Kirjakulkuritar

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Kirjeen lumo

Milloin olet viimeksi saanut kirjeen? Nyt en tarkoita kirjeen muotoon laadittua laskua, mainosta tai muuta virallista asiakirjaa, vaan ihan oikeaa kirjettä joka täyttää kirjeen kriteerit niin sisältä kuin ulkoa päin.

Minä olen saanut kirjeen viimeksi kun asuin ulkomailla. Äitini kanssa kirjoittelimme säännöllisesti, ja posti kulki hyvin Atlantin toiselle puolelle ja takaisin. Tätä ennen olin kirjeenvaihdossa tyttöjen kanssa ala-asteella ja muistaakseni jokunen kirjekaveri oli myös yläasteella. Minulla on edelleen tallessa myös vastakkaisen sukupuolen hapuilevalla käsialalla kirjoitetut rakkauskirjeet. Olin ollut rohkea kun olin tehnyt aloitteen ja kirjoittanut pojalle ensin. Olin tutustunut häneen eräällä kesäleirillä. Ilo ja jännitys sekoittuivat hetken aikaa paperilla sanoissa: ensi ja rakkaus. Emme koskaan kohdanneet enää muuta kuin kirjeessä.

Teoksissa Uskollinen ystävänne – Kootut kertomukset (2007) ja Sinun kirjeesi (2012) nousevat kirjeet keskeisiksi tarinan kuljettajiksi. Jane Austin luo ensin mainitussa teoksessa kirjeistä novellirakenteen, joka tyypilliseen ”austinimaiseen” tapaan irvailee 1800-luvun avioliittolupauksille ja hempeilee romantiikan ajan ihmissuhteiden paatoksessa. Sen sijaan toisen teoksen kirjoittanut Mihail Šiškin on kutonut kirjeistä yhtenäisen, miehen ja naisen elämänkohtaloon kuvatun kirjeenvaihdon. Tarinassa kirjeiden kirjoittaminen jatkuu, vaikka mies kaatuu sodassa. Kirjeet ovat keino käsitellä rakkautta, häpeää ja surua – selittämätöntä ainesta, itseään ja toiseutta.

Minuuden ja henkisen epävarmuuden kanssa kamppaillaan myös Turun Jo-Jo Teatterissa parhaillaan esitettävässä Rakkauskirjeitä Reginalle -näytelmässä. Kirjeet toimivat todellisuuden peilaajina, nuoren naisen aikuiseksi kasvamisen myyttisenä mantrana. Esityksessä ensimmäisiä kuukautisia, ensirakkautta, seksiä ja himoa, toisen ihmisen odotusten täyttämistä ja oman seksuaalisuuden hyväksymistä käsitellään ilon, kokeilun, nautinnon ja intohimon täydellä kapasiteetilla. Jopa yleisö pääsee rakkausleikkiin mukaan. Kirjeet sinänsä jäävät taustalle, mutta luovat näytelmän lopussa naiseuden kokonaisvaltaista kuvaa, herkkää ja haavoittuvaa, rajua ja rujoa Regina-naista, jollaiseksi kuka tahansa nainen voi ikään ja taustaan katsomatta samaistua.

Rakkauskirjeitä Reginalle -näytelmä Jo-Jo Teatterissa julistaa naiseuden herkkää ja voimakasta ilosanomaa. Kuva: Nadja Uusiperhe.
Rakkauskirjeitä Reginalle -näytelmä Jo-Jo Teatterissa julistaa naiseuden herkkää ja voimakasta ilosanomaa. Kuva: Nadja Uusiperhe.

Kaikkiaan kirje on fyysisesti painettu sana siinä missä artikkeliteksti tai muu kirjoitettu teksti. Toisaalta kirje on symboli ääneen lausumattomille sanoille ja ennen kaikkea tunteille, jotka voivat vaihdella pelkistä kuulumisista huoleen ja murheeseen, iloon ja rakkauden tunnustukseen. Sota-aikana ei ollut poikkeuksellista, ettei kuolema ja kuoleman pelko olisi värjännyt musteellaan kirjeen ohuita lehtiä. Tuolloin kirje oli samanaikaisesti sekä toivottu että pelätty sanoman tuoja. Sota-ajan koettelemusten auki revityn kirjeen sanoissa voi yhä kaikua lähtemättömästi kipeät jäähyväiset.

Nykyisin kirjeenvaihto ei ole suosittu vapaa-ajan harrastus. Toki sähköiset kirjeet ja eri sähköisten medioiden tarjoamat keskustelupalstat voi nähdä modernina kirjeenvaihtona. Minulle kirjeenvaihto, kirjeiden kirjoittaminen, niiden lähettäminen ja vastaanottaminen on yhä edelleen kynän ja paperin varassa.

Jos voisin, kirjoittaisin kuten Shakespeare kastamalla kynäni musteeseen ennen ensimmäistäkään lausetta. Totta puhuen tämä on mahdollista, sillä löysin viime vuonna Rooman matkallani pienen kirjekaupan. Todellakin kirjekaupan, ei kirjakaupan. Siellä oli myynnissä pastellinsävyisiä, rahisevia kirjepapereita ja yksilöllisesti käsintehtyjä sulkamustekyniä, jopa postileimaksi muotoiltuja painoja persoonallisen tyylin viimeistelemiseksi.

Kirjeen lumo onkin juuri sen henkilökohtaisuudessa, joka syntyy kirjeen kirjoittajan ja kirjeen vastaanottajan välille. Vielä parempi jos paperissa on suloinen tuoksu muistona menneestä ja vielä tulevasta. Šiškinin sanoin: ”Vain ne kirjeet, joita ei kirjoiteta, eivät tule perille.” (Šiškin 2012).

Kommentoi