Metsässä sielunmaisema

BLOGIT | Metsässä sielunmaisema

Keväinen päivä

Taka-taka-taka-takatalvi taas eikä yhtään yllättänyt. Suomessa tuntuu olevan ainakin kymmenen vuodenaikaa: talvi, alkukevät, takatalvi, kevät, kesä, juhannustalvi, kylmäkesä, intiaanikesä, syksy ja vesisadetalvi. Vain yksi noista kymmenestä on epävarma esiintyykö joka vuosi ja se on intiaanikesä. No ei siinä sen ihmeempää, näin on ollut lähes ”aina” oman muistini mukaan. Talven lauhuus ja vesisateisuus on ehkä suurimpia muutoksia ja tuulten lisääntyminen. Itsekin ehdin jo rahtaamaan multasäkkejä kotiin, kun oli niin lämmintä ja istutin mukavalta naapuriltani saamia kivikkokasvin taimia. Nyt saakin ihan lämpimikseen rapsutella pihalla eikä kauaa tarvitse sitäkään tehdä, kun vilu tulee. Ei ole tosin vielä kiirekään puutarhatöihin.

Mielessä pyörii taimisäkki-istutukset, pienet varhaisperunat tai salaatit tai tomaatit tai sitten vain jotain yrttejä. Niitä tekisi niin mieli laittaa terassille kasvamaan. Olen käynyt sellaisia ituperunoita eli siemenperunoita hypistelemässä jo. Voi niitä itsekin idättää kotona, niin ne tehtiin minun lapsuudessa. Sopiva lämpötila ja valoa. Sellaisia terassi-istutuksiin soveltuvia taimipusseja ja -säkkejä myydään puutarhaliikkeissä. Mietin myös kävisiköhän Ikean kassit, jos vahvistaa niitä vaikka muovikassilla sisältä päin, ettei vesi valu heti pois. Jotain laitan kasvamaan omalle pihalle, vielä on aikaa miettiä ja toteuttaa. Ruukkuja ainakin olisi varastossa.

Keväinen päivä ja ihan oikeita ihmisiä

Yksi keväinen päivä toi minulle mieleenpainuvan hetken. Aamupäivä oli kylmä ja tuulinen, takatalvinen. Auringon paistaessa vaihtelevasti pilvien takaa tarkeni juuri ja juuri ulkona välillä liikkuen ja hypellen. Veneen kevätkunnostustöissä meni hyvinkin koko päivä. Hiomista, maalaamista, tarvikkeiden siirtelyä venetelakalle ja taas takaisinkuljetusta. Vielä kävellen yksi reissu rantaan ja silloin oli jo iltapäivä. Aurinko lämmitti jo mukavasti pilvien kaikottua ja tunnelma oli keväinen leskenlehtiä, nokikanoja, idän sinililjoja, sinivuokkoja ja pensaiden lehtisilmuja ihaillessa.

Penkillä istui yksinäinen vanha mies kävelysauvojen kanssa ja kävellessämme häntä kohti, aloitti hän yllättäen keskustelun kysyen: ”Olitteko pitkällä kävelyllä?”. Kerroin käyneemme läheisellä venerannalla. Siitä alkoi kertomus ja mukava yhteinen jutustelutuokio. Vanha mies oli ihan selvästi seuran ja juttelukaverin puutteessa, joten emme pitäneet yhtään kiirettä vaan annoimme hänen kertoa omaa tarinaansa. Sitä oli hauska kuunnella ja kysellä häneltä lisää. Tarina oli mukava ja vähän haikeakin. Ihana nainen, jonka kanssa hän oli mennyt naimisiin oli kuollut, jo vuosia sitten. Kuulimme myös tarinaa lapsuudesta ja aikuisuudesta, hänen ammatistaan ja nykyisyydestä ja sairastumisesta. Kuinka hän oli aikoinaan matkustanut ulkomailla, sillä sen hän tiesi, kun oli katsellut omia valokuviaan ja merkintöjä niistä. Muisti näet ei ollut enää ihan toimiva.

Lähtöä hankkiessamme kysyin vielä varmuudeksi, että hän osaa omaan kotiinsa takaisin ja siitä varmistuttuamme uskalsimme lopulta toivottaa hänelle hyvää jatkoa. ”Te olette ihan oikeita ihmisiä, ette tiedä kuinka helpottava tunne on, kun sain puhua jonkun kanssa näistä asioista”. Minulla tuli ihan kyynel silmään sitä kuunnellessani. Vanha mies oli niin tyytyväinen juttelutuokiostamme, että liikutti. Hänellä juttelukavereita ei tuntunut olevan moniakaan. Vielä hän toivotti meille ”Hyvää elämää!”

Tällaisia yksinäisiä ihmisiä on varmasti valtavasti. Monet jäävät seinien sisälle eivätkä edes uskaltaudu ulos tai käpertyvät omaan maailmaansa. Tällä miehellä oli halu puhua ja hän uskalsi avata keskustelun itse. Sanoi kuitenkin olleensa aina ujo. Onhan se usein ihan vain itsestä kiinni, kuinka saa kontaktia muihin. On myös sinusta ja minusta kiinni annammeko aikaamme yksinäisille, juttelemmeko heille, kun he kaipaisivat vain sitä, että saisivat puhua jonkun kanssa! Kontakti toiseen ihmiseen on hetkestä kiinni. Tartutko siihen! Tartu seuraavalla kerralla.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi