Elämä

ELÄMÄ | Katariina Norontaus |

Aivotutkija: Multitaskausta ei ole olemassa

Multitaskaus eli monen tehtävän suorittaminen yhtä aikaa on taruolento, sanoo aivotutkija. Tätä ei kuitenkaan huomioida tarpeeksi työelämässä.

Työterveyslaitoksen professori Minna Huotilainen kertoo aivotutkimuksen löytöjen soveltamisesta työelämään tiistaina Logomossa järjestettävässä Work goes happy -työhyvinvointitapahtumassa.
– Paljon puhuttua multitaskausta ei aivotutkimuksen näkökulmasta ole olemassa. Ihminen ei voi ylläpitää tarkkaavaisuuttaan monessa tehtävässä yhtä aikaa, vaan ainoastaan yhdessä kerrallaan.

Muut tehtävät jäävät hyrräämään taustalle, ja tarkkaavaisuutta siirrellään niiden välillä.
– Käytännössä se tarkoittaa, että tehtävien tekeminen kärsii ja hidastuu ja virheitä tulee enemmän.

Huonoja uutisia nykyajan työympäristössä toimivalle. Kolmeen sähköpostiin vastaaminen samalla kun kirjoittaa juttua, setvii nettisivuilla ilmenevää ongelmaa, siirtää kuvituksia, julkaisee somepäivityksiä ja miettii ensi viikon aikatauluja ei kenties ole se kaikkein tehokkain työtapa. Ja kesken kaiken tulee kutsu palaveriin.
– Olemme olevamme tehokkaita, mutta sähellämme, ja sitten käytämme paljon aikaa virheiden korjaamiseen, Huotilainen kiteyttää.

”Etätyömahdollisuuksia ei ole riittävästi hyödynnetty suomalaisessa työelämässä.”

Yksi levotonta tunnelmaa luova tekijä ovat avokonttorit, jotka lisäävät altistusta aivokapasiteettia rasittavalle taustamelulle.
– Matalan tason prosessit analysoivat aivoissa jatkuvasti taustameluun mahdollisesti sisältyviä vaaroja. Uhan tuntu laskee suorituskykyä luovuutta ja tarkkaavaisuutta vaativissa tehtävissä.

Työpaikkojen kannattaisikin kehittää keskittymistä edistäviä ratkaisuja, esimerkiksi erillisiä rauhallisen työskentelyn tiloja.
– Avokonttorissa on paljon hyviä puolia – kuten parempi tiedonkulku – mutta keskittymistä vaativaa työtä ei välttämättä tee parhaimmillaan sellaisissa olosuhteissa. Etätyömahdollisuuksia ei ole riittävästi hyödynnetty suomalaisessa työelämässä, professori arvioi.

Mistä sitten huomaa kuormittuvansa liikaa – vai huomaako lainkaan? Huotilaisen mukaan osa ihmisistä ei havaitse esimerkiksi multitaskauksen haittoja, vaan yrittää vain painaa entistä kovempaa tahtia, sählää ja uupuu.
– Voisi olla uusi tärkeä työelämän taito oppia tunnistamaan tilanteet, joissa on itse parhaimmillaan, ratkaisukeskeisimmillään ja luovimmillaan.

Work goes happy -työhyvinvointitapahtuma järjestetään Logomossa tiistaina 17.11. Paikalla ovat Minna Huotilaisen lisäksi muun muassa personal brainer Reidar Wasenius, psykologi ja kirjailija Tony Dunderfelt ja Juhani ”Tami” Tamminen.

Jotkut työtehtävät vaativat rauhallista ympäristöä. Kuva: TS/Ari-Matti Ruuska.
Jotkut työtehtävät vaativat rauhallista ympäristöä. Kuva: TS/Ari-Matti Ruuska.

Aivotutkijan neuvot työhyvinvointiin


Oman tilan havainnointi

  • Millaiset työtehtävät soveltuisivat sinulle juuri tällä hetkellä, juuri tässä tilassa? Onko nyt hyvä paikka keskittyä silpputyöhön, vai kannattaisiko pureutua laajempaan kokonaisuuteen. Miten kellonaika ja työskentelypaikka vaikuttavat tilaasi?

Oman työn analyysi

  • Mieti työtäsi tehtäväkokonaisuuksien kautta. Mitkä työtehtävät ovat nopeasti hoidettavaa silpputyötä, mitkä vaativat enemmän suunnittelua? Eri tehtäväkokonaisuudet voivat tarvita erityyppisen ajan, paika ja tekemisen tavan.

Itsetuntemuksen keinot

  • Millaiset asiat vievät juuri sinut kohti flow-tilaa, jossa innostus lähtee nousuun, suuret kokonaisuudet hahmottumaan ja vaikeat asiat selkeytymään? Onko se näköala rantalaiturille, hyvä musiikki, taukojumppa vai jotain aivan muuta? Tutkimusten mukaan ulkoilu, liikunta ja musiikki ovat hyväksi, mutta yksilölliset erot ovat isoja.

3 vastausta artikkeliin “Aivotutkija: Multitaskausta ei ole olemassa”

  1. Lassi Pensikkala

    Hieno tutkimus. Suosittelen tätä myös journalisteille, joiden Suomen kielen taito on järkyttävä. Tekevätkö he esim. Turun Sanomien artikkeleissa jatkuvasti esiintyviä kirjoitus- ja kielioppivirheitä kiireestä johtuen vai yksinkertaisesti peruskoulutuksen puutteesta?


    • Heli Mustonen

      Tai sitten he kyllä osaavat suomen kieltä toisin kuin monet heitä kritisoivat ihmiset 🙂


      • Lassi Pensikkala

        🙂 Hyvä kommentti. Viet auton jarruhuoltoon, jonka jälkeen jarrut ei toimi. Et voi kritisoida tai valittaa, koska et itsekään osaa korjata jarruja. Autokorjaamolla ja mekaanikolla on vastuu ammattilaisina työstään, sinulla asiakkaana oikeus valittaa. Sanomalehdeltä ja journalistilta odotamme korkealaatuista sisältöä ja oikeaa suomen kieltä.


Kommentoi