Metsässä sielunmaisema

BLOGIT | Metsässä sielunmaisema

Päiväretkellä Seitsemisen kansallispuistossa

Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee Pirkanmaalla Ikaalisten ja Ylöjärven rajamailla. Kohde kiinnosti minua, kun olin mökkilomalla Ylöjärvellä. Mökiltä matkaa kertyi Seitsemiseen vajaan tunnin ajomatkan verran oikoen pitkin paikallisia sorateitä. Syksyisenä usvaisena aamuna lähdimme ajamaan sinne noin kello kymmenen aikoihin. Suuntanamme oli Seitsemisen luontokeskus ja siitä lähtö jollekin rengasreitille. Seitsemisentiellä:

Kännykässäni toimiva Googlemaps olisi jättänyt meidät keskelle metsäistä tieosuutta luontokeskuksen osoitetietoa noudattaen, mutta sen verran oli tullut karttaakin katsottua, että ajoimme samaa tietä eteenpäin, kunnes luontokeskus tuli lopulta vastaan.

Tienvarsiopaste Seitsemisentiellä
Tienvarsiopaste Seitsemisentiellä

Opasteet sivuteillä olivat todella huonossa kunnossa, mutta luontokeskuksen paikalla ollut opas kertoi niiden tulevan vaihtoon piakkoin. Keskuksen ravintola ei ollut sinä päivänä auki, mutta meillä oli repussa nokipannu, kahvitarpeet ja evästä. Tulipaikka olisi siis tarpeellinen reitillämme olla. Saimme ohjeet, että suunnittelemallamme päiväretkireitillä ei ole tulipaikkaa, mutta jatkamalla eteenpäin noin kilometrin verran sellainen löytyisi Iso Kivijärven rannalta. Sieltä sitten voisi palata takaisin rengasreitille. Näillä ohjeilla lähdimme matkaan.

Seitsemisen luontokeskus
Seitsemisen luontokeskus

Seitseminen on syrjäistä saloseutua ja koostuu metsistä, harjuista ja suoalueista sekä kulttuurimaisemista. Alue on pinta-alaltaan n. 45 km2 ja viitoitettuja polkuja löytyy 60km. Puistosta löytyy aarniometsää (Multiharju) ja vanhoja metsiä mm. Pitkäjärven ympäristöstä sekä Seitsemisenjoen varsilta ja suosaarekkeista. Seitsemisenharju on muodostunut viimeisimmän jääkauden aikana ja kohoaa ympäristöstään n. 20 metriä korkeammalle. Tätä harjua lähdimme ihmettelemään Harjupolkua pitkin. Polku on vajaa 6km pitkä ja siltä jatkamme matkaa tulipaikalle, joten yhteismatka on n. 8km.

Poluilla on hiljaista, yhtään vastaantulijaa tai perässä kulkijaa emme havaitse retkellämme. Hiljaisuus laittaa kuuntelemaan metsää hieman tarkemmin tai sitten jutustelemaan kaverin kanssa hieman innokkaammin. Keltaiset maahan putoilevat puiden lehdet ja haapojen helinä tuulessa aiheuttavat silloin tällöin pientä rapinaa. Pian siihen tottuu eikä ajattele siellä hiippailevan ketään.

Runotaulu polunvarrella
Runotaulu polunvarrella

Metsä on salomaista, vanhaa ja kuuset ja männyt erittäin pitkiä ja paksuja. Kaatuilleet rungot on jätetty poluille tai korkeintaan on vain katkaistu sopivasti polun kohdalta kulkijan helpotukseksi.

Pieni on ihminen näiden kuusien keskellä
Pieni on ihminen näiden kuusien keskellä

Vähän väliä polku tulee suon keskelle. Suo tuoksuu suopursuilta, maatuvalta kostealta maalta, maaruska värittää suota oranssiksi, punaiseksi, violetiksi (varvut ja lehdet, juolukat, kanerva, puolukka, mustikka, karpalo, lakka). Yhdeltä suolta löydämme karpaloita. Elämäni ensimmäiset itse poimitut karpalot jäävät mieleen. Ovat hieman raakoja vielä. Karpalon varsinainen poiminta-aika on myöhään, jopa ensilumen seasta tai keväällä varhain. Mutta maistuvat hyviltä jo nyt.

Suo tuoksuu
Suo tuoksuu
Karpaloita
Karpaloita

Karpalot suolla

Ylitämme rengasreitin puolivälissä tien, jolla hetki sitten ajoimme kohti luontokeskusta. Joten emme ole ihan korvessa sentään. Jatkamme, kunnes tulemme polunhaaraan, josta jatkamme kohti Iso Kivijärven tulipaikka. Sinne on reilu kilometri matkaa. Kohta pääsemme tulentekoon ja kahvinkeittoon.

Tulipaikka löytyy ja on yllättävän kaunis. Isoja kiviä on rannalla kuin jättiläinen ne olisi siihen viskaissut. Toisella puolella järvi ja toisella puolella laaja suoalue. Kippari saa nuotion hetkessä aikaiseksi ja laitan nokipannuun vettä, joka kuumenee hyvällä tulella kiehuvaksi todella nopeasti. Nakkeja ja keksejä taisi olla eväämme. Appelsiinit jätän automatkalle.

Vesi maistuu, koska hiki on tullut tiiviillä fleecetakilla ja sen päällä oli vielä softshell-takki. Eli neuvona: kulkiessasi pidä vähempi vaatetta päällä, koska liikkuessa tulee lämmin ja taukopaikalla lisää repusta vaatetta päällesi, koska hikoiltuasi alat palella.

Iso Kivijärven tulipaikka
Iso Kivijärven tulipaikka

Iso Kivijärvi
Iso Kivijärvi

Loppumatka sujuu hyvin ja reitti kaiken kaikkiaan on riittävän pitkä edellisen päivän puolukanpoimimisen ja säilönnän jälkeen. Ei mahottomia lomallakaan. Harjut kohoavat tosiaan korkealle ja on hauska saaristopurjehtijana ajatella, että ne ovat olleet saaria jääkauden jälkeen. Syvä pudotus alaspäin on tietänyt nopeasti syveneviä rantoja.

Eläimiä ei näy muuta kuin jonkin kerran pyrähtää isompi metsäkanalintu polun varrelta lentoon ja tietenkin metsien journalisti eli korppi käy uteliaana katsomassa mitä touhuamme tulipaikalla ja lähtee kaikuvalla raa`unnallaan tiedottamaan siitä muille.

Videoesitys
Videoesitys

Retkemme päätteeksi käymme luontokeskuksessa katselemassa sinne laitettua näyttelyä ja opastuksia. Loppuautomatkalla pysähdymme vielä Koveron perinnetilalla. Siellä on ovet avoinna ja opas ruokailee keittiössä. Jututtaessani häntä saan kuulla, että vierailijoita on päivittäin, edellisenä päivänä eli sunnuntaina jopa 160 hlöä, mutta myös syyskuulle on jo kirjautunut yksi nollapäivä.

Koveron perinnetila
Koveron perinnetila
Koveron komea kruununmetsätorppa

Kysellessäni suosituimpia reittejä hän kertoo Multiharjusta (aarnialue), Saari-Soljasenreitistä, jolla on myös pyörätuolilla kuljettavaa reittiosuutta sekä kehuu Soljasten kolmea järveä (Kirkas-Soljanen, Musta-Soljanen ja Saari-Soljanen), joista yksi on kirkasvetinen ja yksi tummavetinen ja kolmannessa on sitten varmaankin saari. Myös Pitkäjärven metsäkämppä on kuvauksellinen, sisälle sinne pääsee varaamalla sen ja se sopiikin esim. ryhmille. Nämä saloseudut ovat työllistäneet metsureita runsaasti aikoinaan ja metsiä riittää vieläkin.

Koveron perinnetilan kamari
Koveron perinnetilan kamari
Koveron tupa
Koveron tupa
Mummon akkunalla
Mummon akkunalla

Vielä kyselen pedoista ja kuulemma karhu on pyörinyt tänäkin kesänä alueella, mutta kukaan ei ole kuitenkaan päässyt sitä näkemään. Vain jälkiä ja jätöksiä on löytynyt. Samoin yksittäisiä susia voi liikkua puiston alueella. Ehkä oli hyvä tietää nämä vasta tässä vaiheessa. Tosin hyvin käy tuosta kertomasta ilmi, kuinka karhu ja muut pedot välttelevät ihmistä, varsinkin jos kävijämäärät ovat olleet tuota luokkaa ja kellään ei ole näköhavaintoa.

Kipparilla oli tosin kives repussa ja minulla puukko. Mutta oikeasti niillä ei kannata pedon kimppuun hyökätä, parempi jutella rauhallisesti, perääntyä hiljalleen ja katsoa mitä tapahtuu. Karhu todennäköisesti lähtee pakoon. Jos ei, niin jätä takki tai marjasanko haisteltavaksi ja kävele pois tai viime hädässä heittäydy maahan ja suojaa pääsi. Juokseminen tai puuhun kiipeäminen ei auta, koska karhu voittaa niissä taidoissa ihmisen. Jutteleminen ja äänen pitäminen metsässä kulkiessa antaa pedoille aikaa poistua ja väistää ihmistä.

Mielenkiintoinen retki Seitsemisen alueella. Hyvin voisi tulla uudelleenkin. Ruska-aika on hyvää aikaa retkeilylle. Ainakin itse pidän sitä parempana kuin kuumaa kesäaikaa. Retkeilemään ja syksyn kauneutta ihailemaan! Mars, mars!

Voitte laittaa Instagramin kautta syksyisiä retkeilykuvia hashtagilla #tsreppunimun ja saatte ne näkyviin blogini sivuille Instagram-kuvagalleriaan.

Kommentoi