Kirjakulkuritar

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Kirjailija muumien takana

Kuka lohduttaisi Nyytiä? -kuvakirja (ruots. Vem ska trösta knyttet? 1960) oli ensimmäisiä ala-asteikäisenäni lukemiani Tove Janssonin kirjoittamia muumikirjoja. Tarina pienen Nyyti Nyytiäisen yksinäisyydestä kosketti ja vähän jopa pelotti. Mitä jos minäkin joutuisin kulkemaan yksin, ulkopuolisena ilman yhtäkään ihmistä, joka ymmärtäisi minua?

Janssonilla oli uskomaton kyky sisällyttää muumisatuihinsa se jokin pieni totuuden siemen elämästä. Riittämättömyyden tunnetta ja yksinäisyyttä kirjailija käsitteli luontevasti, kuten korostuu esimerkiksi Nyytin tarinassa. Muumit eivät suinkaan olleet kirjailijan ainoita helmiä. Hän kirjoitti myös tarkkanäköisiä, vähän surullisia ja filosofisia novelleja ihmisistä tekojen ja valintojen keskiössä. Kuolema kuuluu näihin tarinoihin luonnollisena osana ilman selittelyjä.

Haisuli on Muumilaakson viheliäisin otus, jolla kaikesta huolimatta on sydän paikallaan. Hän esittää kovempaa kuin mitä oikeasti on. Haisuli on lempparini!
Haisuli on Muumilaakson viheliäisin otus, jolla kaikesta huolimatta on sydän paikallaan. Hän esittää kovempaa kuin mitä oikeasti on. Haisuli on lempparini!

Novellikokoelma Nukkekaappi ja muita kertomuksia (Jansson 2008, ruots. Dockskåpet och andra berättelser 1978) on teos, jossa kirjailijan tyyli kuvata maailmaa suoraan ja kaunistelemattomasti on kaikkea muuta kuin tylsä. Se on väkevä, riepotteleva, hyvällä tavalla ruma. Mutta eikö muumien luoja tahtonut ravistella yleisinä pidettyjä totuuksia muutenkin?

Mikään kaunis ei ole kaunista, jos sen rinnalla ei ole myös rumaa. Tällä tarkoitan sitä, että useissa Janssonin teksteissä, muumeissa tai muissa kirjailijan tarinoissa, niiden henkilöhahmoissa esiintyvät vastakohdat löytävät toisistaan voiman olla ja elää, kyvyn rakastaa mutta myös toimia väärin. Turhamaisuudelta kirjailija vetää maton alta nopeasti, kuten käy edellä mainitun novellikokoelman kolmesta siskoksesta kertovavassa tarinassa Muisto uudesta maasta (Jansson 2008). Vanhin siskoista tekee kaikessa rakkaudessaan teon, jonka hyvyyttä nuorin siskoista ei ehkä koskaan ymmärrä.

Koti ja kodin ulkopuolinen maailma siten kuinka yksilö ne näkee ja kokee saattaa joskus osoittautua ristiriitaiseksi. Nukkekaappi ja muita kertomuksia -novellikokoelman Nukkekaappi on tarina kahdesta vanhasta miehestä, joista toinen haluaa rakentaa talon toisen talon sisälle. Tämä yltiöpäinen, hullu ajatus on viedä toisen miehen järjen, mutta lopulta kovaa suunnittelutyötä vaatinut torni – unelmatalon kruunu – pelastuu, ja onneksi, sillä kuin maalaus se piirtyy lukijan silmien eteen:

”Nyt, päivänvalossa, muuttui Talon luonne, unenomaisuus muuttui merkilliseksi uskottavuuden vaikutelmaksi. Tasainen talvivalo täytti jokaisen huoneen. Loggian pilarit ja pitkät aidakkeet loivat todellisia lempeitä harmaita varjoja, ja ikkunaruutujen vihreät, punaiset ja siniset värit heijastivat ohuita sateenkaaria lattialle. Jokainen yksityiskohta, jokainen huonekalu kävi vakuuttavaksi, niillä oli ollut paikkansa sukupolvien ajan.” (Jansson 2008.)

Muumimaailma valloittaa värikkyydellään monissa arkipäivän tavaroissa.
Muumimaailma valloittaa värikkyydellään monissa arkipäivän tavaroissa.

Ajankulku tässä ja nyt heijastuu onnellisina, ohikiitävinä hetkinä kirjailijan novelleissa. Kuten muumeille, myös novellien ihmisille elämä on rauhan ja seikkailun tasapainoilua. Lopulta muumi löytää aina muumin luokse, eikä Nyytikään jää yksin vasten tahtoaan, vaan yllättävällä rohkeudellaan pelastaa yhtä yksinäisen Tuitun Mörön jäätävän mörinän alta. Onnellisuus kumpuaa uuden ystävän myötä kuin itsestään, ja Nyyti näkee homssujen hurraahuutojen saattelemana uuden alun, jossa on toivoa. Lukiessani kirjailijan tarinoita, mieleeni nousee vain yksi ajatus: onneen mahtuu niin vähän, mutta suruun koko elämä. Jos joku pystyi kirjoittamaan elämän ilosta ja surusta samassa lauseessa, niin se oli varmasti Tove Jansson.

 

Kuvat: Maaret Virtanen

 

 

 

Kommentoi