Kirjakulkuritar

Mikä ihmeen YA-tapahtuma?

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Viime viikon lauantaina 5.8. osallistuin ensimmäistä kertaa Helsingin Suvilahdessa järjestettyyn Young Adult Literary Convention -tapahtumaan. Hel-YA! -nimellä kulkeneeseen tapahtumaan oli …


Kesälukeminen kunniaan

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Nyt on se aika vuodesta, jolloin nautin lukemisesta ehkä eniten. Valoisuus, mielen energisyys ja luonnollisesti kasvanut vireilläolo saavat aikaan sen, …


Vertaansa vailla oleva vertaistuki

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Kirjoittajalle mikään ei ole niin tärkeää kuin toinen kirjoittaja, jos kynää ja paperia ei lasketa mukaan. Toisen kirjoittajan kanssa voi …


Armollista oppimista

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Luen avoimessa yliopistossa psykologiaa. Oppiminen päälle kolmikymppisenä vaatii enemmän ponnisteluja jo ihan siitä syystä, että arki ei enää ole vain …


Kirjallisuusterapia voimavarana

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Tutustuin pari vuotta sitten Turun yliopiston Avoimen yliopiston luovan kirjoittamisen perusopinnoissa pääkaupunkiseudulla asuvaan äidinkielenopettajaan Jonna Suopohjaan. Hän on sittemmin kouluttautunut …


Jännitystä talven koleuteen

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Tähän aikaan vuodesta kun ulkoilu ei ole se kaikista houkuttelevin vaihtoehto vapaa-ajanvietolle, voi kotiin saapuessa riisua loskasta märät sukat, keittää …


Kirjamaisema kuuloaistissa

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Ennen joulua olin toipilaana ja silloin päätin, että kokeilen äänikirjaa. Lukuisista äänikirjojen suoratoistopalveluista valitsin BookBeatin. Pidän nimestä, koska kirjalle on …


Tulisieluinen toimittaja

BLOGIT | Kirjakulkuritar

”Hänellä oli tapana siekailematta osoittaa puhekumppanille, että tiesi jo kaiken mitä tämä sanoi, ja halusi sen sijaan tietää sen mitä …


Sivustakatsoja

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Sivustakatsojan rooli on mielenkiintoinen. Sivustakatsoja voi olla huomaamaton tarkkailija, mielenliikkeiden seuraaja tai tunteiden tulkitsija. Kirjallisuudessa sivustakatsoja saattaa olla koko tekstin …


Hello Hollywood!

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Jos jossain tiedetään jotain kauneudesta, niin Hollywoodissa. Hollywood on paikka, jossa jokaisella tuntuu olevan asiantuntijamaista tietämystä ja näkemystä kauneuden vaalimiseen. …


Tarina miehestä, joka istutti puita

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Luonnon ihmeitä pidetään usein mysteereinä, johon ihminen ei voi vaikuttaa. Kokemus luonnosta voi olla yhtä aikaa mykistävän kaunis ja armottoman …


Epäilyksen piina

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Kolme erilaista tarinaa, aikaa ja paikkaa, joita kaikkia yhdistää epäilyksen piina. Näillä erilaisilla tarinoilla alkaa Peter Jamesin dekkari Kuolema peittää …


Satiiri teatteritekstissä

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Satiiri ei ole helppo tyylilaji kirjallisuudessa, mutta onnistuessaan se iskee ja lujaa lukunystyröihin. Naurettavalta näyttäminen aiheessa kuin aiheessa voi olla …


Salakuuntelutehtävä

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Sain salakuuntelutehtävän dekkarikurssilla. Minun piti kuunnella korva tarkkana ihmisten puheita ja napata jännittävästä keskustelusta kuulemaani ylös, toisin sanoen kirjoittaa tuntemattomien …


Onnellinen sydän

BLOGIT | Kirjakulkuritar

”Kel onni on, se onnen kätkeköön”, sanoo tuttu suomalainen sananlasku. Onnellisella ihmisellä täytyy olla onnellinen sydän. Joskus olen lukenut jonkun …


Sanallistetut mielikuvat

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Runoudesta voi puhua sanallistettuina mielikuvina. Lapsuuden taakse jääminen on sanallistettu mielikuvaksi eräässä runossa näin: ”Janon maa, hiekkaa. / Viisitoista pienokaista tarpoo …


Kiusattu nuori

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Kiusattu nuori nimeltään Ville saa äänensä Pasi Lampelan kirjoittamassa näytelmässä Meidän poika (2011). Ville: ”Miten paljon niitä on. Miten paljon on …

2

Jännityksen luominen on taitolaji

BLOGIT | Kirjakulkuritar

”Raskasta saappaiden töminää ja Debbyn pikkuiset pakenevat askeleet, vielä hengissä, juoksemassa äidin huonetta kohti ja minä miettimässä ei, ei, älä …


Vesinukketeatteria Turussa

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Vesi elementtinä on miellyttänyt minua aina. Vesinukketeatteriin tutustuin ensimmäisen kerran viime vuonna vieraillessani Vietnamissa. Turun Taideakatemian Aati Saarvan opinnäytetyönä syntynyt …


Aitoa roolihenkilöä rakentamassa

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Turun kaupunginkirjaston Rotundaan oli kokoontunut keskiviikkona (20.4.) innokkaita lukijoita kuuntelemaan Tommi Kinnusen haastattelua ja keskustelua hänen uusimmasta romaanistaan Lopotti (2016). …


”Minä voin viedä tilaa tästä todellisuudesta”

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Lasten nukketeatteria on kuvattu usein leikkimielisenä, selittelemättömänä, rajoja rikkovana ja anarkistisena, jopa vallankumouksellisena. Turun pääkirjaston Studiossa keskusteltiin torstaina (14.4.) lasten …


Kirjeen lumo

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Milloin olet viimeksi saanut kirjeen? Nyt en tarkoita kirjeen muotoon laadittua laskua, mainosta tai muuta virallista asiakirjaa, vaan ihan oikeaa …


Novellimaraton on ihmisen mittainen matka

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Kanadalaisen Alice Munron novellit ovat kuin miniatyyriromaaneja! Miten meidän tulisi elää -novelli kirjailijan 2013 Nobel-palkitussa novellikokoelmassa Liian paljon onnea (2010), …


Ääniä mereltä

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Pääsiäisenä on mukava hiljentyä ja viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Raamatun riemusanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta ja ihmiskunnan pelastumisesta on asia, …


Pelko − kutsumaton vieras

BLOGIT | Kirjakulkuritar

” – Saanko sanoa sinulle jotain? Kaikki luulevat tuntevansa puolisonsa, usko pois. Kysy keneltä tahansa kadulla vastaan tulevalta naiselta. Mistä …


Kevät puhkeaa hiljaisuudessa

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Ihanaa! Tänä aamuna huomasin vihreän kaistaleen ruohoista maata, kun ulkoilutin koiraani. Kevät! Tähän asti asuinpaikkani piha-aluetta on peittänyt raskas lumivaippa, …


Valkoisen tiikerin tie

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Intia on monien vastakohtien maa. Sain tutustua tähän ihmeelliseen värien, temppeleiden, mausteisen (Huom! Minulle tulisen) ruoan ja liikenneruuhkan luvattuun maahan …


Annetaan lukemiselle ääni

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Turussa ensimmäistä Maailman ääneen lukemiseen päivää vietettiin keskiviikkona 24.2. Turun pääkirjaston vanhassa kirjastotalossa Rotundassa. Äänensä luettaville teksteille antoi noin viisitoista …


Lukulähetti tuo iloa vanhusten arkeen

BLOGIT | Kirjakulkuritar

”Tyttö totesi vanhemmilleen heidän saapuessaan järven rantaan: Tiedättekö mitä äiti ja isä, kalat eivät juo vettä, ne ovat jo vedessä!”, …


Siallakin on sydän

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Viivi: Vuokko on rakastunut. Wagner: Se onkin vasta viides kerta tässä kuussa. Viivi: Tällä kertaa vakavasti. Wagner: Kuten viimeksi: Mies …


Kirjailija muumien takana

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Kuka lohduttaisi Nyytiä? -kuvakirja (ruots. Vem ska trösta knyttet? 1960) oli ensimmäisiä ala-asteikäisenäni lukemiani Tove Janssonin kirjoittamia muumikirjoja. Tarina pienen …


Pilates on kehon ja mielen liikuntaa

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Liikunnan asiantuntijat kehottavat usein kokeilemaan eri liikuntalajeja, jotta löytää sen itselleen mieluisan lajin. Minulle pilates kolahti heti ensimmäisestä kerrasta. Lajissa …


Tarinaklubilla unia, prinsessoja ja lemmikkejä

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Mitä jos banaanipuut aiheuttaisivat seuraavan maailmanlaajuisen evoluutionalisen vallankumouksen? Ihmisestä kuuluisi vain ”plumps” ja hän olisi muuttunut puuksi, joka kantaisi runsaita …


Hyvä näytelmäteksti haastaa lukijan

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Näytelmien lukeminen on minulle suuri nautinto! Visuaalisena ihmisenä kuvaan mielessäni näytelmätekstin tapahtumamiljöön, dialogin kautta piirrän henkilöhahmoille kasvot ja muodostan heistä …



Totta ja tarua joulusta

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Joulusta voi tarinoida varmasti monella eri tavalla. Jos haluaa kuitenkin kurkistaa, mitä epätäydellinen joulu voi hurjimmillaan tarkoittaa, niin silloin kannattaa …


Pelastuksella on hintansa

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Jos teoksen nimi on Sielut kulkevat sateessa, ei voi olla kategorisoimatta sitä jännityksen, tragedian tai jopa kauhun sisälle. En ole …


Yhdessä runossa koko maailma

BLOGIT | Kirjakulkuritar

”Runous on ansa, mielisairaalassa paljon tilaa. Varokaa! Runonne surettavat teitä, mutta huvittavat meitä… niin kuin psykopaattiset muusat.” Näin esittää tohtori …


Veden valtakunta Vietnam

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Pitkulainen ja kapea maa, joka rajautuu lännessä Etelä-Kiinan mereen, viehättää vehreydellään ja veden täyttämällä maalauksellisuudellaan. Pääkaupungissa Hanoissa kohtaan pian lentokentältä …


Kerrotut elämät

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Elämäkerrat ovat kiehtovia teoksia, etenkin jos ne kykenevät kertomaan jotakin ulkokultaisuudesta poikkeavaa henkilöstä. Läheskään aina tämä ei ole itsestäänselvyys, ja …


Toinen toista varten

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Pelko on kummallinen käsite. Se on helppo pukea fyysiseen muotoon: hirveä sydämen tykytys, kuumotus kasvoilla, hien kylmän kalsea nihkeys iholla, …


Ystävyys on suloinen syli

BLOGIT | Kirjakulkuritar

En tiedä, johtuuko se marraskuun sateesta joka riepottelee levottomina kulkevia ajatuksiani vai tähän aikaan vuodesta hiljaisuuteen pakenevasta minästäni, mutta ystävien …


Valheen veressä virtaa pahuus

BLOGIT | Kirjakulkuritar

Psykologi oli astunut pahaa aavistamattaan ansaan, sama mies joka oli kirjoittanut kirjan nimeltä Inhimillinen heiluri ja sen sisälle väitteen: ” …

2