Kuvasta voimaa!

BLOGIT | Kuvasta voimaa!

”Näetkö Sinä mitä minä näen” –kuvia pakolaisuudesta

= Työkiireiden vuoksi seuraavaa kirjoitus ilmestyy viikolla 38 =

– –

Suomessa pakolaiskeskustelu velloo kuumana, mielipiteet jakaantuvat tiukasti joko puolesta tai vastaan. Kuvaava onkin, että Helsingin Sanomien Nyt.fi ja mtv.fi ovat lopettaneet aiheeseen liittyvien juttujen kommentoinnin – keskustelu on kääntynyt huutamiseksi.

Päätös on toki ymmärrettävä, harva itseään kunnioittava julkaisu haluaa nähdä sivuston täyttyvän vihapuheesta. Tuntuukin, että keskustelijat poteroituvat yhä tiukemmin omien mielipiteidensä taa, eikä yhteistä ja rakentavaa dialogia synny.

Useimmiten turvapaikananojat ja pakolaiset esitetään mediassa vain kasvottomana massana, jossa ihmisten omat, henkilökohtaiset kokemukset eivät pääse esille. Välimeren tragediat, jossa ihmiset hukkuvat paetessaan kotimaansa väkivaltaa, näyttäytyy vain loppumattomana hukkuneiden lukumääränä – eivät perheinä, isinä, äiteinä eikä lapsina. Näin heidän synkkään kohtaloonsa on vaikea samaistua ja osoittaa ymmärrystä.

Ehkäpä The Guardianin julkaisemasta traagisesta valokuvasta muodostuu pakolaisuuden uusi kuvallinen ikoni. Kuvassa turkkilainen poliisi kantaa hukkunutta pikkupoikaa, joka on kohdannut matkansa päätepisteen Välimeren aalloissa. Kuva koskettaa ja ahdistaa, se konkretisoi sitä valtavaa hätää, jonka keskellä pakolaiset joutuvat elämään. Myös lapset.

Sen sijaan netin pakolaiskeskusteluissa loistavat poissaoloillaan pakolaisten omat kommentit: miltä tuntuu jättää kotimaa pakon edessä, kun vaihtoja on jäljellä vain kaksi: kuolema tai identiteetin menetys. Lähdön ja uuden määränpään myötä elämä täytyy rakentaa uudelleen ja toisenlaisen kulttuuriin on yritettävä sopeutua. Uusi ja toisenlainen yhteiskunta, jonka olemassaolosta on vain kalpeita aavistuksia, mutta suuri toive siitä, että elämä voisi alkaa uudelleen. Elämä, joka toisi tullessaan kodin, työn ja ennen kaikkea rauhan.

Jotta myös pakolaisen puhe kantautuisi korviimme, on tärkeää antaa ääni äänettömälle. Niin, että oma näkökulmamme voisi rikastua niillä tarinoilla, joita pakolaiset itse kertovat omasta elämästään: ihmisistä, jotka hakevat parempaa elämää sorron ja vainon tilalle.

Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö UNHCR:lle työskennellyt valokuvaaja Brendan Bannon antoi maailman eri pakolaisleirien lapsille kamerat. Ajatuksena oli, että lapset valokuvaisivat omaa todellisuuttaan leirien ankeissa olosuhteissa.

Puhumme siis lapsista, joiden omat äänet unohtuvat useimmiten. Lapset, jotka eivät mitenkään voi osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, jossa niin usein on siunattu väkivalta. Silti he ovat väistämättä joutuneet kantamaan pienillä hartioillaan päätösten ankeat seuraamukset osana perhettään.

Mediassa näemme vain pienen murto-osan lasten koettelemuksista, mutta ehkäpä myös pienen siivun niistä niukoista ilon häivähdyksistä, joita he ovat kokeneet. Parhaimmillaan Bannonin kuvat laajantavat omaa käsitystämme pakolaisuudesta, joka on enemmän kuin menehtyneiden lukumäärä iltapäivälehden kannessa.

Lasten ottamissa kuvissa heidän oma kokemusmaailmansa saa visuaalisen muodon, josta pääsemme osallisiksi. Kenties myös he itsekin tulevat piirun verran enemmän katseen kohteiksi ja aktiivisiksi toimijoiksi, jota elävät ja kokevat. Kuvissa on myös iloa ja toivoa läsnä, näin ainakin itse koen.

Näkymättömistä lapsista tulee nähtyjä lapsia, jotka kurkottavat kohti elämää.

 

Linkki:

Brendan Bannon: ”Do You See What I See – Refugee Children Photograph Their Own Lives”

2 vastausta artikkeliin “”Näetkö Sinä mitä minä näen” –kuvia pakolaisuudesta”

  1. Maiju Routio

    Elävältäkin voi kuolla. Ei vähätellä kärsimyksiä. Syyllistetään luterilaisuuden nöyristämä veronmaksaja.
    Aika ikäviä jääkauden jälkeisi vuosisatoi täällä vietetty ennen sähkölampun keksimistä. Perheväkivaltaa, kirves ja perhe hankeen..
    Yksittäiset suomidraamat ei kolauta, ellei lööppejä revitä. Perhe voi jäädä yksin ja yhden jäsenen yliherkkyys kuormittaa muut. Vaikka hyvä veronmaksaja, tunne-epävarmuutta ei voi kompensoida säästöillä by kateus.
    Koulutettua suomalaista kannattais auttaa pyydettäes aikana, jot ”antamasi hyvyys palaa moninkertaisena” fraseologia toteutuisi.
    Missä luuraa YK? Miksi ihmisten pakko jättää kotimaa? Miksi tyhmä suomalainen ei paennut Syyriaan rauhanvuosina n 1940-l? Myös apua motivoisi rajanpinnan sotien aikaan surmattujen lapsisiviilien ruumiden kuvat. Samassa veneessä ollaan.


Kommentoi