Kirjakulkuritar

BLOGIT | Kirjakulkuritar

”Minä voin viedä tilaa tästä todellisuudesta”

Lasten nukketeatteria on kuvattu usein leikkimielisenä, selittelemättömänä, rajoja rikkovana ja anarkistisena, jopa vallankumouksellisena. Turun pääkirjaston Studiossa keskusteltiin torstaina (14.4.) lasten nukketeatterin tilasta ja muodosta vuonna 2016.

Keskustelun avasi Maiju Tainio, jonka mielestä ahdistavistakin lasten näytelmistä voi löytyä valoa ja voimaa. Tainio pitää tärkeänä lasten ja aikuisten yhteistä kokemusta, koko perheen elämystä, mutta myös lasten nukketeatterin mahdollisuutta rikastuttaa lasten todellisuutta, jossa varsinkin nykyisin tuntuu olevan paljon asioita valmiina ja ennalta ohjelmoituna.

Merja Pöyhönen tekee nukketeatteria sekä lapsille että aikuisille. Pöyhönen korostaa lapsille tehtävän nukketeatterin muotokokeiluja, koska muodolla on hänen mukaansa mahdollista leikitellä paljon, tuoda yksityiskohtia ja eri sävyjä ulkoisesti vaikkapa pomppivaan ja irrationaaliseen esitykseen. Kliseinen sanoma voi Pöyhösen mielestä toimia hyvin lasten kanssa, jos se edesauttaa esityksen toiminnallista funktiota. Pöyhösen puheenvuoron jälkeen joku huomioi myös, että muoto voi jo itsessään sisältää sanoman.

Eija Saaren kirjassa Nukketeatterin taikaa – Nukketeatteri-ilmaisun mahdollisuudet lasten ja nuorten parissa (2001) kerrotaan liikkeen merkityksestä seuraavasti: ”Esityksessä jonkin aistijärjestelmän informaation puuttuminen voidaan peittää toisen järjestelmän antamalla informaatiolla. Liike pyrkii ilmaisemaan sen, mitä sanoin ja värein ei voida ilmaista. Se tulkitsee tunteita ja avaa tarinaa symbolein myös niille katsojille, joita kielellinen viesti ei tavoita.” (Saari 2001.) Saaren tekstiä tulkitsen siten, että liike voi yhtäältä olla yksi muoto. Näin liike synnyttää jonkin muodon tai muotojen sarjan, joka herättelee lapsikatsojassa tunteita tai kysymyksiä. Tarinan teema ja sanoma saattaa olla kätkettynä tähän liikkeen muotokieleen tai sen elementteihin, toisin sanoen avautua lapsille esityksen sommittelun kautta.

Tietoiskuteatteria! Lasten nukketeatteriesitys 112 kertoo aivoinfarktista ja kiertää tällä hetkellä kouluissa.
Tietoiskuteatteria! Lasten nukketeatteriesitys 112 kertoo aivoinfarktista. Maiju Tainion ja Timo Väntsän yhteistyössä toteuttama esitys kiertää tällä hetkellä kouluissa.

Pöyhönen näkee lasten nukketeatterin siinä määrin erilaiseksi, että siinä ei ole painolastina mitään draaman teoriaa. Esitykseltä ei odoteta esimerkiksi aristoteelisen draaman rakennetta. Nämä määreet heijastuvat monesti aikuisille suunnattua teatteria tehdessä, katsottaessa tai tulkitessa. Jos poiketaan teatterin konventiosta, niin silti aikuisten esitys saa jonkinlaisen termin kuten absurditeatteri tai vaikka vain nykyteatteri. Tässä suhteessa lasten nukketeatteri on vapaa määrittelemään omat dramaturgiset lainalaisuudet.

Keskustelussa nousi niin ikään esiin nykymaailman tapahtumat. Suvi Auvinen pitää lasten nukketeatteria tehdessä lähtökohtana kysymystä, jonka hän esittää itselleen aikuisen katsantokannasta: ”Mitä minä haluaisin ymmärtää tästä aiheesta?”. Auvisen mielestä ei ole olemassa sellaista aihetta, jota ei voisi lasten nukketeatterissa käsitellä. Isojen ja vaikeiden aiheiden käsittely on tärkeää, mutta lapset saattavat myös ”blokata ulos” liian vaikeat aiheet tai he eivät huomaa niitä. Lasten nukketeatteri voi joka tapauksessa antaa lapsille välineitä käsitellä haastavia asioita tulevaisuudessa.

Kontrastina vaikeille asioille on liian helpot ja naiivit ratkaisut lasten nukketeatteriesityksissä, jotka pikemmin aliarvioivat lasten kykyä ymmärtää ja eläytyä. Juuri näiden näkökulmien vuoksi lasten nukketeatteria on kyettävä tekemään hauskaa ja hulluttelevaa otetta puntaroiden vakavasti ja kunnianhimoisesti. – Lastenteatterin taso heijastuu suoraan siihen, miten lapset aikuisena kokevat teatterin, Auvinen toteaa.

Lasten nukketeatterin ammattilaiset tuntuvat kaikki olevan yhtä mieltä siitä, että lapset tarvitsevat toivoa tänä päivänä. Lasten nukketeatteri voi omalta osaltaan vahvistaa lapsen minäkuvaa ja luoda uskoa lapsen omaan olemiseen ja tekemiseen tässä maailmassa. Jokainen lapsi ansaitsee oman tilansa meidän aikuisten kontrolloimassa todellisuudessa. Tainion sanoin, lapsen pitää tuntea ja kokea: – Minä voin viedä tilaa tästä todellisuudesta.

 

Kuvat: Maaret Virtanen

Kommentoi