Elämä

ELÄMÄ | Heidi Horila |

Elämysratsastusta islanninhevosilla

Elämysratsastus on nautinnollinen kokemus, kun muistaa rentoutua ja kuunnella ohjeita.

Mynämäen Jaakkolan islanninhevostallien laitumella käyskentelevät raukeasti tallin asukit, islanninhevoset, sekä muutama shetlanninponi. Jostain kauempaa kuuluu tallin ainoan aasin, Asnin, mylvähtely.

Olen saapunut kokeilemaan elämysratsastusta, joka on räätälöity ja soveltuu kokemattomallekin ratsastajalle. Itselläni kokemusta on tasan yhden ratsastustunnin ja lapsuuden talutetun ponikävelyn verran.
– Elämysratsastuksen ideana on tarjota ainutkertainen kokemus ratsastuksesta luonnossa ja maastossa, ja se sopii perusterveelle, reippaalle aikuiselle, on minulle aiemmin kertonut Marianne Jaakkola, Jaakkolan tallien omistaja.

”Hevosen suu on tosi herkkä, eli ei kiskota lujaa.”

Ohjaajana retkellämme toimii Katariina Palmunen, joka on Jaakkolan tallien kasvatti. Nykyään Palmunen työskentelee talleilla kokopäiväisesti. Hän johdattaa minut sisälle karsinaan, jossa odottelevat islanninhevoset, 17-vuotias Litfríd ja 14-vuotias Gjafar.

Saan taluttaa Gjafarin ulos, ja menemme ensin kentälle, jossa käymme perusasioita läpi.
– Muunnamme retken sisältöä ja pituutta sopivaksi aina asiakkaiden ja ryhmän koon mukaan. Parhaiten pärjää, kun kuuntelee tarkasti ohjeet ja toimii rauhallisesti, niin kuin hevosten kanssa muutenkin, Palmunen ohjeistaa.

Käymme läpi hevosen liikkeelle ohjeistamista, pysähtymistä ja suunnanvaihdoksia. Itse ratsastusasento on olennaisen tärkeä: selän tulee olla suorassa, lantion mahdollisimman rentona, eikä ohjaksia käytettäessä käsien pitäisi juurikaan nousta.
– Hevosen suu on tosi herkkä, eli ei kiskota lujaa. Päättäväinen saa silti olla, Palmunen neuvoo.

Ratsastuksessa tärkeää on muistaa oikea asento ja rauhalliset liikkeet. Katariina Palmunen tuntee Jaakkolan islanninhevostallien asukkaat kuin omat taskunsa.
Ratsastuksessa tärkeää on muistaa oikea asento ja rauhalliset liikkeet. Katariina Palmunen tuntee Jaakkolan islanninhevostallien asukkaat kuin omat taskunsa.

Perehdytyksen jälkeen lähdemme talleilta liikkeelle, ensin hiekkatielle ja sitten kapealle, peltoa halkovalle polulle. Syksyn ruska on hehkeimmillään, ja värit maalaismaisemissa ovat huumaavat.

Ratsuni Gjafar yrittää vähän väliä pysähtyä popsimaan heiniä, mutta ohjastan sitä kulkemaan eteenpäin ja seuraamaan Litfrídiä. Gjafar ei onneksi hermostu vaan tottelee, ja aika nopeasti totumme toisiimme.

Islanninhevoset soveltuvat sopuisan ja tasaisen luonteensa puolesta elämysratsastukseen erinomaisesti. Jaakkolan talleilla on pidetty islanninhevosia lähes kolmekymmentä vuotta ja järjestetty elämysratsastuksia muutamia vuosia. Muuta asiakastoimintaa on ollut yli kaksikymmentä vuotta.
– Meillä hevoset ovat kaikki samassa laumassa varsasta asti, joten ne oppivat heti tietyt laumataidot ja käyttäytymissäännöt, Palmunen kertoo.

Tästä on hyötyä esimerkiksi silloin, kun elämysratsastukselle osallistuu vaikkapa isompi polttari- tai työporukka. Hevoset liikkuvat rauhallisesti jonomuodostelmassa, eikä kenenkään tarvitse ohitella tai nokitella.
– Välit on selvitetty jo laumassa, joten sille ei ole enää maastossa tarvetta.

Jaakkolan talleilla asustaa tällä hetkellä kuusitoista islanninhevosta, kolme shetlanninponia ja yksi aasi.
Jaakkolan talleilla asustaa tällä hetkellä kuusitoista islanninhevosta, kolme shetlanninponia ja yksi aasi.

Joku asiakkaista saattaa hieman pelätä hevosia. Se johtuu usein tottumattomuudesta. Itsellänikin hevosten näkeminen pellolla sai sykkeen ensin nousemaan, mutta Gjafarin selässä menoon tottuu yllättävän nopeasti.

Islanninhevoset ovat kokonsa puolesta helppoja lähestyä; niiden säkäkorkeus on 135–145 senttiä. Jo onnistunut selkään nouseminen antaa uskoa tulevaan ratsastukseen.
– Rotu on siinäkin mielessä hyväntahtoinen, että jos hevonen huomaa, että ratsastaja on kokematon, yrittää eläin auttaa ratsastajaa pysymään selässä kaikin tavoin, Palmunen kertoo.

”Ainoastaan kovalla pakkasella ei retkiä järjestetä.”

Olemme ylittäneet autotien, kulkeneet pellonreunaa ja siirtyneet hiekkaiselle metsätielle. Poikkeamme myös pikkuruisilla, kiemurtelevilla metsäpoluilla. Palmunen kysyy, haluanko kokeilla ravia. No toki, siksi mukavalta ja vakaalta käynti Gjafarin kanssa jo tuntuu.

Minun ei oikeastaan tarvitse ohjeistaa ratsuani raviin lähdettäessä, sillä se seuraa lähes automaattisesti edellä kulkevan Litfrídin liikkeitä ja Palmusen ohjeita. Hevosen siirtyessä ravin hyppivään liikkeeseen ratsastajakin lähtee pomppimaan, mutta kuten Palmunen on ohjeistanut, koitan pitää lantion ja jalat mahdollisimman rentona, niin pomppukin vähenee. Ravin tahtiin pääseekin yllättävän nopeasti kiinni, vaikka tarkkana saa toki selässä olla.

Meille on sattunut kuulas ja kaunis syyspäivä, mutta säätä ei elämysratsastuksella pelätä. Täytyy vain varustautua säänmukaisin vaattein.
– Ainoastaan kovalla pakkasella ei retkiä järjestetä, ja sydäntalvella pidämmekin taukoa, Palmunen kertoo.

Vähitellen palaamme talleille. Taputan Gjafaria kiitokseksi hyvästä reissusta. Hevonen puskee minua isolla päällään ja turvallaan. Olen onnistuneesta retkestä, syksyisestä luonnosta ja ison eläimen kohtaamisesta suorastaan euforisessa tilassa. Vaikka elämysratsastuksen idea on tarjota yksittäinen kokemus, tuntuu, että tätä täytyy päästä kokeilemaan uudestaan.

Laumassa varsasta asti olleet hevoset oppivat tietyt laumataidot ja käyttäytymissäännöt
Laumassa varsasta asti olleet hevoset oppivat tietyt laumataidot ja käyttäytymissäännöt

Elämysratsastus

  • Sopii perusterveelle aikuiselle, esimerkiksi pariskunnille, työ- ja polttariporukoille, perheille, joiden lapset ratsastavat ja joiden aikuisetkin haluavat kokeilla, sekä aikuisille, jotka ovat joskus lapsena harrastaneet ratsastusta.
  • Ryhmäkoko yleensä 2–10 henkilöä.
  • Hinta määräytyy ryhmäkoon mukaan.
  • Ratsastajan painoraja islanninhevosilla 90 kiloa.

Kommentoi