Kirjakulkuritar

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Hello Hollywood!

Jos jossain tiedetään jotain kauneudesta, niin Hollywoodissa. Hollywood on paikka, jossa jokaisella tuntuu olevan asiantuntijamaista tietämystä ja näkemystä kauneuden vaalimiseen. Kilpailu Hollywoodin kauneimman tittelistä on turhaa, sillä mikä on kaunista ja ulkonäöllisesti tavoiteltavaa tänään, ei ole sitä enää huomenna. Silti monet amerikkalaiset ja ulkomailta saapuvat vierailijat ovat valmiita hyppäämään mukaan kauneusralliin. Onko luonnostaan kauniin ihmisen polku koettelemuksiltaan kivisempi, kun kyse on kauneudesta?

Intoa ja lujaa tahtoa Hollywoodin valloittamiseen on Annabella Åsvikin kirjoittamassa teoksessa Annabella – Hollywoodin päiväkirjat (2012). Omaelämäkerrallinen teos tempaa minut mukaansa hauskalla kirjoitustyylillä ja rehellisen suomalaisella vetovoimalla.

Malliksi pyrkivällä Annabellalla on asenne ja motivaatio kohdallaan kauneusbisneksessä. Lukuisissa castingeissa (koe-esiintyminen) juoksemisen rinnalla Annabella opiskelee journalismia Santa Monican Collegessa Kaliforniassa. Vastoinkäymisistä huolimatta nuori neito jaksaa yhä uudelleen ja uudelleen heittäytyä hetkeen, ja hän uskaltaa tarttua tilaisuuksiin, olkoon ne kuinka epävarmoja tahansa. Yksistään kauneus asettaa hänen tielleen ristiriitojen ryppäitä, mutta myös sanoinkuvaamattoman upeita mahdollisuuksia.

Voi kysyä, kuinka monelle Annabellan tahdonvoimalla ja kovalla työllä puskema tie on unelmaa? Monet teini-ikäiset haaveilevat glamourelämästä, johon kuuluu joko työ mallina, laulajana tai näyttelijänä, tai kaikkina näinä (!). Kuten Annabella kirjassaan toteaa, työ on Amerikassa aina ykkönen. Jos kerran kieltäydyt, saat olla varma että toista tilaisuutta ei tule.

New Yorkissa eläneenä voin yhtyä tähän.  Työlle annetaan erittäin paljon painoarvoa, koska sitä ei nähdä ”vain työnä”. Amerikkalaisen silmissä työ kertoo jotakin ihmisestä, persoonasta ja hänen tavoittelemistaan unelmista. Lisäksi työ linkittyy pitkälti ihmissuhteisiin, joten ilman hyviä sosiaalisia taitoja ja sosiaalista näppäryyttä Amerikassa saattaa olla hankala selviytyä.

Hollywoodin rinnalla on teatterimaailman säkenöivä valtaväylä: Broadway.
Hollywoodin rinnalla on teatterimaailman säkenöivä valtaväylä: Broadway.

Yrittäjävetoisuus, vapaus ja annettu mahdollisuus jokaiselle unelmoijalle ei ole tuulesta temmattu. Kuten Annabella kirjoittamillaan elävillä esimerkeillä osoittaa, vastuu menestyksestä on jokaisen omissa käsissä. Toki hurmaamisen taito voi aina antaa annoksen lisäpisteitä:

”Meyers haastatteli minua ensimmäisenä. Hän halusi tietää, mistä olen kotoisin ja onko minulla kokemusta näyttelemisestä. Joo, sanoin. Kävinhän minä Kallion ilmaisutaidon lukion. Sitten Nicholson saapui paikalle. Kameramies painoi record-nappulaa ja Meyers komensi: ’”Katsotaanpa, miten hurmaat Jackin.”’ Hymyni taisi tehdä tehtävänsä, koska minut pyydettiin takaisin vielä kolmannen kerran. Mutta kukapa voi olla hymyilemättä, jos on vastatusten virnuilevaa Nicholsonia, jolla on sikari suupielessä.” (Åsvik 2012.)

Kaikille alituinen itsensä ylittäminen ja kilpailu eivät sovi. Kuten Annabella kertoo, osa luopuu leikistä kesken, yritettyään turhaan vuodesta toiseen päästä läpi Hollywoodin tähtimarkkinoilla. Osa sortuu huumeisiin tai tekee työtä, joka on vain itselle valheellisesti uskoteltu välivaihe ennen menestyksen maalia.

Sitten on Annabellan mukaan niitä, joille julkisuus on vain välttämätön pakkopulla. Annabella ottaa esimerkin Oscar-voittajasta Natalie Portmanista: ”Natalie sanoi haastattelussa, että julkisuudessa paistattelemiseen täytyy olla tarve, mikä häneltä puuttuu. Hän ei tarvitse julkisuutta itselleen vaan työlleen.” (Åsvik 2012.)

Annabella on nykyisin menestynyt journalisti New Yorkissa. Omaelämäkerrassaan lukijaa hykerryttävät nuoren Annabellan suunnitelmat, hänen saamansa neuvot ja vinkkilistat, kuten niin yksinkertaiselta vaikuttava: ”10 askelta Hollywoodin valloittamiseen.”

Silti Annabellan tarina osoittaa vanhan kliseen pitävän edelleen paikkansa: Amerikassa mikään ei ole mahdotonta. Kova työ ja velvoitteet eivät ole pois luksusympäristössä. Tähdenlentoja Hollywoodin taivaalla on yllättäen sitäkin vähemmän.

 

Kuvat: Maaret Virtanen

Kommentoi