Terveys & tiede

BLOGIT | Terveys & tiede

Antioksidantit – hyödyllisiä vai haitallisia?

Ravinnon antioksidantit ovat terveyttä edistäviä mutta niiden käyttämisestä hoitona ei ole terveyshyötyä, todennäköisesti enemmän haittaa

Kirjoittajat: Juhani Knuuti ja Vladimir Heiskanen

Tiivistelmä

Antioksidantit ovat yhdisteitä, jotka ovat solututkimuksissa osoittautuneet tehokkaiksi estämään solujen hapetusstressiä ja ns. reaktiivisten happiyhdisteiden muodostumista. Liiallista hapetusstressiä pidetään soluille haitallisena. Solujen hapetusstressin hillitsemisellä on oletettu voitavan vaikuttaa moniin sairauksiin, kuten syöpään, valtimosairauksiin ja diabetekseen. Sairauksiin liittyvän matala-asteisen tulehduksen on oletettu liittyvän myös hapetusstressiin.

Tunnetuimmat ravinnon antioksidantit ovat E-vitamiini, A-vitamiini, C-vitamiini, beetakaroteeni, seleeni. Lisäksi lukuisilla muilla ravinnon yhdisteillä on antioksidanttisia vaikutuksia kuten esim. ubikinoni ja lykopeenit. Väestötutkimuksissa on havaittu yhteyksiä useiden sairauksien ja matalien antioksidanttipitoisuuksien välillä.

Näiden havaintojen perusteella antioksidantteja on suositeltu monien sairauksien hoitamiseen. Jopa ns. antioksidantti-klinikoita toimii Suomessakin. Näissä klinikoissa osa hoidoista perustuu juuri antioksidanttien antamiseen hoitona. Toisin kuin väestötutkimuksissa, joissa antioksidanttien tason vaihtelu perustuu ravinnon antioksidantteihin, varsinaisissa antioksidanttihoidoissa niitä annetaan ravintolisinä. Tavoitteena on varmistaa, että elimistössä on varmasti riittävä määrä hyödylliseksi oletettuja antioksidantteja.

Viimeisen 20 vuoden aikana on tehty lukuisia hoitokokeita antioksidanteilla monissa eri sairauksissa. Lähes poikkeuksetta tutkimukset ovat olleet pettymyksiä. Useimmiten antioksidanttihoidoista ei ole ollut hyötyä. Tietyissä tilanteissa ja sairauksissa antioksidanttihoidot ovat todettu selvästi haitallisiksi. Terveen väestön hoitokokeissa ja syöpäpotilailla on todettu jopa kuolleisuuden lisääntymistä antioksidanttihoidoilla.

Mikä selittää edellä kuvatun ristiriidan? Miten voi olla mahdollista, että ravinnon antioksidanttien solu- ja kudostutkimuksissa havaitut hyödylliset vaikutukset sekä väestötutkimuksissa havaitut suotuisat korrelaatiot sairauksiin osoittautuvat hoitokokeissa täysin hyödyttömiksi taikka jopa haitallisiksi?

 

Mitä antioksidantit ovat?

Antioksidantit ovat kemiallisia yhdisteitä, jotka estävät toisten yhdisteiden hapettumista. Elimistössä tapahtuu jatkuvasti suuri määrä hapetusreaktioita osana normaalia aineenvaihduntaa. Antioksidantit suojaavat elimistöä liiallisilta reaktiivisilta happiyhdisteiltä. Hapetusreaktiot ovat kuitenkin myös tarpeellisia ja antioksidanttien tarkoituksena onkin pitää niiden määrä kohtuullisella tasolla eikä estää niitä kokonaan.

Elimistön antioksidantit koostuvat ravinnon mukana saatavista antioksidatiivisista yhdisteistä sekä elimistön itse tuottamista entsyymeistä ja muista molekyyleistä. Osalla vitamiineista on antioksidatiivisia vaikutuksia, ja toisaalta läheskään kaikki antioksidantit eivät ole vitamiineja. Lisäksi samoilla yhdisteillä on tämän ominaisuutensa lisäksi muita vaikutuksia.

Tunnetuimpia ravinnon antioksidantteja ovat A-vitamiini, beetakaroteeni, C-vitamiini, E-vitamiini, seleeni. Lisäksi antioksidanttivaikutuksia on havaittu muun muassa seuraavilla aineilla: karnosiini, sinkki, ubikinoni, pyknogenoli, vihreä tee, fytokemikaalit tai fenoliyhdisteet. Muita antioksidantteja ovat tietyt entsyymit ja elimistön omat antioksidantit. Näihin kuuluvat glutationiperoksidaasi, superoksididismutaasi (SOD) ja katalaasi. Tässä artikkelissa keskitytään jatkossa ravinnon antioksidanttien vaikutuksiin.

Antioksidanttien vaikutukset solukokeissa

Antioksidanttien vaikutuksia voidaan tutkia soluilla, jotka viljelyksessä ovat luonnollisesti yksittäisinä, vailla normaalia solujen vuorovaikutusta. Kun soluja on altistettu reaktiivisille happiyhdisteille, antioksidantit kykenevät hyvin tehokkaasti estämään näiden solujen tuhoutumista.

Solukokeissa sekä hapetusstressi että happitasot ovat huomattavan korkeita kudosten normaaliin tilanteeseen verrattuna. Lisäksi solut toimivat erillisinä eivätkä osana kokonaista elintä tai eliötä. Näiden asioiden vuoksi soluviljelmien tuloksia on mahdotonta yleistää suoraan ihmisiin, vaan tarvitaan myös näyttöä ihmistutkimuksista.

Antioksidantit väestötutkimuksissa

Solukokeiden perusteella on innostuttu selvittämään miten eri antioksidanttien pitoisuudet verenkierrossa liittyvät eri sairauksiin. Tässä katsauksessa kahlasimme läpi väestötutkimuksia, joissa olisi selvitetty antioksidanttien yhteyksiä eri sairauksiin.

Alla olevassa taulukossa on tyypillisiä havaintoja syöpien osalta. Helpommin luettava versio löytyy myös tästä: Antioksidantit_taulukot

 

Yleisesti voidaan todeta, että useimmissa tutkimuksissa ravinnosta saatujen antioksidanttien määrä taikka niiden veripitoisuus väestössä korreloivat käänteisesti syöpäsairauksien kanssa.

Tutkimustuloksissa on vaihtelua mutta seleenin, E-vitamiinin, A-vitamiinin ja karotenoidien saantimäärät taikka veripitoisuudet olivat pienempiä eturauhas-, maksa-, haima-, keuhko- ja imusolmukesyöpäpotilailla verrattuna muuhun väestöön. Myös sitrushedelmiä eniten nauttivilla oli vähemmän mahasyöpää. Lykopeeneillä ei näyttänyt olevan yhteyttä paksusuolensyöpään.

Väestökohorttien tutkimuksista voidaan siis todeta, että mitä korkeampia olivat ravinnon antioksidanttien saanti tai veripitoisuus, sitä matalampi oli tiettyjen syöpien esiintyvyys. Tutkimuksissa käytettiin usein myös ns. tapaus-verrokki –asetelmaa, jossa syöpäpotilaille haetaan väestöstä vastaava ihmisryhmä, jolla ei ole kyseistä syöpää, mutta jotka muutoin ovat mahdollisimman samanlaisia. Näitä kaltaistettuja ryhmiä sitten verrataan.

Edellä kuvattuja tutkimustuloksia tulkittaessa on aivan keskeistä pitää mielessä, että tämä asetelma on sopiva havaitsemaan yhteyksiä ja synnyttämään hypoteeseja jatkotutkimusten kohteeksi.

Tällaisilla tutkimuksilla ei kuitenkaan saada selville syy-seuraus –suhdetta. Asetelma ei kykene vastaamaan siihen keskeiseen seikkaan, onko syövän yleisempi syntyminen aiheutunut matalasta mitatusta ravinnon antioksidanttipitoisuudesta?

Vaikka tuntuu intuitiiviselta olettaa, että havaitun matalan ravinnon antioksidantti-tason korjaaminen voisi vähentää näitä syöpätapauksia, sitä ei voi näistä tutkimuksista päätellä. Syynä on se, että monet tunnetut ja tuntemattomat tekijät voivat sekoittaa havainnot:

  • Syöpäpotilailla voi olla muita elintapojen muutoksia, jotka vain ovat yhteydessä mataliin antioksidanttipitoisuuksiin ja ne voivat olla lisääntyneen syöpäriskin taustalla
  • Kyseessä voi olla käänteinen kausaliteetti eli jokin syöpäpotilailla laskee antioksidanttipitoisuuksia.
  • Mitattu suure (tässä antioksidantit) voi olla vain ns. viaton sivustakatsoja ja vain sattuu korreloimaan syöpäriskiin monien muiden tekijöiden mukana.
  • Matalat antioksidanttipitoisuudet ovat voineet syntyä esim. tietyn ruokavalion seurauksena. Ruokavaliossa vaikuttavia tekijöitä on lukuisia eikä sen kokonaisvaikutusta voi pelkistää jonkin tietyn mitatun antioksidantin vaikutuksiin.

Koska edellä kuvatuissa tutkimuksissa ei annettu antioksidantteja eikä tutkittu suoraan niiden antamisen vaikutuksia, ei voida myöskään tehdä johtopäätöksiä mahdollisen antioksidanttihoidon vaikutuksista, vaikka yleisesti näin toimitaankin.

Antioksidantit hoitotutkimuksissa

Ainoastaan tekemällä tutkimus, jossa tietty väestönosa taikka potilasryhmä hoidetaan ravinnon antioksidanteilla ja toinen lumevalmisteella, voidaan saada selville, onko antioksidanttihoidolla lumeesta eroavaa vaikutusta.

Antioksidanteista on tällaisia tutkimuksia tehty runsaasti. Tietomassan runsauden vuoksi emme lähteneet analysoimaan jokaista satunnaistettua hoitotutkimusta erikseen vaan keräsimme kaikki systemoidut katsaukset, jotka perustuvat näihin tutkimuksiin.

Alla olevassa taulukossa on tiivistelmä kaikista meta-analyyseistä ja ns. Cochrane-katsauksista, joissa on analysoitu antioksidanttihoidon vaikutuksia. Katsausten tulokset ovat taulukoitu sen mukaan millainen hoitovaste on saatu (Haitta, ei tehoa, epävarma hyöty. Huom. Yhdessäkään analyysissä ei saatu varmaa hyötyä).

 

 

Keskeisimmät havainnot näistä analyyseistä ovat:

Vuonna 2012 julkaistiin päivitetty Cochrane-analyysi terveiden ihmisten terveyden edistämisessä ja yleisesti sairauksien ehkäisyssä.  Systemoidussa katsdauksessa oli mukana 78 satunnaistettua tutkimusta, joissa 296 707 ihmistä oli satunnaistettu joko antioksidanttihoitoon (beetakaroteeni, A-vitamiini, C-vitamiini, E-vitamiini ja seleeni) tai lumehoitoon tai ei mihinkään hoitoon.

Analyysiin sisältyi 215 900 tervettä vapaaehtoista ja 80 807 potilasta joilla oli erilaisia sairauksia (mm. maha-suoli-sairauksia, verenkiertoelinten sairauksia, neurologisia sairauksia, silmä-, iho-, munuais- ja reumasairauksia).

Antioksidanttihoitoa sai 183 749 ihmistä ja heistä seuranta-aikana kuoli 21 484 (11,7%). Vastaavasti niistä, jotka eivät saaneet antioksidanttihoitoa, kuoli 11 479 ihmistä 112 958:sta (10.2%). Hoitoryhmässä siis seuranta-aikana kuoli yli 2500 ihmistä ”liikaa”, mikäli kuolleisuusprosentti olisi ollut sama kummassakin ryhmässä.

Tutkijoiden tulkinta oli, että antioksidanttihoito lisää hieman (3%) kuolleisuutta. Kun analyysit tehtiin vain laadukkaimpiin tutkimuksiin, kuolleisuuden lisäys oli 4%. Lisääntynyt kuolleisuus näytti liittyvän tässä materiaalissa beetakaroteeniin ja mahdollisesti E-ja A-vitamiineihin mutta ei C-vitamiiniin.

Yhteenvetona analyysistä todettiin, että ei ole olemassa tutkimusnäyttöä siitä, että antioksidanttihoidolla olisi sairauksien ennaltaehkäisyssä taikka sairauksien hoidossa yleisesti hyödyllistä vaikutusta. Niistä sen sijaan saattaa olla haittaa.

Tämän vuoksi tutkijat suosittelivat, että ennen kuin antioksidantteja markkinoitaisiin ja käytettäisiin hoitona, ne pitäisi tutkia yhtä perusteellisesti kuin lääkkeet.

Antioksidantit syöpien hoidossa

Antioksidanttihoitoa on tutkittu mm. keuhkosyövän, mahasuolikanavan syöpien ja eturauhassyövän estossa.

Näistä sairauksista ensimmäiseksi pyrittiin estämään keuhkosyöpää, sillä tupakoivilla keuhkosyöpäpotilailla havaittiin matalat antioksidanttipitoisuudet. Hoitotutkimuksien koosteessa vuonna 2012 päivitetyssä Cochrane-analyysissä todettiin, että A-, C- tai E-vitamiineilla tai seleenillä yksinään tai yhdistettynä ei voida ennaltaehkäistä keuhkosyöpää. Lisäksi korostettiin, että tupakoivilla tai asbestoosipotilailla, joilla keuhkosyövän riski on suurentunut, pitäisi välttää beetakaroteenin käyttöä, sillä siihen liittyy lisääntynyt keuhkosyövän ilmaantuminen ja kuolleisuus.

Suolistösyöpiä analysoinut vuonna 2008 julkaistu katsaus ei havainnut ravinnon antioksidanteilla edullista vaikutusta. Päinvastoin, kuolleisuus antioksidanttihoidossa oli siinäkin lisääntynyt.

Myös lykopeenien vaikutusta eturauhassyöpään analysoinut katsaus päätyi kriittiseen lopputulokseen. Tosin mukana oli vain 154 potilasta ja 3 tutkimusta, joista kahdessa havaittiin menetelmiin liittyviä puutteita. Potilasmäärä on liian pieni, jotta lykopeenien vaikutuksista suuntaan tai toiseen voitaisiin tehdä johtopäätöksiä.

Seleenin vaikutuksista syöpiin on myös tehty aivan uunituore katsaus vuonna 2018 ja siinä todettiin, että vaikka väestötutkimuksissa on havaittu käänteinen korrelaatio seleenipitoisuuden ja syöpien esiintyvyyteen, niitä tuloksia ei voida pitää osoituksena syy-seuraus –suhteesta. Ne on tulkittava varoen, sillä ne ovat keskenään ristiriitaisia, niissä on lukuisia rajoitteita, kuten saantimäärien arviointi, seleenin erilaiset kemialliset muodot, väestöryhmien vaihtelevuus ja sekoittavat tekijät, joista jo edellä keskusteltiin.

Satunnaistetut seleenihoidon tutkimukset ovat myös johtaneet ristiriitaisiin tuloksiin ja ne, joissa luotettavuus on parhain, eivät ole havainneet seleenistä hyötyä syövän ehkäisyssä, pikemminkin haittaa. Mitään vakuuttavaa näyttöä sille, että seleenistä olisi hyötyä syövän ehkäisyssä ei siis ole.

Antioksidantit ja muut sairaudet

Cochrane-tietokannasta löytyy nelisenkymmentä systemoitua katsausta antioksidanteista eri sairauksissa. Kussakin katsauksessa on suuri määrä tutkimuksia.

Menemättä yksityiskohtiin voidaan todeta, että systemoitujen katsauksien mukaan ravinnon antioksidanteista ei ole hoidollista hyötyä munuais- ja maksasairauksiin, ALS:iin, kystiseen fibroosiin (keuhkosairaus), harmaakaihiin, silmänpohjan ikärappeumaan, dementiaan, liikunnan jälkeiseen lihaskipuun, valtimotauteihin ja sydämen vajaatoimintaan (Q10).

Ainoastaan neljään hoitokohteeseen on saatu heikkoa myönteistä näyttöä.

  • Pitkälle edenneessä munuaisten vajaatoiminnassa ravinnon antioksidantit voisivat viivyttää dialyysin alkua, joskin havainto perustuu hyvin pieneen tapahtumamäärään.
  • Kroonisessa haimatulehduksessa ravinnon antioksidantit voivat lievittää hieman sairauteen liittyvää kipua. Tämän kliininen merkitys on vielä epäselvä.
  • Vaikka antioksidantit eivät vaikuta dementian etenemiseen, yhdessä tutkimuksessa havaittiin toiminnallisen huononemisen hidastumista. Tässä potilasryhmässä E-vitamiini (alfatokoferoli) ei lisännyt myöskään merkittäviä haittatapahtumia tai kuolleisuutta. Koska tutkimusnäyttö tämän osalta on vielä niukkaa, lisätutkimuksia todettiin tarvittavan.
  • E-vitamiinin antamista keskosille aivoverenvuotojen estämiseksi vähensi niitä hieman mutta samalla lisäsi vakavia infektioita, joten sitä ei suositella käytettäväksi.

Kaiken kaikkiaan ravinnon antioksidanttien vaikutusten tutkimusten kokonaisnäyttö ei tässä vaiheessa tue niiden käyttöä sairauksien ehkäisyyn. Joidenkin yksittäisten havaittujen hyötyjen osalta tarvitaan lisätutkimuksia, sillä laajamittainen käyttö voi lisätä kuolleisuutta.

Mikä selittää hoitotutkimusten heikot tulokset, vaikka väestötutkimukset olivat rohkaisevia?

Edellä kuvattiin väestötutkimusten rajoitteita ja yksi todennäköinen syy onkin se, että väestötutkimuksista yksinkertaisesti ei saada tietoa syy-seuraus –suhteista. Tuloksien erot ovat kuitenkin niin systemaattiset, että se ei voi olla ainoa selitys. Muut uskottavimmat selitykset ovat seuraavat:

  • Kohorttitutkimuksissa antioksidanttien tasot saadaan ruoasta eikä ravintolisistä. Ruoan monipuolisuus takaa sekä antioksidanttien että muiden ravintoaineiden saannin ja tämä pienentää riskiä syöpiin ja muihin sairauksiin.
  • Antioksidanttien määrät elimistössä eivät ruoan vaikutuksesta nouse liian korkeiksi, kun taas ravintolisinä annokset voivat olla normaaleja tasoja suurempia. Suurempi määrä ei automaattisesti ole parempi.
  • Solukokeissa saatu vahva tutkimusnäyttö hyödyistä perustuu solujen selviämiseen äärimmäisissä olosuhteissa. Tulkinta hyödystä perustuu siihen, että useampi solu selviää. Koko elimistön tasolla yksittäisten solujen selviämisellä ei ole merkitystä vaan se voi olla myös haitallista, sillä koko elimen tai eliön selviämiselle solujen tuhoutuminen voi olla eduksi, kuten jäljempänä selviää.

Oksidatiivinen stressi, ohjelmoitu solukuolema ja ravinnon antioksidantit

Infektiot ja epäterveelliset elintavat aiheuttavat soluvaurioita. Vaurioituneet solut, kuten myös syöpäsolut, tulisi saada poistettua kudoksista eikä pitää elossa hinnalla millä hyvänsä. Kudosten normaali reaktio solujen vaurioitumista aiheuttavaan stressiin on tuottaa reaktiivisia happiyhdisteitä, joiden tulisi johtaa liian vaurioituneiden solujen tuhoutumiseen ohjelmoidun solukuoleman avulla.

Kyseessä on eräänlaiseen solujen itsemurha, jonka tavoitteena on suojella koko eliötä ja esimerkiksi estää virusten ja bakteerien leviämistä.

Mikäli tässä tilanteessa on runsain mitoin antioksidantteja paikalla, ne voivat estää hapetusstressiä ja pitää vaurioituneet solut elossa.

Tämä mekanismi, jolle on lisääntyvästi kannatusta, voisi selittää osan antioksidanttihoitojen hyötyjen puuttumisesta tai niiden haitoista. Kun infektoituneet solut tai syöpäsolut pysyvät elossa antioksidanttien avulla, tilanne voi huonontua. Oksidatiivinen solujen vaurioituminen voidaan katsoa olevan elimistön normaali rationaalinen reaktio eikä sen hillitsemisellä välttämättä saavuteta hyötyä.

Reaktion hillitsemisen sijaan pitäisi poistaa syy, minkä vuoksi solut ovat joutuneet ahtaalle. Pohjimmiltaan kysymys olisi siis siitä, hoidetaanko oiretta (oksidatiivinen stressi) vai syytä (sairauden laukaisevat tekijät). Analoginen tilanne voisi tilanteelle olla, kannattaisiko keuhkokuumessa hoitaa oiretta (kuumetta alentavat lääkkeet) vai bakteeritulehdusta (antibiootit).

Mikäli reaktiivisten happiyhdisteiden tuotto on vain oire ja normaali kudosten puolustusreaktio, ei solutuhoa kannata estää antioksidanteilla

Tämä tulkinta on saamassa enemmän jalansijaa, sillä se sopii hyvin hoitotutkimusten tuloksiin. Joissakin tilanteissa, missä itse tulehdusprosessi on sairauden alkuperäinen syy, sen hillitsemisestä voi olla hyötyä. Tämä tilanne sopii esim. haimatulehdukseen. Jos se on kuitenkin vain seuraus, sen hillitsemistä voi olla haittaa.

Sädehoito, solusalpaajat ja antioksidantit

Säde- ja solusalpaajahoidon yhteydessä annettujen ravinnon antioksidanttien vasteet sopivat myös edellä kuvattuun tulkintaan. Vaikka antioksidanteista on havaittu hyötyä sivuvaikutusten ja turvotusten vähenemisenä, on niiden turvallisuus kyseenalaistettu.

Syöpähoitojen seurauksena syntyy runsaasti reaktiivisia happiyhdisteitä sekä syöpäsoluissa että ympäröivissä normaaleissa soluissa. Syöpäsolujen toivotaankin kärsivän ja tuhoutuvan. Pahimmassa tapauksessa antioksidanttihoito voi suojella syöpäsoluja hapetusstressiltä ja edistää niiden selviämistä hoidosta ja johtaa huonompaan syövän ennusteeseen.

Tosin on syytä myös mainita, että vuonna 2014 julkaistussa monikeskustutkimuksessa seleenin antamisen ei havaittu lisäävän kuolleisuutta mutta se lievitti syöpähoitojen oireita. Samoin vuonna 2012 julkaistussa tutkimuksessa eturauhassyövän ennuste ei huonontunut beetakaroteenihoidolla, joskaan merkittävää hyötyä ei saatu.

Tilanne on siis antioksidanttihoitojen roolista syöpähoitojen yhteydessä epäselvä. Pääasiassa asiantuntijat suosittelevat pidättäytymään antioksidanttihoidoista syöpähoitojen yhteydessä, kunnes riittävä tieto turvallisuudesta saadaan, koska myöskään merkittäviä hyötyjäkään ei ole todettu.

Yhteenveto

Tässä vuonna 2010 julkaistussa katsauksessa antioksidanttitutkijat totesivat ravintolisänä annettavasta antioksidanttihoidosta seuraavasti:

 

” The antioxidants are essential molecules in human system but are not miracle molecules. They are neither performance enhancers nor can prevent or cure diseases when taken in excess. Their supplemental value is debateable. In fact, many high quality clinical trials on antioxidant supplement have shown no effect or adverse outcomes ranging from morbidity to all cause mortality.”

 

He toteavat myös, että koska antioksidanttisysteemi perustuu entsyymeihin, joita elimistö itse säätelee tarpeen mukaan, ei tähän säätelymekanismiin puuttumisesta voida odottaa automaattisesti terveyshyötyä.

Lähtökohtana tulisi aina olla puutteellisen ravinnon korjaaminen. Ei siis suuria määriä vitamiineja purkista vaan ruoka-aineita, joissa on vitamiineja. A-vitamiini, seleeni ja beetakaroteeni tulisi saada mieluiten ruoasta, jolloin myös antioksidanttien pitoisuudet pysyvät elimistölle normaalilla tasolla. Toki selvät vitamiinien puutokset tulee korjata ravintolisillä, jos se ei ravinnolla onnistu. Tällöin annosten tulisi kuitenkin pysyä suositusten tasolla.

Jossakin tietyssä potilasryhmässä antioksidanttihoito voi osoittautua hyödylliseksi mutta tällä hetkellä tutkimusnäyttö hyöty-haitta –suhteesta on vielä kallistuneena haittojen puolelle.

 

Lähteitä:

Bjelakovic_et_al-2008-

Boehm_et_al-2009-

Cort-s-Jofr-_et_al-2012-

Dennert_et_al-2006-

Ilic_et_al-2011-

Katsaus oksidatiiviseen suojaukseen.full

Khurana et al

Drudis 2018 review

Lawenda et al 2008 katsaus_Antioksidantit ja sädehoito

 

Lisää lähdemateriaalia ja linkkejä löytyy tästä tiedostosta: Antioksidantit _lähdemateriaalia

 

 

 

 

8 vastausta artikkeliin “Antioksidantit – hyödyllisiä vai haitallisia?”

  1. Kollega

    Mahtava kirjoitus! Harmi, että nykyään suurimmalta osalta ihmisiltä puuttuu kriittisyys tälläistä sontaa kohtaan. Naapurin kokemukset merkitsevät enemmän. Tyhmyys lisääntyy länsimaissa.


  2. Pete

    Anrioksidanttien pitää todella olla ruokaperäisiä, myös lisäravinteina nautitut. Ei tästä ole kauankaan, kun Joensuun yliopisto tutki luonnollisten E-vitamiinien vaikutusta Alzheimeriin ja ne vähensivät tautia. Montrealin yliopisto julkaisi viime vuonna tutkimuksen, jossa ruokaperäiset karotenoidit vähensivät keukosyövän esiintymistä myös tupakoitsijoille. Knuuti ei maininnut tutkittujen antioksidanttien alkuperästä mitään. Ja antioksidantit toimivat usein paremmin yhdessä pieninä annoksina, kuin eristettyinä ja isoina määrinä (mm.Carotenoids in human skin, Journal of Dermatology). Jos ei syö puolta kiloa monipuolista heviä päivässä, kannattaa nauttia lisäksi niistä ruoka-aineista tehtyjä, monipuolisia antioksidantteja. Se on niin yksinkertaista.


    • Juhani Knuuti

      Asia ei ole valitettavasti niin yksinkertainen kuin esität. Otat esiin pari yksittäistä tutkimusta, joiden tulos tukee oletuksiasi. Sitä sanotaan kirsikanpoiminnaksi. Tyypillistä yksittäisissä tutkimuksissa on se, että niiden voima on heikko ja mahdollisuus satunnaiseen tulokseen suuri. Sen vuoksi useimmiten tarvitaan suuria tutkimuksia tai kokoamalla yhteen monia vastaavia tutkimuksia.

      Me keräsimme koko tutkimusmassan, joissa oli mukana kymmeniä systemoituja katsauksia ja meta-analyysejä. Tämä analyysi sisältää tuhansia tutkimuksia. Sen analyysin perusteella meillä ei ole tukea sille, että antamalla antioksidantteja missä muodossa tahansa, saataisiin terveyshyötyjä.

      Toki tiedämme, että vitamiineja tarvitaan ravinnosta, senhän takia ne ovat vitamiineja. Tukea kuitenkaan sille, että niiden ottamista purkista ei ole olemassa. Ravinnon puutteellisen vitamiinimäärän haitat tietenkin tunnetaan ja sen vuoksi suositellaan esim D-vitamiinia suomalaisille. Muiden vitamiinien osalta tunnetaan minimimäärät. Monipuolinen ravinto on terveyttä edistävä eikä sen terveellisyys pelkisty vain antioksidanttisuuteen.

      Asiaa voidaan tarkastella siltä kannalta, että kannattaako ravinnosta normaalisti saatavien antioksidanttien määriä ylittää ottamalla purkista? Vastaus on, että ei kannata.

      Mitä tulee antioksidanttien luonnollisuuteen, niin lähes kaikki tutkimukset ovat tehty juuri luonnollisilla vitamiineilla/antioksidanteilla. Mitä muita vitamiineja meillä siis on edes käytössä? Voiko alkuaine seleeni olla välillä luonnollinen ja välillä epäluonnollinen? Beetakaroteeni on juuri sitä samaa kuin porkkanassa. Toki E-vitamiineja on luonnossakin monia muotoja ja jatkotutkimusten kohteena on niiden mahdolliset erot. Analyysimme tulos ei siis johdu siitä, olivatko ne ”luonnollisia vitamiineja”. Vitamiiniasiaa ei kannata liikaa mystifioida. Me tiedämme vitamiinien rakenteet hyvin. C-vitamiini on juuri sitä samaa C-vitamiinia, olipa se eristetty sitrushedelmästä taikka tuotettu muuten.

      Pyytäisin sinua nyt perustelemaan väitteesi. Kerro meille, missä tutkimuksissa ja analyyseissä käytettiin ”luonnollisia” ja missä ”epäluonnollisia” antioksidantteja ja millä tavalla noiden tutkimukset erosivat.


  3. Frans

    Cochranen analyyseissä eikä tässä kirjoituksessa ei ole käsitelty ollenkaan d-vitamiinin ennaltaehkäisevää vaikuitusta sairauksissa, miksei ? Nimittäin siitä löytyy tieteellistä näyttöä.

    D-vitamiini ehkäisee esim. paksusuolen syöpää n.50 %:lla 25-50 µG (1000-2000 IU/pvä) saannilla päivittäin (The American Journal of Clinical Nutrition), josta tässä artikkeli ja meta-analyysi:
    https://academic.oup.com/ajcn/article/88/2/565S/4650006
    https://www.ajpmonline.org/article/S0749-3797(06)00498-3/abstract.

    Tuoreessa maaliskuun alussa Japanissa julkaistun laajan tutkimuksen mukaan (kesto 16-19 vuotta) D-vitamiini ehkäisee maksasyöpiä huomattavasti (mitä korkeampi veren plasma-arvo sitä paremmin ehkäisee) ja useissa syövissä jonkin verran, tässä siitä linkki:
    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29514781

    Oli hankalaa päästä kiinni noiden tutkimusten kestoihin ja käytettyihin annoksiin. Ainoastaan tutkimuksen linkistä Cort-s-Jofr-_et_al-2012- pääsi suoraan käsiksi annostuksiin. Minkälaisia annostuksia ja kestoja nuo tutkimukset suurinpiirtein sisältivät ?


  4. Frans

    Tuli näköjään vahingossa väärä linkki, no tässä oikea:
    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/29514781

    Sen väärän linkin voisi poistaa, kiitos !


    • Juhani Knuuti

      Kiitos korjauksesta.

      Mutta minusta olet tulkinnut nuo linkkien tutkimukset juuri niin, kuin niitä ei saa tulkita. Korrelaatio veripitoisuuden ja syöpätapahtumien välillä ei ole merkki syy-yhteydestä. Kuten antioksidantti-analyysi kertoi, korrelaatio on siinäkin vahva mutta kun sitten on tehty hoitotutkimuksia, hyötyä ei saatukaan. Tuo japanilainen tutkimus oli juuri sellainen väestön kohorttitutkimus, jolla kyllä saadaan hypoteesi aikaiseksi mutta se ei riitä hoitotehon vahvistamiseen. Tämä on juuri se olennainen pointti, että korrelaatioista ei saa suoraan tehd tulkintoja siitä, että myös hoidolle saataisiin positiivinen tulos.

      Suosittelen hakemaan nyt näiden jälkeen vain satunnaistettuja interventiotutkimuksia ja niiden koosteita. Vastaus syy-yhteyteen ja hoidon tehoon löytyy vain niistä.

      ps. korjasin linkin


Kommentoi