Terveys & tiede

BLOGIT | Terveys & tiede

Vastalääke ry

Vastalääke ry on lääketieteen opiskelijoiden perustama yhdistys, joka haluaa parempaa julkista keskustelua terveydestä. Yhdistyksen tavoitteena on ehkäistä virheellisten terveysväitteiden leviämistä, kehittää väestön medialukutaitoa terveysväitteiden osalta sekä tieteen popularisointi.

Idea tähän toimintaan ryhtymisestä syntyi keväällä 2018 turkulaisten lääketieteen opiskelijoiden luentotilaisuudessa, jossa tiedustelin opiskelijoiden kiinnostusta osallistua terveysväitteiden käsittelyyn ja tutkitun tiedon jakamiseen. Yllätyksekseni kiinnostus oli suurta.

Oli kuitenkin selvää, että opiskelijat tarvitsevat lisäoppia. Lääkärin koulutuksessa tällaisen osaamisen koulutus on kovin niukkaa.

Kesäkuun alussa ryhmä opiskelijoita ja allekirjoittanut tapasivat Kansanvalistusseuran (KVS) ja Lääkärin sosiaalinen vastuu –ryhmän edustajia. Tässä tapaamisessa syntyi ajatus koulutusohjelman rakentamisesta.

Koulutusohjelman keskeiseksi toimijaksi sovittiin KVS, jolla on osaamista ja kokemusta vastaavien koulutusten organisoimisessa. KVS:n johdolla haettiin Opetus- ja kulttuuriministeriöstä rahoitusta koulutuksen pilotointiin Turussa.

Elokuussa 2018 opiskelijat perustivat yhdistyksen, jonka nimeksi päätettiin Vastalääke ry. Kun rahoitus koulutukseen saatiin, päästiin koulutuksen toteutukseen. Koulutus aloitettiin 9.10. 2018 ja ensimmäiseen koulutusiltaan osallistui yli 40 opiskelijaa, pääasiassa Turusta mutta myös Helsingistä ja Tampereelta.

Mihin koulutuksella pyritään?

Koulutuksessa lääketieteen opiskelijat oppivat tiedettä popularisoivaa kirjoittamista. Osallistujat tuottavat koulutuksen aikana terveysväitteitä avaavia kansantajuisia blogitekstejä, joissa edesautetaan lukijoita erottamaan toisistaan tieto ja mielipiteet sekä arvioimaan kriittisesti tiedon luotettavuutta.

Koulutuksessa perehdytään myös dialogiin ja harjoitellaan terveysalan asiantuntijoiden ja kansalaisten välistä vuoropuhelua vuoden 2019 alussa järjestettävässä Terveyskahvilassa.

Vastaavaa koulutusta ei lääketieteen opiskelijoille ole aikaisemmin järjestetty. Jokaisessa lääketieteellisessä tiedekunnassa on kyllä käsitelty kriittistä ajattelua ja sivuttu myös uskomushoitoihin liittyviä teemoja.

Lisäksi Itä-Suomen yliopistossa terveysteeman opiskelijoille on ollut tarjolla vuodesta 2014 alkaen valinnainen kurssi, joka on ollut varsin suosittu. Kurssilla on opittu kriittistä ajattelua, tutustuttu uskomushoitoihin ja myös opiskeltu vuorovaikutustaitoja silloin, kun kohdataan uskomushoitoihin sitoutunut potilas.

Nyt aloitetun koulutuksen tavoitteena on oppia tutkitun tiedon hakua, analysointia ja kirjoittamistaitoja sekä kansantajuista viestintää niin, että tulevat lääkärit pystyisivät paremmin toimimaan tämän päivän some-painotteisessa viestintämaailmassa.

Tavoitteena onmyös tuottaa tutkimuksiin perustuvaa mutta helppotajuista tietoa terveydestä ja lääketieteestä – yksi ajankohtainen terveysväittämä kerrallaan.

Lisäksi tavoitellaan ja harjoitellaan dialogia asiantuntijoiden ja kansalaisten välillä mm vuoden 2019 alussa järjestettävässä Terveyskahvilassa. Yksi tavoite on myös lisätä kansalaisten, median edustajien ja päättäjien tietoisuutta näyttöön perustuvasta terveystiedosta

Lääkäri-potilas -suhde

Tavoitteena on myös, että opiskelijat oppisivat vuorovaikutustaitoja, joista olisi hyötyä tulevassa lääkärin työssä. Tieto uskomushoidosta ja ymmärrys niihin liittyvistä ilmiöistä auttaa toimimaan lääkärinä ja kohtaamaan tilanteita, joissa joudutaan käsittelemään lääketieteelliseen hoitoon ja uskomushoitoihin liittyviä haasteita.

On tiedossa, että jyrkän torjuva suhtautuminen uskomushoitoihin voi vaarantaa hoitosuhteen silloin, kun potilas on niihin sitoutunut ja vakuuttunut niiden tehosta. Asiallisella tiedon jakamisella voi kuitenkin olla vaikutusta.

Silloin, kun uskomushoidoista ei ole odotettavissa merkittävää haittaa, tavoitteena voi olla vain sen varmistaminen, että myös vaikuttavat hoidot tulisivat hyödynnetyksi. Mikäli käytetyt uskomushoidot ovat potilaalle haitallisia, on tilanne tietenkin erilainen.

Vaikka suhtautuminen potilaisiin on ymmärtävää, se ei ulotu uskomushoidoilla rahastaviin ”terapeutteihin”, joiden toimintaa arvioidaan kriittisesti tutkimustiedon mukaan.

Terveysväitteiden käsittely ja raha

Koska terveysväitteiden käsittely on altis kritiikille ja epäilyille mm. kirjoittajien sidonnaisuuksista, ei toiminnan tukijoiksi hyväksytä kaupallisia toimijoita. KVS ja muut mukana olevat toimijat ovat riippumattomia tässä suhteessa.

Nykyinen OKM-rahoitus riittää koulutuspilotin rahoitukseen. Mahdolliseen laajentamiseen muualle maahan tarvitaan kuitenkin lisärahoitusta, jota tullaan hakemaan riippumattomilta säätiöiltä ja yhdistyksiltä.

Opiskelijoille, (jotka myöhemmin valmistuvat lääkäreiksi) jotka artikkelit tuottavat, ei makseta mitään. Myöskään kirjoitusten faktantarkistajille ei makseta.

Siten toimijat eivät hyödy tästä mitenkään taloudellisesti vaan toiminta perustuu vapaaehtoiseen talkootyöhön. Ainoa odotettavissa oleva palkinto on kansalaisten parantunut medialukutaito sekä kriittisen ajattelun hyödyntäminen terveysväitteiden tulkinnassa. Tämän toivotaan tietenkin omalta osaltaan edesauttavan kansanterveyttä.

Tällä hetkellä innostus opiskelijoiden joukossa on suuri ja hankkeesta saatu palaute on ollut hyvin rohkaisevaa. Tämän tyyppinen toiminta ei ole kuitenkaan pikajuoksu vaan maraton, joka vaatii sitkeyttä. Hankkeen vaikuttavuutta voi arvioida vasta muutaman vuoden aikana.

Kuitenkin tällä hetkellä lääkärit ovat hyvin passiivisia osallistumaan somessa liikkuvien terveysväitteiden käsittelyyn. Siten voi jo nyt ennakoida, että muutos nykyisestä parempaan on havaittavissa jo lähikuukausien kuluessa.

 

ps. Antidootti-portaali jatkaa entisellään, ja Vastalääkkeen tuottama materiaali tulee jatkossa näkymään myös portaalissa.

 

Aiheesta lisää:

Kansanvalistusseuraan tiedote sekä  koulutushankekuvaus

Vastalääke ry:n verkkosivusto

Vastalääke ry:n Facebook-sivut: https://www.facebook.com/vastalaakefi/

Vastalääke ry:n Twitter: https://twitter.com/vastalaakefi

 

 

 

15 vastausta artikkeliin “Vastalääke ry”

  1. S.M.V.

    Saanko kysyä mitä mieltä olet siitä, että korkean lääketieteen edustaja lähtee jollei suoraan suosittelemaan, niin melko selkeästi esittämään, että tällainen vaihtoehtohoidoksi luokiteltava hoito auttaisi ja parantaisi potilaita? En pyydä sinua kritisoimaan kolleegaa, joten en mainitse nimiä.

    Suomessa kyseistä menetelmää harjoittavat täysin amatööritason henkilöt ja menetelmän keksijä on alkuperältään hieroja. Hän kuitenkin väittää menetelmän ”korjaavan aivojen limbisen järjestelmän” siten, että sairaudet paranevat. Otetaan pahat radat pois ja tehdään tilalle hyviä ratoja. Omalle limbiselle järjestelmälle jutellaan. Parantuneiden sairauksien listassa joukkoon kuuluu muun muassa Parkinsonin tauti, minulle lehdistössäkin esiintynyt menetelmän buukkaaja on väittänyt sen parantavan mm. epilepsian, selkärankareuman, vaikean migreenin ja kaikki allergiat.

    Tätä menetelmää siis_lääketieteen edustaja_pitää lupaavana hoitomuotona tiettyjen sairauksien hoitoon.


    • Juhani Knuuti

      Ilman muuta tuollainen toiminta on epäeettistä ja lääkärin valan vastaista, jos hoito on selvästi humpuukia. Mikäli kyseenalaisia hoitoja on antanut lääkäri, voi Valvira myös siihen puuttua.


  2. riitax

    Toivon menestystä ja toivon että lääkärit muutenkin osallistuisivat keskusteluun nykyistä enemmän ja tarvittaessa tyrmäävät hörhöuskomuksiamme. Ja jos mahdollista, vähentävät kuolemanpelkoamme.


    • Juhani Knuuti

      Kiitos. Tavoitteena on tosiaan lisätä keskustelua ja vuorovaikutusta.


    • S.M.V.

      Kiitos vastauksestasi Juhani Knuuti. Minä myös toivotan menestystä tälle hankkeelle ja toivon, että tämä osaltaan voisi erottaa todelliset ongelmat ja niiden hoidon kaikkien uskomusten ja myös toisaalta luulosairaaksi leimaamisen takaa. Epätoivoinen ihminen, joka ei koe saavansa apua vaivoihinsa, on helppo uhri kaikenlaisille vaihtoehtohoitojen tarjoajille.
      Olen lukenut mielenkiinnolla blogiasi. Jatkan edelleen. Kiitos.


  3. Mr Pain

    Pitääpä sanoa, että olen liikuttunut tästä hankkeesta. Toivon sille kaikkea hyvää.


  4. Maarit Nermes

    Kun Knuutti ensin itse perehtyisi oikeasti näyttöön perustuvaan lääketieteeseen (EBM), eikä käyttäisi arvovaltaan perustuvaa lääketiedettä, Eminence Based Medicine, hänen ristiretkensä huuhaata vastaan olisi uskottavampi.

    Mutta kun ei ole faktat, tutkimusmenetelmien relevanssi ja tilastoilliset menetelmät hallussa….

    ”Tiede on ajautunut vakavaan kriisiin.

    Maailmassa on noin 30 000 tieteellistä julkaisusarjaa, jotka syytävät ulos erilaisia tutkimustuloksia. Laatu ei ole pysynyt määrän kintereillä. Puhutaan tieteen kriisistä, joka näkyy monissa yksityiskohdissa.

    Tutkimus on usein huonosti suunniteltua. Kysymykset ovat itsestäänselvyyksiä ja menetelmät ongelmaan sopimattomia. Kontrolli- ja verrokkiryhmät puuttuvat.

    Otosjoukot eivät ole selvitysten mukaan kasvaneet 30 viime vuoden aikana. Aineistoja julkaistaan valikoidusti tai ne tunnetaan huonosti, koska tutkijat eivät ole itse osallistuneet aineistojen keräämiseen. Tuloksia ja niiden vaikuttavuutta liioitellaan.

    Julkaistavaksi valikoituu tutkimuksia, joissa saadaan tilastollisesti merkitseviä tuloksia. Niitä tuloksia, joissa ei havaita näyttöä tietystä vaikutuksesta, ei pidetä julkaisemisen arvoisina, vaikka ne saattaisivat kertoa todellisuudesta enemmän kuin tilastolliset näennäisyhteydet.

    Stanfordin yliopiston lääketieteen ja tilastotieteen professori John ­Ioannidis on arvioinut, että valtaosa tieteellisistä tutkimustuloksista on vääriä. Tähän tylyyn johtopäätökseen hän päätyi havaittuaan, kuinka tilastoanalyysejä käytetään tutkimuksissa järjestelmällisesti väärin.

    Suurta osaa tutkimuksista ei ole koskaan toistettu. Jos sitä yritetään, aiemmat aineistot ja menetelmät on saatettu kuvata niin ylimalkaisesti, ettei tutkimuksen toistaminen lopulta olekaan mahdollista. Joskus käy niin, etteivät edes tekijät pysty toistamaan omia tutkimuksiaan.

    On pitkään ajateltu, että tutkimusten vertaisarviointi, jossa tieteellisten julkaisujen valitsemat ulkopuoliset asiantuntijat arvioivat julkaistavaksi lähetetyt artikkelit, turvaa tutkimuksen laadun. Käsitys on osoittautunut liian toiveikkaaksi. Vertais­arviointi ei pysty estämään tieteellistä vilppiä tai havaitsemaan selkeitä ongelmia tutkimuksessa.”

    https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005854151.html


    • Juhani Knuuti

      Ensiksi, voisi olla hyvä edes kirjoittaa kommenttiin nimeni oikein.

      Mutta. Tuollainen argumentointi, jota nyt tarjoat, ei oikein osu maaliin. Juuri noiden ilmiöiden vuoksihan tarvitaan osaamista tutkimustulosten tulkinnassa. Ilmeisesti kommentoija ajattelee, että henkilöön hyökkäämällä tutkimustieto jotenkin voisi muuttua toiseksi, kuin se on. Todelliseuudessa ei sillä ole merkitystä, mikä on minun tai kommentoijan mielipide. Sillä on vain merkitystä, mitä laaja tutkimusnäyttö kertoo, ottaen tietenkin huomioon nuo kommentoijan mainitsemat rajoitteet.
      Tiedettä saa ja pitääkin kritisoida sillä se on tieteen koko idean ydin. Mutta olisi kiva kuulla mikä olisi se parempi tapa kuin tiede saada tietää asioista? Huutoäänestys? Henkilökohtaiset mielipiteet? Oma kokemus?


      • JK

        ”…Mutta olisi kiva kuulla mikä olisi se parempi tapa kuin tiede saada tietää asioista?…”

        Laadukkaampi tiede. Toisaalta kaikki tiede ei ole samanarvoista mitä tulee eri tieteenalojen uskottavuuteen (Fanelli D. PLoS One 2010;5:e10068). Toisaalta alojen sisällä voi olla uskottavuuseroja, esimerkiksi lääketieteessä psykiatria versus kardiologia.

        Tieteen itsekorjautuvuus ei myöskään ole mikään luonnonvakio, jota vääjäämättä tapahtuu. Tai jos sitä vääjäämättä tapahtuisi, niin millä aikaperspektiivillä ja missä mittakaavassa.


  5. Juha

    Hienoa että tällaista aktiivisuutta löytyy. Ja sitä pitäisikin saada myös toisella kotimaisella kielellä.

    Hieman olen asiaa vierestä seurannut ja tuntuu että ruotsinkielinen väestö jää hieman paitsioon. Olettaisin että niin aktiivisesti ei seurata suomenkielistä valistusta, Ruotsin puolelta valistus taas ei yllä tänne asti ja kun yleinen huuhaa somessa ei valtiorajoja tunnusta. Niin ollaankin vähän hankalassa tilanteessa. En tiedä selittäisikö osaltaan esim. Pietarsaaren seudun rokotevastaisuutta?


    • Juhani Knuuti

      Kiitos mielenkiintoisesta pohdinnasta. Kunpa löytyisi myös äidinkielenään ruotsia käyttäviä tutkitun terveystiedon jakajia enemmän?


  6. Tiedosta ja tieteestä Kiitollinen

    Olen ottanut iloilla vastaan lääkäriopiskelioiden ulostulon tutkitun lääketieteen puolestaja seurannut kiinnostuksella Juhanin blogia.
    Aikaa vieväähän tälläinen uskomusryteikössä toimiminen on-ja vaatinee välillä ihan hurttia huumoriakin. Itse olen ollut juuri sillä harmaalla alueella josta vaihtoehtomarkkinat ammentaa. Kaikenmaailman ”terveysillat” ”intialaiset tohtorit humoorioppeineen (en tarkoita huumorintajua😉) ja ennen kaikkea ystävä ja ystäväpiirissä leviävät uudet muotihoidot ovat tuttuja.
    Olen kaivannut yksisuuntaisen hurmoskokousta muistuttavan kritiikittömän mainosillan terveysväittämien rinnalle tutkittua tietoa ja asioihin perehtyneitä tahoja kertomaan selkokielellä mitä iloisen kirjavat diagrammit ja englanninkieliset termit tarkoittavat.
    Tavallinen ihminen on automaattisesti altavastaaja ellei joku avaa termistöä meille.
    Mitä itseen tulee olen ollut altis ihmeaineiden markkinoille mutta silti pitänyt terveyttä tiedon enkä uskon asiana.
    Noloa kyllä olen ostanut verenkiertoa vilkastuttavia magneetteja ja käyttänyt niitä (kunnes sain tietää ettei hemoglobiinin rauta ole mangneettista)
    Olen ostanut sitä ja tätä tietämättä mitä oikeasti ostan.
    Olen edelleen avoin myös vaihtoehdoille ja aion jatkossakin niitä käyttää mutta vasta kun otan asioista selvää ja harkitsen. Tähän kaipaan ennen päätöstä myös toisenlaista,tutkittua tietoa ja näkemystä.
    Suurin syy nousseeseen kriittisyyteeni on vastuuvapaus pykälä. Jos palvelujen tuottaja ja valmistaja pesee kätensä vastuusta eikä juridisesti ole valmis seisomaan tuotteensa takana on jossakin pakko olla jotain pielessä tai ainakin aihetta harkintaan. Terveys ei ole eikä saa olla uskon asia.


  7. Saksman R

    Jotta vastakkainasettelusta päästäisiin eroon ja voitaisiin aloittaa dialogi, pitäisi ensin ensin tehdä lista mitä ovat ”uskomushoidot”, koska myös virallisen lääketieteen piirissä osa hoidoista on todennäköisesti lumehoitoa/uskomushoitoa ja vain murto-osasta on tehty puolueettomia systemaattisia tutkimuksia. Voitaisiin myös lopettaa ”uskomushoitotermin” käyttö, koska sillä mollataan myös niitä ammattilaisia, jotka käyttävät toimiviksi osoitettuja CAM-hoitoja esim. Kalevalainen jäsenkorjaus, ravitsemusterapiat. Kehoittaisin ottamaan mallia Saksasta, jossa myös lääkärit saavat koulutusta CAM-hoidoista, jotta voivat ohjeistaa potilasta esim. siinä tapauksessa, että lääkäri katsoo kyseisen hoidon olevan haitallista potilaalle.


    • Juhani Knuuti

      Olen samaa mieltä siitä, että dialogia tarvitaan. Olen myös samaa mieltä siitä, että uskomushoitoja on erilaisia. Niiden luokittelu on kuitenkin hastavaa kun niitä on satoja ja kenttä muuttuu koko ajan. Minusta Kalevalainen jäsenkorjaus ja ravitsemusterapiat eivät kyllä kuulu samaan koriin. One helpompi määritellä ne, joteka eivät ole lääketieteellisiä hoitoja, ainakaan tänään.
      On myös tietenkin totta, että lääketieteen käytössä on hoitoja ja toimenpiteitä, joiden tutkimusnäyttö tämän päivän kriteereillä ei ole riittävää. Mutta mielestäni ratkaisu ei voi olla se, että löysennetään kriteerejä yleisesti vaan se, että kaikkia hoitoja tarkastellaan kriittisesti ja tutkimuksin varmistetaan, mikä on tilanne tänään. Esim jotkut tähystysleikkaukset ja esim umpilisäkkeen poisto ei olekaan enää automaatio kun on olemassa menetelmät, joilla voidaan luotettavasti havaita ne, joilla tulee vakava tilanne niistä, jotka voidaan hoitaa antibiooteilla tai vain seurata.
      Olen myös samaa mieltä, että lääkäreiden koulutusta tarvitaan. Juuri siitähän Vastalääkkeessä on kysymys.


Kommentoi