Elämä

ELÄMÄ | Heidi Horila |

Kauhu koukuttaa ja tuo ihmisiä yhteen

Kauhuelokuvia katsotaan jännityksen ja viihteen takia, mutta niillä on myös merkityksensä sosiaalisten suhteiden vahvistamisessa.

Syke nousee, lihakset jännittyvät ja hikeä pukkaa. Nämä ovat jokaiselle kauhua tai jännitystä joskus katsoneelle tuttuja tuntemuksia.

Viihdymme ja jännitämme milloin vampyyrien, milloin hirviöeläinten, milloin taas yliluonnollisten ilmiöiden tai sarjamurhaajien parissa. Mutta miksi?
– Haemme jännitystä elämäämme monilta tahoilta. Jotkut tekevät benji-hypyn tai kokeilevat jotain muuta extreme-lajia, toiset menevät leffaan pariksi tunniksi katsomaan kauhua, toteaa Turun PET-keskuksessa kauhuelokuvien aiheuttamia pelkoreaktioita tutkiva psykologi ja neurotieteilijä Matthew Hudson.

”On hyödyllisempää pelätä sellaisia asioita, jotka eivät meitä varsinaisesti uhkaa, kuin olla pelkäämättä sellaista, mitä oikeastaan pitäisi.”

Kuten yhteisesti jaetut kokemukset muutenkin, kauhu voi tuoda ihmisiä yhteen. Kauhun katselemiseen liittyvät tunteet ovat hyvin voimakkaita, joten yhteisellä katselukokemuksella ja sen puimisella jälkikäteen voi olla suurikin sosiaalinen merkitys.
– Yhdessä eläytyminen koko draamankaareen ja siihen, selviääkö päähenkilö pinteestä ja päihittääkö pahan, voi olla hauska ja vapauttavakin kokemus ja luoda ja vahvistaa siteitä ihmisten välillä.

Herkille ihmisille ei kauhu välttämättä sovi. Tärkeintä on osata erottaa totuus fiktiosta ja kauhuviihteen esittämistä uhkakuvista, ja tämä vaatii tiettyä kypsyyttä. Siksi kauhua ei tulisi katsella liian nuorena.

Toisaalta Hudson muistuttaa pelon tuntemisen tarpeellisuudesta tietyissä konteksteissa.
– On hyödyllisempää pelätä sellaisia asioita, jotka eivät meitä varsinaisesti uhkaa, kuin olla pelkäämättä sellaista, mitä oikeastaan pitäisi.

Ulkopuolinen pelottaa

Mutta mitä oikeastaan pelkäämme kauhua katsoessamme? Hudsonin mukaan kyse ei ole suoranaisesti kuolemanpelosta.

Esimerkiksi sarjamurhaajateemaiset elokuvat koetaan keskimäärin pelottavampina tai uhkaavampina kuin vaikkapa yliluonnollisia tapahtumia tai hirviöitä esittelevät elokuvat.
– Suurin pelkomme on, että rakkaillemme tapahtuu jotakin pahaa. On realistisempaa pelätä ajatusta väkivaltaisesta ihmisestä kuin viemärissä majailevasta tappajaklovnista tai mutanttihyönteisistä.

”Olemme tällaisen kauhun tarjoileman vieraan uhan edessä voimattomia, koska emme ymmärrä sen alkuperiä tai tarkoituksia.”

Epärealistista tai ei, säikymme silti mitä epäuskottavimpia asioita. Pelko ulkopuolista uhkaa kohtaan ylipäätään on inhimillistä: emme pysty kontrolloimaan yllättävää tai meille käsittämätöntä voimaa.
– Olemme tällaisen kauhun tarjoileman vieraan uhan edessä voimattomia, koska emme ymmärrä sen alkuperiä tai tarkoituksia. Siksi moni epärealistinenkin asia saa meidät tuntemaan pelkoa, selittää Hudson.

Kauhun tunteen kokeminen voi olla myös addiktoivaa, etenkin, kun lopussa jännitys laukeaa ja katsoja saatellaan taas turvallisille vesille. Hudson näkee kauhuelokuvien katselemisessa tiettyä ironiaa.
– Yleensä hakeudumme taiteen ja kulttuurin pariin kokeaksemme ilon ja tyytyväisyyden tunteita. Kauhu ei välttämättä tuota näitä tuntemuksia, mutta silti haluamme katsoa sitä.

Kommentoi