Kuvasta voimaa!

BLOGIT | Kuvasta voimaa!

Elämää netissä ja ulkopuolella

Lueskellessani aamukahvin ohessa Hesaria, huomioni kiinnittyi Stam1nan -yhtyeen haastatteluun. Yhtyeen laulaja, kitaristi ja sanoittaja Antti Hyyrynen pohtii orkesterin uuden levyn olemusta, jonka tunnelma on hänen mukaansa perin synkkä. Hyyrynen kertoo, että erityisen synkäksi sen tekee juuri se, että levyn aihepiiri liikkuu somessa, laajakaistoissa ja GPS:n kaltaisissa maailmoissa.

Hyyrysen mukaan Stam1na rakentaa aineksista dystopiaa, uhkakuvaa, jossa yksilö katoaa tietoverkkojen kohinaan ja jossa lopulta tuijotamme vain kännykkäämme. Huoli on aiheellinen, mutta silti, tässäkö koko totuus?

Mietitäänpä hetki.

Suurin osa meistä käyttää nettiä ja somen eri kanavia lähes päivittäin. Lukumäärä ei ole vähentymässä, joskin suurta lisäystäkään ei ole odotettavissa, sillä nykyiset käyttäjämäärät tuskin enää kasvavat vauraissa länsimaissa. Me kaikki olemme jo verkossa.

Vuorovaikutus

Kommunikoidessamme toistemme parissa, viestintä painottuu yhä enemmän digitaalisten keskusteluareenoiden ääreen, nykyajan leiritulille. Yhteys toiseen tapahtuu teknologian välityksellä, tietokoneiden, kännyköiden ja tablettien avulla. Sillä on omat vaikutuksensa ihmissuhteisiimme ja tapaamme viestiä, sekä hyvässä että pahassa. Digitaalisen kommunikoinnin toista ääripäätä edustaa vihapuhe ja toista ääripäätä taas pyyteetön auttamisen halu ja empatia. Olen itsekin saanut eri keskusteluryhmistä apua, olipa sitten kyseessä vikuroivan tietokoneen korjaaminen tai psykoterapiaa koskeva pohdinta yhdessä kollegojen kanssa.

Ajassamme valokuva on nyt yhä enemmän paitsi konkreettinen kuva, myös yksittäinen viesti somessa. Kuvalla on helppo viestiä, missä olen juuri nyt, kenen kanssa ja mitä tunnen. Olen aiemmin kirjoittanut blogissani siitä, että valokuvalla voidaan säilöä muistoja yli ajan ja kuva edustaa pysyvää tallennetta jostain kaukaisesta. Sen on sitä edelleenkin, mutta myös paljon muuta, sillä tietoverkot muuttavat valokuvan olemusta kaiken muun ohella. Vaikuttaakin siltä, että somessa jaettuja valokuvia on vaikea ymmärtää tarkastelemalla kuvaa vain sen perinteistä historiallista kontekstia vasten. Tuntuu, että some on kirjoittanut säännöt uudelleen.

Kuvasta dialogiin

Facebookissa, Instagramissa tai vaikkapa Snaspchatissa jaettu kuva voi olla postaus, joka on siduttu vain kyseiseen hetkeen, eikä kuvan tarkoitus olekaan säilyä hetkeä pidempään – ei tuleville jälkipolville, ei edes huomiseen. Kuva on kuin tunne, joka kestää oman tuokionsa vaihtuakseen jälleen joksikin muuksi. Hetkeen sidottu valokuva synnyttää myös uudenlaisia vuorovaikutuksen muotoja erilaisissa verkkoyhteisöissä. Niillä voidaan sanoin ja kuvin kommunikoida niin, että vuorovaikutuksesta syntyy dialogia. Dialogi, jossa keskusteluun osallistujat ovat keskenään tasavertaisessa suhteessa, ollen subjekteja – ei objekteja – toisilleen.

Jotain pysyvää kuitenkin maailmassa on, joka uhkaa niin alati kehittyvää teknologiaa kuin itse aikaa. Uusi-Seelantilainen, itseoppinut valokuvaaja Niki Boon on taltioinut lastensa perinteisiä ulkoleikkejä, joissa ei vilahda sen enempää NetFlix kuin Twitterkään. Kauniit ja koskettavat mustavalkoiset kuvat kertovat siitä, että tietoverkkojen ulkopuolella on elämää- kuvien lapset leikkivät ulkona, hyppäävät narua ja kokevat maailmaa liikkuen.

Kommentoi