Liikunta

LIIKUNTA | Eeva Lehtinen |

Elämyksellisellä virtuaalitunnilla sisäpyöräillään vuoristossa ja meren pohjassa

The Trip -tunti on uudenlainen liikuntaseikkailu, joka yhdistää kuntoilun ja virtuaalitodellisuuden. Kokemus on ainakin ensikertalaiselle sykähdyttävä.

Elämyksellisyys sekä peli- ja elokuvateollisuudesta tutut tehosteet ovat isoja liikuntatrendejä maailmalla, ja nyt ilmiö on rantautunut myös Suomeen.

Kupittaan uuden palloiluhallin yhteyteen on avautunut M&M-kuntotalo, joka ensimmäisenä Suomessa lähti rakentamaan The Trip -virtuaalitunnille sopivaa sisäpyöräilysalia. Myös Tampereella on The Trip -tunteja.
– Salin rakentaminen vei aikaa. Sali on täynnä tekniikkaa, ja ulkomaiset koodaajat kävivät laittamassa kaiken kuntoon, kertoo M&M Kupittaan club-johtaja Renja Riihinen.

Mistä uudessa tunnissa sitten oikein on kyse?
– Tämä ei ole perinteistä sisäpyöräilyä, vaan treenielämys, jossa visuaalisuus on vahvasti läsnä. Isolle valkokankaalle heijastetaan kahdella projektorilla 3D-elokuva, jonka mukana seikkaillaan, Riihinen selittää.

”Virtuaalitunnista ovat kiinnostuneet nekin, jotka eivät innostu perinteisestä sisäpyöräilystä.”

Tunti on uusseelantilaisen Les Mills -ryhmäliikuntakonseptin luoma tunti, jossa hyödynnetään peli- ja elokuvateollisuudesta tuttuja erikoistehosteita.

Treeni kestää kerrallaan 40 minuuttia, jona aikana poljetaan yhtenä ryhmänä läpi mitä ihmeellisinten virtuaalisten maailmojen, esimerkiksi Liisa Ihmemaassa -teeman maisemissa. M&M Kupittaalla tunti menee päivittäin useamman kerran. Les Millsin virtuaaliohjelmat vaihtuvat noin kolmen kuukauden välein.
– Virtuaalitunnista ovat kiinnostuneet nekin, jotka eivät innostu perinteisestä sisäpyöräilystä. Tunti sopii kaikille, koska siinä voi itse säädellä vastuksia oman kunnon mukaan, Riihinen sanoo.

Tunnilla polkijat ovat ohjaajan johdolla yhteisellä matkalla.
Tunnilla polkijat ovat ohjaajan johdolla yhteisellä matkalla.

Aluksi pyörän säädöt laitetaan kohdilleen, ja pääsen hyppäämään pyörän selkään. Jännityksellä odotan, minkälainen näkymä suurelle kaarevalle valkokankaalle pian heijastuu.

Ensin seikkaillemme maantiellä vuoristoisessa maisemassa, jossa on paljon ylä- ja alamäkiä. Tuntuu, että koko ryhmä on ohjaajan johdolla yhteisellä matkalla. Kun edessä on jyrkkä mäki, koko porukka nousee pystyyn polkemaan. En tiedä keitä pimeässä salissa ympärilläni olevat polkijat ovat, mutta meillä on yhteinen tavoite – päästä edessä olevan korkean mäen päälle.

Ainakin ensikertalaisena päässä huippaa aika ajoin, ja alamäet ottavat hieman vatsanpohjaan. Ohjaaja kertoo sen olevan ihan normaalia ja helpottavan muutaman kerran jälkeen. Jos liikaa alkaa huimata päätä, ohjaaja suosittelee katsomaan hetken pyörän etuosaa valkokankaan sijaan.

Maanpinnalta sukellamme seuraavaksi meren pinnan alle ja poljemme pitkin merenpohjaa. Kaloja uiskentelee ympärillä. Ohjaaja käskee panemaan pyörään lisää tehoja, sillä vesihän toimii hyvänä vastuksena. Ohjaaja kertookin jatkuvasti, missä vaiheessa pyörään lisätään vastuksia ja milloin taas vähän höllätään. Koko ajan syke pysyy kuitenkin korkealla.

Välillä seikkaillaan vuoristoisissa maisemissa ja poljetaan isolla vastuksella mäkeä ylös.
Välillä seikkaillaan vuoristoisissa maisemissa ja poljetaan isolla vastuksella mäkeä ylös.

Tunnin edetessä sukellamme vielä syvemmälle. Pimeässä seuraamme tähtisumua, ja sitten ympärillä hohtaa erilaisia eliöitä. Tuntuu, kuin liikkuisimme jossakin pelissä.

Hiljalleen on aika nousta ylemmäs merten syvyyksistä. Vastaan tulee vielä hylätty vedenalainen kaupunki ja lopulta nousemme takaisin maanpinnalle. Kivuttavana on vielä muutama raskas ylämäki, mutta homma ei tunnu lainkaan niin raskaalta, kun samalla voi ihastella taivaalla leimuavia revontulia.

Tavalliseen sisäpyöräilyyn verrattuna kokemus on hyvin erilainen. Visuaalisuus tempaa mukaansa ja saa ajan kulumaan hetkessä. Tuntiin uppoutuu täysin – ainakin ensimmäisellä kerralla, kun kaikki on uutta. Visuaalisuus vie huomiota pois raskaasta puurtamisesta, vaikka hiki tuleekin. Seuraavaksi tavalliseen pimeään spinningsaliin meneminen voi tuntua tylsältä.

The Trip -sisäpyöräilytunti

  • Uusiseelantilaisen Les Mills -ryhmäliikuntakonseptin sisäpyöräilytunti 3D-virtuaalitodellisuudessa.
  • The Trip -ryhmäliikuntatunti kestää 40 minuuttia.
  • Tunnille pääsee Turussa Kuntotalo M&M Kupittaalla ja Tampereella Liikuntakeskus Gogo Parkissa.

Kommentoi