni. Onnistuin! JEE!

Maiden of Finland, Freedom at last, 2010.
Maiden of Finland, Freedom at last, 2010.

2 vastausta artikkeliin “Arjen akrobatiaa”

  1. mervi

    Niin elämää täynnä, iloa ja onnistumista päivään teille kaikille.
    Kirjoittamisen iloa ja uteliaita lukijoita 🙂


  2. Heli

    Minä uskon (nykyään) sanojen voimaan ja mantroihin – ne todella toimivat 🙂
    Kiva aloitus blogille. KIITOS!


Kommentoi