Kirjakulkuritar

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Novellimaraton on ihmisen mittainen matka

Kanadalaisen Alice Munron novellit ovat kuin miniatyyriromaaneja! Miten meidän tulisi elää -novelli kirjailijan 2013 Nobel-palkitussa novellikokoelmassa Liian paljon onnea (2010), on mestarillinen esimerkki novellin taipuisasta luonteesta.

Ajallista jatkuvuutta rikotaan ”tarina tarinan sisällä” -rakenteella, joka kietoo novellin henkilöhahmot ja heidän keskinäiset suhteensa vahvasti kiinni toisiinsa. Jo novellin nimi on allegoria sen sisältämälle väkevälle kuvaukselle ajan kulumisesta, ja ihmisten sisäisten maailmojen väistämättömästä muutoksesta, jota ei yksilö yksin kykene hallitsemaan. Samalla tarina on myös muistutus tekemiemme valintojen vaihtoehtoisista palikoista ja tulevaisuuden äkkikäännöksistä. Menneitä tapahtumia emme voi enää korjata, mutta muistoja voimme vaalia.

Munron novellit ovat tarkkanäköisiä yksilökuvauksia yhteisöjen sisällä. Ne ovat selkeitä ja vivahteikkaita, eivät puuduttavan pitkästyttäviä kuten jotkut lyhyemmätkin novellit saattavat joskus olla. Tämä novellikokoelma on todellakin avannut minun silmäni näkemään novellin kerronnan kauneuden.

Kreetta Onkelin Tervetuloa ParatiisiinNovelleja (2003) on keskisuomalaisten ihmisten arkkityyppien ilotulitusta. Yhtälailla näissä tarinoissa tiivistyy yksilön toiminta osana yhteisöä, riippuminen odotuksissa ja ennalta syötetyissä opeissa. Mikään ei ole sen enempää totta kuin harhaakaan, valinnoilla tiet vaan sattuvat päätymään tiettyyn suuntaan. Umpimähkään harhailussakaan ei näyttäisi olevan mitään vikaa. Jossain vaiheessa on vain otettava vastaan elämän realiteetit:

”Täällä haisi kiinnelainalle, reumatismille, kuolleina syntyneille lapsille, kuolleille miehille, sitkeille naisille, ylpeille naisille, tukehtumiselle omiin odotuksiin jotka kohdistuivat vieressä olevaan ihmiseen, katoamiselle toiseen ihmiseen, ihmiselle jolle olit antanut pettymystesi kasvot, koska hän oli lähin.” (Onkeli, Ennen eroa -novelli, 2003).

Hersyvää naurua aiheuttaa myös Katja Kallion pienoisnovellit Tyypit (2004), joka teoksen nimen mukaisesti kokoaa elämän eri tyyppien (lue: roolien) olemuksen ja sisimmän yhteen ja samaan tarinapakettiin: muun muassa aviomies, kampaaja, morsiamen äiti, naapuri, lapsenvahti ja portinvartija saavat kukin oman hauskan kuvauksensa.

Minulle Äiti-tarina jäi erityisesti mieleen ehkä sen vuoksi, että hyvä lapsuudenystäväni on hiljattain tullut äidiksi. Minusta tulee ensimmäistä kertaa elämässäni kummi, mutta harmi ettei Kallion kirjassa ole kummikuvausta. Kummin rooli on olla rakastava ja kannustava kasvavan ihmisen elämäntiellä. Vakavasti otettavan roolin takana on paljon iloa, läheisyyttä ja yhdessä tekemistä. Odotan roolisaappaisiini astumista avoimin ja uteliain mielin.

Novellien lukemisessa ei ehdi tulla ähkyä. Hyvä novelli vie mennessään riippumatta sen pituudesta. Onnistunut novelli jättää muistijäljen, josta on helppo pukea sanallinen tarina omin sanoin kerrottuna. Ei pidä myöskään unohtaa, että novellissa voi olla koko ihmisen elämä pienoiskoossa. Se on eräällä tapaa kuin maratonmatka, mutta lyhyemmässä muodossa. Jokainen varmasti tietää, kuinka paljon harjoitusta maratonin loppuun vieminen vaatii. Niin myös viihdyttävän novellin kirjoittaminen.

Kommentoi