Kirjakulkuritar

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Armollista oppimista

Luen avoimessa yliopistossa psykologiaa. Oppiminen päälle kolmikymppisenä vaatii enemmän ponnisteluja jo ihan siitä syystä, että arki ei enää ole vain ”opiskelijaelämää” ja voimavaroja joutuu jakamaan moneen muuhun elämänosa-alueelle. Aikuisiällä opiskelun joutuu mitoittamaan ajallisesti aivan eri tavalla, koska päivätyö syö leijonanosan arjen tehokkaasta ajasta.

Motivaatio ja oma kiinnostus opiskeltavaan aiheeseen ratkaisevat paljon, jopa niin paljon että niiden ansiosta joko jatkaa tai ei jatka eteenpäin opiskelun polveilevalla tiellä. Ehkä olennaista on työssäkäyvänä löytää myös se ”armollisempi oppija” sisältään. Tämän tajusin tällä viikolla, kun mieltäni kuormittivat kirjallisen työn palautus sekä aivan lähekkäin osuneet kaksi tenttiä. Kaikista niistä selvisin. Miksi mieltäni kuitenkin kaihertaa päällimmäisenä tunne keskeneräisyydestä ja riittämättömyydestä: kunpa vain olisin muistanut tämän ja korjannut tuon ennen työn palauttamista.

Osallistuin työtiimini kanssa Helsingissä viime torstaina (9.3.) järjestettyyn Work goes happy -tapahtumaan, jossa itsetuntemuksesta ja hyvästä (itse)johtajuudesta luennoiva henkilö totesi oivallisesti: ”joskus ihan hyvä riittää”. Perfektionistiselle luonteellinen tämä, niin itsestään selvä asia, oli silmiä aukaiseva lausahdus, ja niin totta myös opiskelussa. Se että olen sisäistänyt holistisen oppimistavan ja osaan hahmottaa asiakokonaisuuksia on mielekkäämpää kuin se, että en muista neuropsykologian tentissä, mikä sen paraventrikulaarisen tumakkeen (PVN) ydintehtävä taas olikaan. Silti olen oppinut, että tämä tärkeä tumake on hypotalamuksen osa ja säätelee autonomisen hermoston toimintaa monin tavoin. (Ydintehtävä: ruoan nälän tunteen ja kylläisyyden säätely, myös stressiin vaikuttava osa).

Hyvä itsetuntemus on avain myös hyvään oppimiseen.
Hyvä itsetuntemus on avain myös hyvään oppimiseen. Work goes happy -tapahtuma Helsingin Wanhassa Satamassa, 09.03.2017.

Vygotskyn oppimaisema viehättää

Kuuluisa venäläinen psykologi Lev Vygotsky kehitti aikoinaan kehityspsykologian näkökulmasta merkittävän ja nykyisen oppimistutkimuksen taustaan kuuluvan oppimisen lähiteoriavyöhykkeen, engl. Zone of Proximal Development (ZPD). Minua kiehtoi oppikirjaksi hyvin kiehtovasti kirjoitettu Joan Winkinin & LeAnn Putneyn teos A Vision of Vygotsky (2002).

Vygotskyn teoriassa oppiminen hakee merkityksensä tarkoituksenmukaisessa sosiaalikulttuurisessa kontekstissa opettajan ja oppilaan välillä. Oppimisen tarkoituksenmukainen toiminta muodostaa tässä kontekstissa sosiaalisen prosessin, johon vaikuttavat kaikkinensa aiemmat kokemukset.

Tehokas pedagogiikka perustuu ZPD-mallissa ensisijaisesti oppilaiden omaan aktiivisuuteen heidän oppimisensa ja kehityksensä yhteisvaikutuksessa. Dynaaminen, vastavuoroinen ja toisiinsa yhteydessä oleva oppimisprosessi mahdollistaa metaforisesti pääsyn rajattomaan kokemuksien maailmaan. (Wink & Putney 2002, , 86−91.) Lue lisää Vygotskyn sosiokulttuurisista näkemyksistä: http://webpages.charter.net/schmolze1/vygotsky/johnsteiner.html.

 

Oma oppiminen ratkaisee

Olen huomannut että omaa oppimista tukee juuri kaikenlainen opeteltavan asian ”pureskelu”, mieleen nousevat kysymykset, vaikka niihin ei aina saisi vastausta ja asian selittäminen, siitäkin huolimatta että se tapahtuu tallennettavana monologina omalle älypuhelimelle.

Opiskelun lomassa on syytä välillä hengähtää ja pysähtyä miettimään omaa oppimistaan. Minkä asian jo muistan, mikä vaatii vielä lisäharjoitusta ja minkä voi jättää tässä vaiheessa hautumaan. Joka tapauksessa oppimista tapahtuu, ja sen oikeastaan huomaa vasta silloin kun opinnot ovat jo menneet askeleen edemmäs. Tällöin tietää, että asian osaa jo ihan hyvin, kun osaa sitoa sen aiemmin oppimaansa, omin sanoin ja ehkä hiukan luovasti, mutta kuitenkin asiakokonaisuuteen oikeaan osuen.

Kenties tämä kirjoitus on nyt tällaisenaan ”ihan hyvä”.

Luovaa lauantaita kaikille!

Kommentoi