Kirjakulkuritar

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Pelko − kutsumaton vieras

” – Saanko sanoa sinulle jotain? Kaikki luulevat tuntevansa puolisonsa, usko pois. Kysy keneltä tahansa kadulla vastaan tulevalta naiselta. Mistä mies pitää, missä hän liikkuu, keitä hän tapaa? Kaikki naiset uskovat tietävänsä.

Emma käänsi päätään ja katsoi joelle.

– Minä olen ollut naimisissa. Jos olisit kysynyt minulta, tekisikö mieheni minulle koskaan pahaa, olisin vastannut ehdottoman kieltävästi. Kunnes hän eräänä päivänä suutuksissaan kävi käsiksi minuun.”

Näin rikoskomisario Joan Atkins kertoo päähenkilö tohtori Emma Hollisille, joka on joutunut murhaajan hyökkäyksen kohteeksi hääyönään amerikkalaisen Patricia MacDonaldin jännitysromaanissa Tuntematon mieheni (alk.per. teos: Married to a Stranger, 2005).

Vastavihityn avioparin hääyö mökillä Pine Barrensin hulppeissa kansallispuiston maisemissa, hiekkaisen ja soisen mäntyerämaan keskellä New Jerseyssä, saa täyskäännöksen, kun mökkiin ryntää kommandonaamarilla naamioitunut ja kirveen kanssa heiluva mies. Apuun rientävät metsämies ja ajokoira pelastavat Emman ja tämän vielä syntymättömän lapsen. Metsämies saa kuolettavan kirveen iskun päähänsä.

Aviomies David Webster on sen sijaan koko kammottavan välikohtauksen ajan poissa. Hän on sanonut menevänsä pilkkomaan puita takan lämmikkeeksi, mutta poliisi löytää hänet myöhemmin metsästä harhailemassa. Aviomiehestä tulee välittömästi pääepäilty. Davidin motiiville löytyy perusteet liiankin kliseisesti: Emma on säätiöperinnön omistajana suurten rahojen haltija.

Tohtori Hollis – sittemmin rouva Webster – työskentelee psykologina nuorten kriisikeskuksessa, jossa hän on hoitanut muun muassa anoreksiaan sairastuneita tyttöjä. Aiemmin yksi hoidettavana ollut tyttö kuitenkin menehtyi. Emman saamat oudot rakkauskirjeet, kuollut hiiri häälahjassa ja läheltä piti -tilanne junan alle jäämisessä ovat omiaan kasvattamaan juuri avioon astuneen naisen pelkoa.

Jännityskirjallisuudessa pelkoa voidaan herätellä monella eri tavalla.
Jännityskirjallisuudessa pelkoa voidaan herätellä monella eri tavalla.

Tuntematon mieheni -teosta voidaan tarkastella jännitysgenren alle kuuluvana ”nainen vaarassa” -lajityypin malliesimerkkinä. Tarinassa Emma Webster ei kuitenkaan ole pelkkä kärsivä uhri. Hän haluaa epätoivoisesti selvittää vastustajansa – vastustajan jonka hän ei usko olevan aviomiehensä. Pikkuhiljaa esiin ryöpsähtää valhe ja toinen, eikä Emma ole varma enää, kuka on tuo mies, joka niin väittää rakastavansa ja jumaloivansa häntä.

Pelko liittyy hyvin vahvasti pahuuden teemaan, josta olen aiemminkin blogissani kirjoittanut, ja joka minua kirjoittajana valtavasti kiinnostaa. Pelkoja on hyvin erilaisia, on primitiivistä pelkoa ja sosiaalista pelkoa, on myös pelkoa joka kohdistuu yksilöön itseensä. Tällöin henkilöä pelottaa hänen oma käyttäytymisensä ja toimintansa.

Huomionarvoista on se, että pelolla ei välttämättä ole mitään tekemistä pahuuden kanssa, jos se ei aktivoidu. Pahuutta on olemassa ilman pelkoa, mutta pelko tarvitsee käsittääkseni jonkinasteisen laukaisijan. Pelko voi herätä esimerkiksi entuudestaan vieraassa, poikkeuksellisessa tai uhkaavassa tilanteessa. Väkivallaksi muuttuessaan voidaan jo puhua kauhusta, henkisen tilan äärimmilleen asettavasta pelosta. Emma Websterin henkilöhahmossa kirjoittaja luo tiiviissä ja uskottavassa muodossa pelon tunnetta suhteessa hänen vastustajaansa, ja toisaalta kasvattaa sitä luomalla välimatkaa tämän aviomieheen.

Kirjallisuudessa pelkääjäksi luokitellaan useimmiten uhri. Tämä ajattelu ei kuitenkaan ole aina näin mustavalkoista ja jos olisi, se tekisi jännityskirjallisuudesta, jos ei puisevaa niin ainakin tylsää. MacDonaldin romaanissa päähenkilö ei suostu aukotta uskomaan aviomiehensä syyllisyyttä. Luonnollisesti koetut vääryydet tekevät Emma Websteristä haavoittuvaisen ja pelon tunne vaanii häntä kaikkialla.

Tarinassa pelosta tulee koukuttava paniikin lietsoja, jonka ympärille päähenkilön piinaavat hetket heitetään terävinä tikareina. Juonessa pahuus seuraa laskelmoidusti kuin varjo – näkymättömissä ja silti alati läsnä.

 

Kuvat: Maaret Virtanen

Kommentoi