Kirjakulkuritar

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Tarinaklubilla unia, prinsessoja ja lemmikkejä

Mitä jos banaanipuut aiheuttaisivat seuraavan maailmanlaajuisen evoluutionalisen vallankumouksen? Ihmisestä kuuluisi vain ”plumps” ja hän olisi muuttunut puuksi, joka kantaisi runsaita banaaniterttuja latvoissaan. Kuultuani tarinan banaanipuista katselen tuota välipalaherkkua uusin silmin.

Unelmista kannattaa pitää kiinni. Tarina persialaisesta prinsessasta todistaa sen. Vaikka prinsessa ei saavukaan valkoisella hevosellaan aavikon dyyneillä liitäen, vaan kauniina kesäpäivänä Helsingin rautatietorilla liitoksissaan natisevan pyörän tarakalla ratsastaen, on unelma saavutettu. Kangastus on muuttunut todeksi.

Tarina kahdeksan kiloa painavan kissan tippumisesta päähän ei enää naurata. Miltä sinusta tuntuisi, jos keilapallon kokoa suurempi (normaali keilapallo noin 5 kg) kollikatti kopsahtaisi kovaa ja korkealta suoraan päähäsi aamulla, vielä kun nukkuisit makeasti.

Ensimmäinen kerta Tarinaklubilla (Bar Kuka, 20.1.2016) yllättää tarinankertojien rohkeudella ja heittäytymisellä. Lavalle nousee monia miehiä, mutta myös muutama uskalias nainen. Jokaisella on omanlaisensa tyyli ja tapa kertoa. Riippuen tarinasta joku kasvattaa jännitystä pieninä palasina, toinen myllyttää hauskoja elementtejä tarinan alusta loppuun asti. Jollekin tärkeintä on pitkän tarinan jaksottaminen merkittävien käännekohtien ympärille.

 

Tarinoita missä ja milloin vain 

Ihanaa tarinankerronnassa on se, että jokainen voi puhua vilpittömästi, suoraan sydämestä. Turun Tarinaklubin perustaja Milja Mäkelä näkee tarinaillan mahdollisuutena:

– Tarinaklubille saapuvat ihmiset voivat saada irti illasta monenlaisia asioita. Kukaan ei etukäteen tiedä millaisia tarinoita illan aikana kuullaan. Toisaalta, jokaisella on mahdollisuus illan aikana ylittää itsensä tulemalla lavalle jakamaan tarinansa tai kokemuksensa. Arvokkainta kuitenkin on mielestäni illan tarjoama mahdollisuus jakaa kokemuksia ja tarinoita aidosti, oikeiden ihmisten kanssa.

Illan aikana kuultiin myös puiseva kummitustarina!
Illan aikana kuultiin myös puiseva kummitustarina!

Sadut ja tarinat ovat aina olleet kiinteä osa lapsuuttani niin kuvakirjoina, äänikasetteina kuin elokuvina. Hassua, mutta harvemmin tarinankerrontaa ajattelee enää aikuisena viihdyttämisen näkökulmasta, vaikka sitä se juuri on. Sadut ja tarinat ovat olleet kenties niin lähellä minua, että olen nähnyt ne useimmiten “omana soppena” – henkilökohtaisena harrastuksena, innoittajana ja tavallisesta maailmasta pakenemisena. Mäkelän mukaan tarinoita voi ja kannattaa jakaa myös tuikituntemattomille:

– Tarinoita voi kertoa missä vain ja milloin vain. Toki jotkin sosiaaliset normit hieman vaikeuttavat tarinankerrontaa joka tilanteessa, mutta kyllä maailma olisi parempi paikka jos jakaisimme erilaisia kokemuksia toisillemme ennakkoluulottomasti, jos riisuisimme kuoremme mahdollisimman monen edessä ja luottaisimme toisiimme jakaaksemme elämästä myös tuntemattomille.

Tarinoiden kuunteleminen on antoisaa ja huomaan miettiväni, kuinka aikuisena kuultu tarina lapsuus- ja nuoruusajan kommelluksesta nostattaa illan atmosfäärin aivan uudelle tasolle. Tarinoisssa sekoittuvat suloisesti nostalgia, taika ja valtava elämännälkä. Rohkaisen itseäni jakamaan tarinan – pienenkin – seuraavan kohtaamani vieraan kanssa.

 

Kuvat: Maaret Virtanen

Kommentoi