Terveys & tiede

BLOGIT | Terveys & tiede

Avoin haaste homeopatiasta

Jouni Jämsä esitti minulle 3.4.2018 blogikirjoituksessaan avoimen haasteen homeopatiasta. Haaste oli julkaistu toisen blogin vieraskirjoituksena.

Sisällöltään Jämsän haaste oli pääasiassa henkilöön kohdistuva ad hominem -hyökkäys, johon ei edes tarvitsisi vastata. Kirjoituksessa Jämsä esittää tulkintoja tavoitteistani ja toimistani blogaajana. Artikkeli oli siis myös aivan klassinen olkinukke-hyökkäys, eli minun suuhun laitetaan väitteitä ja sitten niitä kritisoidaan.

Tietenkään minulla ei ole mitään velvollisuutta vastata tuollaiseen blogissa esitettyyn julkiseen haasteeseen. Jo vuonna 2015 kirjoitin homeopatiasta tutkitun tiedon valossa mielestäni melko kattavasti ja neutraalisti, eikä mitään merkittävää uutta ole asiassa ilmennyt. Päädyin nyt kuitenkin siihen, että haluan tarjota lukijoilleni vastineen Jämsän väitteisiin.

Seuraavassa vastaan Jouni Jämsän väitteisiin kohta kohdalta. Jämsän teksti on kursiivilla.

 

Jouni Jämsä: Kirjoitatte Turun Sanomien terveys- ja tiede blogi-sivun reunassa asian näin: ”Kriittinen ajattelu ja omien aivojen käyttö ovat alikäytetty voimavara. Toivottavasti kirjoitukset stimuloivat lukijoiden uteliaisuutta ottaa asioista selvää ja vaatia terveysväitteiden esittäjiltä perusteluja ja näyttöä”.

Olen tässä asiassa kanssanne paljolti samaa mieltä: Käyttäkää ihmiset loogista ajattelua, ottakaa asioista selvää ja varsinkin käytännöstä, sillä lisääntyvä medikalisoituminen on iso- ja lisääntyvä ongelmamme.

Vastaus: Olen edelleen asiassa samaa mieltä. On hienoa, että yhdyt kantaani.

 

Jouni Jämsä: Arvoisan professorin muut blogijutut tai lukuisat kirjoituksenne mediassa eivät käsittele juuri tiedettä/ terveyttä/ järjenkäyttöä, vaan on enemmänkin: vihaa/ vainoa/ ammattirasismia. Viimeksi 13.3. Yle Tiedeykkösessä: areena.yle.fi haukuitte tyyliinne: ”homeopatian, lisäravinteet, ruokavaliot, biohakkeroinnit, ihmisten rahastamiseksi epäeettisin keinoin”. Minulle on jäänyt epäselväksi, mihin te tällä pyritte ja mikä on teidät tähän ajanut?

Vastaus: Blogikirjoitukset eivät tulekaan olla tiedettä. Tieteelliset kirjoitukset julkaistaan muualla, tavallisesti vertaisarvioiduissa tiedelehdissä. Blogini tavoite on popularisoida tiedettä ja avata tutkimushavaintoja selkeästi suomen kielelle. En tuo esille mielipiteitä, vaan sitä, mitä tutkittu tieto kertoo erilaisista terveysväitteistä. Se, että jotkut terveysväitteet osoittautuvat perättömiksi, on vain yksinkertainen tosiasia.

Väität, että olisin haukkunut mainitsemiasi asioita, vaikka todellisuudessa olen vain nostanut esiin tiettyjä näihin teemoihin liittyviä perättömiä terveysväitteitä. Hyökkäät siis viestin tuojaa vastaan ilman mitään kunnollista perustetta.

 

Jouni Jämsä: Kirjoituksenne aiheuttavat kyllä vihaa niin puolesta kuin vastapuolelta, mutta mitä sillä haetaan? Jos nämä hoidot ovat humpuukia, niin kyllä sairaat hakeutuvat nopeasti taas terveyskeskuksiin ja sairaaloihin potilaiksi – ei siihen tarvita toisia ammattikuntia tuomitsevia palopuheita. Ymmärrän kyllä, että vaihtoehdot syö lääkäreiden uskottavuutta, mutta tämä asenteennehan vain lisää sitä asetelmaa.

Vastaus: Minä en ole havainnut mitään vihaa. Pääasiassa neutraali tapani analysoida erilaisia terveysväitteitä on saanut myönteistä palautetta. Kysymys on pääasiassa siitä, onko eettistä rahastaa tiedetysti vaikuttamattomilla hoidoilla? Mielestäni ei. Ei ole väliä, onko vaikuttamattoman hoidon antaja lääkäri vai joku muu toimija. Mainitsemasi ”vaihtoehdot” eivät mielestäni ole uhka lääkäreiden uskottavuudelle.

Olen pahoillani, että olet kokenut tiedon jakamiseni hyökkäyksenä ja että se on synnyttänyt sinussa vihan tunteita. Toisaalta ymmärrän, että asemassasi koet homeopatia-kritiikin ikävänä.

 

Jouni Jämsä: Tuomitsette myös homeopatian ”todistamattomaksi uskomus-, ja lumehoidoiksi”. Kirjoittamissa jutuissanne ja haastatteluissa esiintyy niin paljon asiavirheitä, epäloogisuutta, että asiassa pitää käyttää nyt niitä aivoja:

Homeopatiasta on väitteistänne huolimatta lukuisia puoltavia tieteellisiä tutkimuksia (täältä löydät heti 12 kpl 2000 luvulta tieteellisiä-tutkimuksia-homeopatiasta ,sekä Nobel palkittujen arvioita homeopatiasta ja vähän muutakin). Ja mikä parasta, homeopatia toimii ympäri maailmaa myös käytännössä ja siksi ihmiset sitä niin paljon käyttävät. Homeopatia toimii yhtä hyvin myös eläimiin, joten vain Suomessa käytetystä ”uskomushoidosta” ei liene kyse.

Vastaus: On totta, että poimimalla löytyy myös tutkimuksia, joissa homeopatialla on havaittu jotain vaikutuksia. Mutta vastaavasti on myös totta, että aivan mille tahansa väitteelle voi poimia haluamiaan tutkimuksia (tutustu termiin: kirsikanpoiminta). Kun tutkimuksia tehdään tuhansia, pelkästään sattuman vaikutuksesta tulee aina poikkeavia havaintoja.

Homeopatia-tutkimuksia on julkaistu yli 5000 kpl. Tällä hetkellä käytettyjen tilastollisten kriteerien mukaan yksi kahdestakymmenestä tutkimuksesta antaa muista poikkeavan tuloksen, riippumatta siitä onko eroa vai ei. Periaatteessa tästä tutkimusmassasta voisi löytyä 250 homeopatiaa puoltavaa havaintoa, vaikka tehoa ei ole.

Olennaista on kuitenkin kokonaisnäyttö. Homeopatia on niitä harvoja uskomushoitoja, joiden osalta on olemassa massiivinen tutkimusnäyttö. Tämä kokonaisnäyttö on osoittanut, että homeopatia ei eroa lumehoidosta. Kokonaisnäyttöä on arvioitu usean maan asettamissa työryhmissä, joissa oli mukana myös homeopaatteja.

Sveitsissä vuonna 2005 asetettu asiantuntijaryhmä tuli siihen tulokseen, että homeopatian hoidollisista vaikutuksista ei ole näyttöä. Yhdysvalloissa kansanterveyslaitos NIH on todennut vuonna 2009 (päivitetty raportti 2013) että homeopatian tehosta ei ole näyttöä ja toi esille myös riskin valmisteiden sivuvaikutuksista.

Britanniassa hallituksen asettama tiede- ja teknologiakomitea tuli vuonna 2013 tulokseen, että homeopaattiset hoidot eivät ole lumetta parempia ja homeopatian perusteet ovat tieteellisesti mahdottomia. Australian neuvoa-antava elin terveyden ja lääketieteen asioissa, NHMRC, totesi raportissaan, että tutkimusnäytön perusteella homeopatia ei ole vaikuttava hoito yhteenkään tutkittuun 68 sairauteen.

European Academies Science Advisory Council (EASAC), joka edustaa 29 Eurooppalaista tieteen neuvostoa, totesi vuonna 2017, että homeopatia on huuhaata ja riski haittaan on merkittävä.

(Lisäys 9.4. lopullinen syyskuussa 2017 julkaistu raportti löytyy tästä: EASAC EASAC_Homepathy_statement_web_final. Siinä todetaan seuraavaa: ”Scientific mechanisms of action—where we conclude that the claims for homeopathyare implausible and inconsistent with established scientific concepts. Clinical efficacy—we acknowledge that a placebo effect may appear in individual patients but we agree with previous extensive evaluations concluding that there are no known diseases for which there is robust, reproducible evidence that homeopathy is effective beyond the placebo effect. There are related concerns for patient-informed consent and for safety, the latter associated with poor quality control in preparing homeopathic remedies.”)

Venäjän tiedeakatemia totesi vuonna 2017, että “homeopathy is dangerous ’pseudoscience’ that does not work” (lisäys 9.4. linkki alkuperäisen raportin englanninkieliseen tiivistelmään on tässä)

Homeopaattista hoidoista kannattaisi tutustua kahteen oheiseen tutkimuskatsaukseen aiheesta hyvin huolella. Ne löytyvät tästä ja tästä. Ainakaan niiden perusteella homeopatia ei voi olla tehokasta sen kummemmin ihmisten kuin eläintenkään hoidossa.

Ei ole väliä mitä jokin ”Nobel-palkittu” sanoo. Ei ole väliä mitä mieltä minä olen. Ei ole myöskään merkitystä, mitä mieltä Jouni Jämsä on asiasta. Vain tutkimusten kautta voi saada riippumatonta tietoa hoidon tehosta.

 

Jouni Jämsä: Ei kai mikään hoito myöskään menestyisi länsimaissa yli 200 vuotta uskomuksen voimalla ja kuuluisi monien EU-valtioiden terveysvakuutuksien piiriin? Homeopaattiset lääkkeet valmistavat lisäksi lääketehtaat ja myynti tapahtuu paljolti apteekeissa. Euroopassa on myös monia sairaaloita, joissa hoidetaan homeopaattisesti ja joissain vain homeopaattisesti, jne.

Vastaus: Valitettavasti on totta, että 200 vuoden aikana vaikuttamattoman uskomushoidon hävittämisessä ei ole onnistuttu. Mutta onhan joitakin toisia hoitoja annettu väitteiden mukaan jo tuhansia vuosia ja edelleenkin niitä käytetään tehon puuttumisesta huolimatta.

Keskeinen syy hitaaseen muutokseen lienee se, että päätökset erilaisista hoidoista ja niiden tarjoamisesta ovat poliittisia. Päätökset eivät perustu tieteeseen eikä tutkimusnäyttöön, sillä osa politikoistakin uskoo lumehoitoihin.

Ehkä nyt lopultakin näyttäisi tapahtuvan muutosta. Britanniassa julkisessa terveydenhuollossa ei enää korvata homeopaattisia hoitoja. Englannissa on homeopaattisten reseptien määrä pudonnut vuoteen 2017 mennessä peräti 97% ja niihin käytetty rahamäärä 93%. Koko Britanniassa vastaava vähenemä resepteissä on ollut 91%.

On mielenkiintoista seurata millainen vaikutus USA:ssa on NIH:n hyvin kielteisellä kannalla homeopatian käyttöön.

Mitä tulee homeopaattisten ”lääkkeiden” valmistamiseen, ei niitä valmisteta eikä vaadita valmistettavan lääketehtaissa. Käytännössä tuotteet ovat vettä, ilman teoriassakaan vaikuttavaa ainetta, joten niiden valmistaminen lääketehtaassa olisi ongelmallista.

Miten mitattaisiin vaikuttavan aineen määrä, kun ei tiedetä mikä se on ja miten se mitattaisiin? Veden epäpuhtauksiakin on tuotteessa enemmän kuin vaikuttavaa ainetta.

Niille, jotka pitävät edellistä kappaletta outona, eivätkä ole perillä homeopaattisten valmisteiden periaatteesta ja valmistamisesta, suosittelen lukemaan edellisen kirjoitukseni. Koko homeopatian teoria on täysin järjen ja luonnontieteen perusasioiden vastainen.

 

Jouni Jämsä: Homeopatia on lisäksi EU:ssa Direktiivin vahvistettua lääkehoitoa, jota valvovat Lääkelaitokset – kyseinen direktiivi löytyy Fimean sivuilta – siis direktiivillä vahvistettua Lääkehoitoa.

Vastaus: Direktiivi ei luokittele homeopaattisia tuotteita lääkkeiksi. Niiltä ei myöskään vaadita minkäänlaista näyttöä tehosta. Koko prosessin tavoitteena on pyrkiä huolehtimaan turvallisuudesta, varsinkin kun kysymyksessä on tuote, josta ei ole odotettavissa mitään tehoa.

Viime joulukuussa FDA julkaisi tiedotteen, jossa esitettiin riskianalyysiä homeopaattisille tuotteille, koska niihin on liittynyt merkittäviä haittavaikutuksia.

 

Jouni Jämsä: Homeopatia kuuluu myös useissa Keski-Euroopan maissa lääkäreiden koulukseen, yli 50 000 lääkäriä käyttää sitä vastaanotoillaan, ja käyttäjiä EU alueella on n. 100 000 000.

Vastaus: Esittämäsi väitteet tulisivat perustua johonkin lähteeseen. Tietääkseni missään Euroopan maassa homeopatia ei kuulu lääkäreiden koulutukseen. Toki jotkut lääkärit ovat sellaista koulutusta hankkineet.

Käyttäjäluvut vaikuttavat kovin yliarvioiduilta sillä vuonna 2012 National Health Interview Survey (NHIS), arvioi, että 5 miljoonaa aikuista ja 1 miljoona lasta käytti homeopaattisia tuotteita edellisenä vuonna USA:ssa. Toki tämä on suuri määrä mutta vain 1,5% väestöstä. Voisiko Euroopassa tilanne olla radikaalisti erilainen?

 

Jouni Jämsä: WHO viimeisessä strategiassaan 2014 who.int/medicines neuvoi taas kerran jäsenmaitaan helpottamaan: perinne- ja CAM-hoitojen saatavuutta, joita Suomessa yritetään vaikeuttaa tai jopa kieltää. WHO ei myöskään koskaan puhu uskomushoidoista.

Vastaus: WHO katsoo tilannetta koko maailman näkövinkkelistä. Kaikkialla ei yksinkertaisesti ole mahdollista tarjota väestölle vaikuttavaa hoitoa. WHO ei kuitenkaan kehottanut turvautumaan homeopatiaan vaan hyödyntämään perinteisiä hoitoja silloin, kun muuta ei ole tarjolla. Tätä kantaa voisi kyllä vahvasti kritisoidakin, sillä WHO näyttäisi ikään kuin luovuttavan mittavan haasteen edessä.

 

Jouni Jämsä: Lääkärin, saati professorin, ei pitäisi rakentaa mielikuvia vihaan ja valikoituihin tutkimuksiin. Homeopatiaa ei voi tutkia uskottavasti kaksoissokkotutkimuksin ja niihin vääriin tutkimuksiin usein vedotaan. Tiedostan itsekin homeopatian vaikean tutkimisen ja siitä syntyvät epäkohdat. Homeopatiassa lääke kun pitää löytää sairaan mukaan, ei sairauden, joten virheellisiä tutkimuksia tapahtuu paljon. Yksilölle lääkkeen valinta on homeopatiassa se kaikkein oleellisin ja sen kun taitaa, ovat näytöt selvät. Itsekin kaksi tutkintoa homeopatiassa suorittaneena, käytän lääkkeen valintaan usein vielä siihen kehiteltyjä mittauslaitteita. Asioita pitää siis tutkia aina oikein – ei Cd levystäkään löydy musiikkia mikroskoopilla.

Vastaus: Kuten edellä kuvasin, en ole rakentanut tulkintaani valikoituihin tutkimuksiin, saati sitten vihaan. Kantani perustuu siihen massiiviseen tutkimusmassaan, jota myös monen maan asiantuntijaryhmät ovat analysoineet.

Toinen väitteesi ”Homeopatiaa ei voi tutkia uskottavasti kaksoissokkotutkimuksin” on monella tapaa mielenkiintoinen.

Edellä vetosit 12 tutkimukseen 2000-luvulla. Tämän väitteen mukaan siis itsekin uskot, että homeopatiaa voisi kuitenkin tutkia? Vai tarkoitatko, että vain, jos tulos on homeopatiaa tukeva, se voidaan huomioida?

Olennaisempi seikka on kuitenkin se, että tosiasiassa homeopatiaa voi tutkia kaksoissokkokokeessa kuten mitä hyvänsä muutakin lääkehoitoa. Olen kuullut tuon virheellisen tulkinnan varsin usein ja on hyvä, että voin sen nyt oikaista.

Homeopatiassa kaksoissokkoasetelma tehdään niin, että homeopaatti valitsee hyvin yksilöllisesti tuon homeopaattisen hoidon, kuten kuvasit. Siinä vaiheessa, kun homeopaatti on jo päättänyt hoidon, puolet potilaista saa valitun hoidon ja puolelle potilaista hoito vaihdetaan vaikuttamattomaan lumehoitoon niin, että homeopaatti ja potilas eivät tiedä kumpaa saavat.

Mikä tässä nyt on niin poikkeavaa ja mystistä? Tällä tavalla nuo tehdyt tutkimukset ovat sokkoutettu ja niiden tulokset me tiedämme: Homeopatia ei eroa lumehoidosta.

 

Jouni Jämsä:  Jos Juhani olet kuitenkin vielä siinä uskossa, että homeopatia perustuu: uskomus-, ja lumevaikutukseen ja minä kun olen asiantuntijana taas eri mieltä, niin tehdään käytännön koe:

Valitaan arkipäivän sairausryhmistä vapaaehtoisia ihmisiä tai eläimiä, joilla on diagnosoitu tulehdussairaus: astma, allergia, flunssa, colitis ulcerosa, väsymysoireyhtymä, välikorva-, poskiontelo-, virtsatulehdus tai muutoin tulehduskierteisiä. Otetaan molemmille vaikka kymmenen diagnosoitua, joita te hoidatte lääkehoidoilla ja minä immuniteettiä herättävällä homeopatialla.

Myöhemmin laaditaan hoidetuista sitten yhteenveto: miten he voivat, ovatko kuinka lääkkeettömiä ja tyytyväisä saamiinsa hoitoihin? Näin saamme tärkeän käytännön versus-tuloksen. Otan kyllä vastuun hoitamani ryhmän turvallisuudesta – minulla on pitkä hoitamishistoria ja tarjoamistani hoidoista laadittu vakuutuskin.

Jos homeopatialla hoidetut olisivatkin hoitojen jälkeen enemmän tyytyväisempiä/ parantuneempia/ lääkkeettömämpiä ja pysyisitte aiemassa ”uskomus”-kannassanne, niin sairaat uskoivat sitten homepaattia lääkäriä enemmän, tai:

Sitten myönnätte, että tulehdukselle altistunut keho voikin homeopatialääkkeiden avulla aktivoitua parantumaan monessa – ja haitaton-, kehoa tukeva homeopatia olisikin viisas lisä myös suomalaiseen lääkärikoulutukseen tai ainakin yhteistyö terapeuttien ja lääkäreiden välillä olisi potilaiden etu.

Vastaus: Ehdottamasi tutkimusasetelma olisi mahdollinen, vaikkakaan ei yhtä vahva kuin oikea kaksoissokkoutettu tutkimus, jonka edellä kuvasin. Ehdottamallesi tutkimukselle olisi ollut tilausta n. 200 vuotta sitten. Tässä vaiheessa tällaisella tutkimuksella ei ole minkäänlaista voimaa.

Mitä uskot tällaisen pienimuotoisen puuhastelun tuovan lisää jo aiemmin tehtyihin 5000 tutkimukseen verrattuna? Tutkimusnäyttö ei muutu siitä, että 10 suomalaisen potilaan tuntemuksia kyseltäisiin.

 

Jouni Jämsä: Jos taas ette halua lähteä tähän haasteeseen, olisi teidän sitten syytä lopettaa toisten ammattikuntien perusteeton vaino. Yhteiskunta ei ole kouluttanut teitä asemaanne hyväksikäyttäen tuomitsemaan ihmisiä, heidän valintoja tai kokemuksia – edes harrastuksenaan ja miksi te niin edes tekisitte? Ihmiset tulevat kyllä pyytämään apuanne, jos tuntevat tarvetta – siitä on hyvä lähteä.

Suurin osa elämästä ei ole suurten lääkeyhtiöiden todistamaa, mutta on silti totta. Valikoiduilla katsonnoilla tai -tutkimuksilla, eri koulukuntien tai ihmisten leimaaminen on myös tarpeetonta. Voitte saada harrastuksestanne Skepsis ry:tä palkinnon, toisilta asenteellisilta peukutusta tai opettaa professorina tulevia lääkäreitä vastustamaan luontaishoitoja ja ihmiset syömään vielä enemmän lääkkeitä, mutta ette saa silloin aikaan mitään hyödyllistä – siitä olen täysin varma.

Vastaus: Olen pahoillani, että koet vainoksi sen, että esitän tutkittua tietoa. Kaikille blogiani seuraaville on varmasti tullut myös selväksi, että en todellakaan aja lääketeollisuuden asiaa kirjoituksillani. En myöskään todellakaan pyri saamaan ihmisiä syömään enemmän lääkkeitä. Nämä ovat jälleen klassisia olkinukke-hyökkäyksiä, jossa kuviteltuja motiivejani vastaan hyökätään.

Olen vain kokenut velvollisuudekseni hyödyntää kallista koulutustani myös niin, että yritän esittää arkikielellä tutkimustietoa ja ottaa kantaa erilaisiin terveysväitteisiin. Useimmat lukijoistani eivät ole kokeneet sitä vainoksi tai tuomitsemiseksi. Voin kuitenkin ymmärtää, että analyysini ei aina miellytä kaikkia.

Menestystä ja terveyttä toivottaen,

Juhani

ps. Edellä kuvattu ns. avoin some-haaste tuntuu olevan nyt muotia huuhaa-blogeissa. Se muistuttaa klassista kysymystä: ”Joko lakkasit pahoinpitelemästä puolisoasi?” Vastasi niin tai näin, lopputulkinta on aina sama. 😉

 

114 vastausta artikkeliin “Avoin haaste homeopatiasta”

  1. Sami

    ”ps. Edellä kuvattu ns. avoin some-haaste tuntuu olevan nyt muotia huuhaa-blogeissa.”

    Olet ennenkin laittanut minun huuhaa-termin alle.

    Kuuluuko tämä Schwabille esittämäni kysymys mainitsemaasi huuhaa-kategoriaan?

    http://turpaduunari.fi/kova-rasva-vaarallista-terveydelle/

    Sami Uusitalo
    Dipl. ins. Kauniainen


    • Juhani Knuuti

      Jos olet tarkka, voit todeta, että:
      1) En maininnut lainkaan missä blogissa ylipäätään homeopatiahaaste oli julkaistu
      2) En maininnut sinua enkä sinun haasteitasi
      3) En puhunut Ursula Schwabista

      En viitannut ylipäätään mihinkään spesifisesti vaan totesin, että näitä ”Avoimia some-haasteita” nyt tupsahtelee koko ajan. Niissä ikään kuin oletetaan, että jonkun pykäistäessä jonkun oman ajatuspierun ulos, haasteen kohteena olevalla olisi velvollisuus siihen vastata. Jos ei vastaa, ei muka osaa vastata. Näissä haasteissa myös hyökätään jotain tiettyä henkilöä vastaan eli kyse on Ad Hominem -tyyppisestä hyökkäyksestä. Tällainen toiminta ei ole mielestäni vain asiallista. Aika moni on samaa mieltä.

      Sinun oman haasteesi osalta voinet tehdä omat johtopäätöksesi, sillä en ole ottanut siihen lainkaan kantaa missään vaiheessa. Ilmeisesti epäilet itsekin jotain tähän viittaavaa, kun reagoit puoli tuntia julkaisuni jälkeen, vaikka siinä ei sanallakaan viitata sinun toimiisi?


      • Sami Uusitalo

        Jep, et ole ottanut mitään kantaa Schwabin väittämään, koska sinua kiinnostaa korjata vain sellaisia virheellisiä väittämiä, joita esitetään ”vaihtoehto” -puolelta. Tiedät kyllä kuinka puutaheinää Schwabin väittämä on.

        Oma kysymykseni Schwabille on täysin rehellinen, eikä sillä ole mitään tekemistä henkilökohtaisen hyökkäyksen kanssa. En ymmärrä miksi ylipäätään vedetään herne nenään. ”Haaste”…? Asiantuntijoilla on vastuu esittämistään väitteistä ja meillä veronmaksajilla on oikeus perusteiden pyytämiseen.

        Itse olen eniten ottanut kantaa vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Sitä on kutsuttu viralliselta puolelta ”huuhaa” ”uskonto” ”höpöä” jne. termeillä. Ja kuten sanottu, viljelet itsekin huuhaa -termiä. Sellainen terminologia ei mielestäni ole asiallista. Aika moni on samaa mieltä.

        En ota kantaa homeopatiaan. Sitä en tunne. Otan vain kantaa siihen kuinka valikoivaa on tiedepiirien halukkuus virheellisten väittämien korjaamiseen. Näin sinulla kuin koko tiedeyhteisöllä.

        Sami Uusitalo
        dipl. ins. Kauniainen


        • Juhani Knuuti

          Haluat siis nyt täällä homeopatia-haasteen vastaamisen yhteydessä jankuttaa minulle omasta haasteestasi? Vaikka en siihen ottanut mitään kantaa? Yllätys-yllätys, se koskee tyydyttynyttä rasvaa!

          No, kyllä sinä koulutettuna kansalaisena varmaan ymmärrät, että sinunkaan haasteesi ei vaikuta kovin fiksulta. Haasteessasi sanot: ”Pyydämme esittämään ne kymmenet tutkimukset, jotka ovat tulleet viikolla 26.2 – 4.3.2018 ja osoittavat, että kova rasva ei ole terveydelle hyväksi.”

          Ymmärrän, että alkuperäinen väite kirjaimellisesti otettuna oli tuon pohjana ja että se ei varmaankaan pidä tarkasti ottaen paikkaansa sillä ei joka viikolla tapahtu merkittävästi missään asiassa. Mutta valitsemmalla sitten omaan ”haasteeseen” yksi tietty viikko ja vaatimalla siihen niitä tutkimuksia, on minusta lapsellinen veto. Oikeaa keskustelua syntyisi vain silloin kun tuon asian ottaisi tarkasteluun ja analysoimalla kokonaisnäyttöä. Tuo on lillukanvarsien taittelemista itse metsän näkemisen sijaan.

          Some-haasteissa on lisäksi se virhe, että ne osoitetaan tietylle henkilölle. Ikään kuin hänellä olisi velvollisuus siihen vastata. Ei muuten ole. Onhan sinulla oikeus kysyä, mutta kuka sinä olet vaatimaan jonkun tutkijan vastaamaan omiin kysymyksiisi. Tietääkseni et maksa tutkijan palkkaa etkä ole työnantaja. Et kai vain kuvittele, että yliopistoissa työskentelevät olisivat kaikkien veronmaksajien pompoteltavissa?

          Tuossa toisessa väitteessäsi olet myös väärässä. Katsopas kuinka monta kertaa olen analysoinut kriittisesti myös lääketieteen toimia? Ja kuinka monta kertaa olen myönteisesti arvioinut ”vaihtoehtoisia” väitteitä? Olen myös analysoinut VHH-ruokavaliota ja vielä myönteisesti. Minulle merkitsee vain tutkimusnäyttö, ei kenenkään mielipide. Pyrin kertomaan vain sen mitä tutkimusnäyttö kertoo.


  2. Joni Pelkonen

    ”Tällä hetkellä käytettyjen tilastollisten kriteerien mukaan yksi kahdestakymmenestä tutkimuksesta antaa muista poikkeavan tuloksen, riippumatta siitä onko eroa vai ei. ”

    Kiinnostava tieto! ”Niin-ja-niin-monta prosenttia tutkimuksista on eri mieltä”-perustelua käytetään aivan yleisesti mm. silloin, kun halutaan kiistää ilmastonmuutoksesta todistavien tutkimusten uskottavuus. Eli ilmastonmuutosta syystä tai toisesta epäilevä ohittaa sadat ja tuhannet havainnot jotka todistavat ilmastonmuutoksen tapahtumisen puolesta, ja vetää esiin tutkimuksen, joka todistaakin päinvastaista. Yleensä ei välitetä miten tai millä motiivilla tämä konsensuksesta poikkeava tutkimustulos, tai siltä näyttävä paperi, on laadittu.

    Samaa keinoa käyttivät tupakkayhtiöt kiistäessään tupakoinnin vaarallisuuden, ja ylipäätään näin toimivat tahot joilla on jokin etu puolustettavanaan. Otetaan vielä yhtenä esimerkkinä maamme hallitus, jonka havainnot tosimaailmasta eroavat hämmästyttävästi asiantuntijoiden havainnoista, ja vieläpä aina hallituksen edustajien valmiiden mielipiteiden mukaisesti.

    Toinen keino on tietysti ”sehän on vain teoria”-perustelu, missä tahallaan väärinkäsitetään termin teoria sisältö.


  3. Entäs ne statiinit

    Niin mikä oli areenan jutus otsikko:
    Lääkäribloggaaja Juhani Knuuti: ”On epäeettistä rahastaa potilaita uskomushoidoista, jos ne perustuvat lumevaikutukseen”

    Ilmeisesti avoin some haastaja on sitten sitä mieltä, että on eettistä rahastaa lumevaikutuksilla uskomushoidoissa. Esim aamupäänsärkyinih myyn hyvänmakuisia kalkkitabletteja euron kappale. Varmaan suurin osa tabletteja syöneistä paranee kivuista, aivan samoin vaikka jättäisi syömättä.

    Olisko tämä Euroopassa homeopatian käyttö lääketieteessä tai lääkinnässä olla lähinnä muuta hoitoa tukevaa. Annetaan hunajavettä +mentolia jota seosta kaadetaan lämpimään veteen ja vilustumisen oireet helpottavat kun nestettä nauttii.

    Muuten ohjelmassa ollut kipu sokkotutkimus statiinien syöneistä oli hyvä esimerkki. Niin ne samat lihaskivut ennen ja jälkeen statiinien aloittamisen johtuivat varmaan statiineista.


    • Leino Utriainen

      Heippa nimim. ”Entäs ne statiinit”

      Kirjoitat: Muuten ohjelmassa ollut kipu sokkotutkimus statiinien syöneistä oli hyvä esimerkki. Niin ne samat lihaskivut ennen ja jälkeen statiinien aloittamisen johtuivat varmaan statiineista.

      Kommentoin:
      18.12.2017 julkaistu päivitetty dyslipidemian Käypä Hoito-suositus kertoo sanatarkasti mm. näin …….Rekisteritutkimusten mukaan statiinihoitoon liittyviä lihasoireita raportoi noin 7–29 % potilaista, ja lihasoireet ovat tärkeimpiä syitä statiinihoidon keskeytymiseen.

      Kysyn:
      Mihin ohjelmaan ja sokkotutkimukseen Sinä viittaat ? Lasketko ehkä vain huonosti avautuvaa leikkiä ?


      • Entäs ne statiinit

        ihan tuohon areenan terveysdokunettiin, johon Houni Jämsä viittasi. Sokkotutkimus osa söi statiineja ja osa ei, kummallakin ryhmällä lihaskipuja. Kun henkilö tiesi syövänsä statiineja -> lihaskivut lisääntyivät. Ilmeisesti alkuasetelma oli mainitsemasi kipuilijat muistaakseni sekä statiini että placebo ryhmässä.


  4. Leino Utriainen

    JUHANI

    Kun Sinä Turun yliopiston rehtorin tukemana olet siirtynyt ensimmäiseksi HUUHAA-professuurin haltijaksi, olisi mielenkiintoisaa seurata, miten työsi vaikuttavuus näkyy suomalaisessa arkielämässä. Ymmärrän tämän niin, että olet saanut tai ottanut pätevyyden leimata julkisuudessa Sinulle epämieluiset asiat HUUHAA:ksi . Tuloksia kannattaa seurata.

    Voisitko tuomioittesi vaikuttavuuden seurantaa varten luetteloida ne asiat, jotka olet jo tähän mennessä tuominnut HUUHAA:ksi ? Seurataan sitten porukalla, miten HUUHAAT katoavat ainakin Suomesta.

    Minusta lausuntosi viime syyskuussa esitelmässäsi Helsingissä Tieteiden talossa oli hauska. Kerroit, että tieteellisä juttuja ei lue juuri kukaan, mutta blogijuttujasuí lukevat tuhannet ihmiset ja kommenttejakin blogeihisi tulee satoja. Hyvä näin.

    Ihan huvikseni katselin blogisi alkuaikojen kommenttimääriä (mukana Sinä + muut).
    Näin määrät lähtivät lisääntymään : 1/ 31/ 6/ 72/ 2/ 8/ 1/ 3/ 1/ 93/ 96/ 537 jne

    Kaksi viimeistä yllä olevassa rivissä ( 96/ 537) ovat niitä missä mollasit minut. Olinko minä tietämättäni antamassa vauhtia menestyksellesi ?


    • Juhani Knuuti

      Kiitos kitkerästä kommentista. En itse usko, että sinun toimillasi on mitään vaiktusta toimintaani taikka suosiooni. Palautteen perusteella keskeinen syy lukemiseen on kirjoitusten sisältö ja asiallisuus.

      Mitä tulee kirjoitusten suosioon, ei niitä tietenkään kommenttien määrillä mitata. Lukijoiden määrä on merkittävämpi mutta sekään ei merkitse kirjoitusten hyvää laatua. Voipi olla niinkin, että puhtaan potaskan kirjoittaminen saavuttaa suuremman klikkausmäärän. Voin kyllä kuitenkin todeta, että olen itse hyvin tyytyväinen omiin lukijamääriini ja niiden kehitykseen. Mutta koska se ei ole olennaisin asia, en sillä halua täällä sen enempää rehvastella ja se jää edelleen omaksi tiedokseni.

      Miten ihmeessä väität minun mollanneeni sinua? Se, että väitin vastaan virheellisille tulkinnoillesi, on siis mielestäsi ilmeisesti mollaamista?


    • Christian Reinman

      Leino kirjoitti:

      Mihin ohjelmaan ja sokkotutkimukseen Sinä viittaat ? Lasketko ehkä vain huonosti avautuvaa leikkiä ?


      • Juhani Knuuti

        Kannattaa lukea seuraava kirjoitus: http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/22690/

        Christian Reinmanista ei olekaan kuulunut vähään aikaan mitään. Ja nyt kun kuuluu, huomaan, että käytöstavat eivät ole parantuneet. Edellytän asiallista toimintaa. Muokkasin hieman Reinmanin kommenttia asiallisemmaksi.


        • Christian Reinman

          Leino kirjoitti:

          ….olet siirtynyt ensimmäiseksi HUUHAA-professuurin haltijaksi,
          …………………………………………………………………………………………………….
          Olisiko tuossa yllä parempi titteli? Kiminkinen käyttää itsestään nimeä maalaistohtori ja lehdissä näkee usein sanan kolesterolitutkija jne. Mikä tässä nyt oli käytöstapojen vastaista?

          Mutta asiaan…

          Selailinpa erästä mielenkiintoista sivua

          Lainaus

          Vaihtoehtohoitojen torjuminen ei palvele potilaan etua
          Lehdistötiedote 14.4.2009

          Eriävä mielipide Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän esitykseen

          Luontaishoidot ovat maailmanlaajuisesti tulleet koululääketieteen hoitojen rinnalle. Potilaat ovat alkaneet kritisoida koululääketieteen hoitoja ja menetelmiä ja haluavat yhä enemmän ottaa itse vastuuta terveydestään. He haluavat tehokkaita, turvallisia ja kokonaisvaltaisia hoitoja, johon juuri luontaishoidot tarjoavat mahdollisuuden. STM:n työryhmän enemmistön esitys ei palvele tätä kansalaisten toivetta, vaan vaikeuttaa potilaan oikeutta valita itse hoitomuotonsa. Esityksen seurauksena tiettyjen potilasryhmien mahdollisuus käyttää luontaishoitoja koululääketieteen rinnalla jää luontaishoitoihin perehtymättömien lääkäreiden ratkaistavaksi.

          Työryhmän esitys on ristiriidassa Maailman Terveysjärjestön WHO:n ja EU:n suositusten kanssa. Näiden järjestöjen ja myös meidän näkemyksemme mukaan tarvitaan kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään luontaishoitoalan koulutuksesta, hoitajien asemasta ja rekisteröitymisestä, hoitojen tutkimuksesta ja terveydenhuollon ammattilaisten perehdyttämisestä luontaishoitoihin. Vain siten pystytään takaamaan potilasturvallisuus ja ammattitaitoinen hoito kaikille hoitojen käyttäjille. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan välittömästi uusi työryhmä, joka ryhtyy suunnittelemaan erillislakia luontaishoitoalalle ja jonka työ perustuu alan asiantuntemukseen ja tutkimuksiin
          https://www.lkl.fi/.

          Näköjään ei ole tapahtunut mitään 8 vuoteen ja Luonnonlääketieteen keskusliiton puheenjohtaja kirjoitti vuonna 2017 seuraavan artikkelin

          Lainaus

          Asenteet keskiajan hämärästä

          Suomessa tuntuu olevan vaikeaa
          avata asiallista keskustelua
          biolääketieteen ulkopuolelle sijoittuvista
          hoitomuodoista. EU:n
          ja WHO:n toivoma asiallinen
          vuoropuhelu ei ole käynnistynyt.
          Yritykset ovat torppaantuneet
          käsittämättömään loanheittoon
          ja mustamaalaukseen.

          Esimerkit Euroopasta, viimeksi Sveitsistä,
          jossa lainsäädännöllä tunnustettiin
          eniten käytettyjen hoitojen
          asema, eivät ole muuttaneet
          ”maalaritahojen” asennetta. On
          vaikea ymmärtää, miten sivistyneeseen
          Suomeen on voinut
          kehittyä tällainen tilanne. Syynä
          ei ole ollut kansanterveyden varjeleminen,
          vaan ”mustamaalauksen”
          motiivit tulevat muualta

          Sveitsissä kansa halusi, että luontaishoitoja
          otetaan täydentämään
          terveydenhuollon kenttää. Näin
          tapahtui perusteellisten ja asiallisten
          selvitysten jälkeen. Meillä
          Suomessa ei asiasta saa keskustella,
          eivätkä ihmiset usein edes
          uskalla kertoa lääkärille käytöstään.
          Tämä viittaa ikävästi keskiajan
          inkvisition valtaan.
          …………………………………………………………………………………
          Voikin kysyä ketä palvelevat nämä Knuutin huuhaakirjoitukset?


          • Juhani Knuuti

            Saathan sinä vapaasti kysyä.
            Eivät ne kirjoitukseni ainakaan huuhaa-hoitojen kaupittelijoita palvele.
            Ilmeisesti sinun mielestäsi vaikuttamattomilla ja järjenvastaisilla hoidoilla rahastaminen on ok?


  5. Raine Sihvonen

    Tutkimuksista ja tutkimustuloksista kiinnostuneille hyvää luettavaa. Artikkeli osoittaa juuri tuon Knuutin mainitseman vaihtelun tuloksissa silloin, kun mitataan biologista ilmiötä. Kokonaisuus siis ratkaisee: https://www.newyorker.com/magazine/2010/12/13/the-truth-wears-off


  6. tuomo pesonen

    Näin maalikkona muidenkin maalikkojen puolesta; juhani Knuutin blogi, sen sisältö ja tyyli on nettikirjoittelun huippua.
    Olen saanut hyödyntää juhanin asiantuntemusta myös työssäni.

    Kiitos!


  7. Saara

    Loistava teksti taas kerran. Arvostan, kun jaksat vastata näihin väitteisiin. Tällaisia blogeja todella tarvittaisiin nykyaikana enemmänkin.


  8. Masa

    Kirsikanpoimintaa koululaisten hampaista.

    Tämä ei liity homeopatiaan, mutta ”kirsikanpoimintaan” kylläkin.

    Eräs ruotsalainen, tykinvalmistajana tunnettu suuryritys alkoi 1970-luvulla valmistaa ja markkinoida uudentyyppistä hammastahnaa, jossa liitujauheen asemesta käytettiin pienien pieniä muovikuulia (ei kuitenkaan tykinkuulia!) puhdistavana hioma-aineena.

    Muovikuulahammastahnan tehon todistamiseksi tehtiin tutkimus kymmenissä peruskoulussa Malmössä. Malmössä taisi olla niihin aikoihin noin 100 peruskoulua, testiin osallistui muistaakseni yhteensä noin 60 luokkaa. Noin 30 luokkaa, joiden oppilaat käyttivät ko. hammastahnaa ja vastaavasti sama määrä, noin 30 luokkaa, joiden oppilaat eivät missään nimessä käyttäneet tätä uutuushammastahnaa. Markkinointimateriaalissa ei koskaan mainittu koko testipopulaation suuruutta. Testivuoden jälkeen koko populaatiosta sopivasti koululuokkia poimimalla, ja sopivasti pois jättämällä molemmista testiryhmistä (käyttäjät/ei käyttäjät) löytyi sellaisia koululuokkia, joiden oppilailla kariesesiintymät olivat testijakson aikana kehittyneet toivotulla (so. halutulla) tavalla. Niitä sopivia tuloksia ”vertailtiin” sitten julkisuudessa.

    Tietysti muistan ko. yhtiön nimen ja testin tekemiseen osallistuneen yliopistonkin, mutta annetaan olla – ”rikos on jo vanhentunut”, eikä sitä hammastahnaakaan ole enää saatavilla.


    • Christian Reinman

      Voikin kysyä ketä palvelevat nämä Knuutin huuhaakirjoitukset?

      Knuuti kirjoitti:

      Saathan sinä vapaasti kysyä.
      Eivät ne kirjoitukseni ainakaan huuhaa-hoitojen kaupittelijoita palvele.
      Ilmeisesti sinun mielestäsi vaikuttamattomilla ja järjenvastaisilla hoidoilla rahastaminen on ok?
      …………………………………………………………………………………………………………….
      Olipa aika kummallinen vastaus? Mitä tällä vastauksella on tekemistä allaolevan kanssa?

      Lainaus viestistä 6.4 klo 23.43

      Eriävä mielipide Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän esitykseen

      Työryhmän esitys on ristiriidassa Maailman Terveysjärjestön WHO:n ja EU:n suositusten kanssa. Näiden järjestöjen ja myös meidän näkemyksemme mukaan tarvitaan kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään luontaishoitoalan koulutuksesta, hoitajien asemasta ja rekisteröitymisestä, hoitojen tutkimuksesta ja terveydenhuollon ammattilaisten perehdyttämisestä luontaishoitoihin.

      ”Suomessa tuntuu olevan vaikeaa
      avata asiallista keskustelua
      biolääketieteen ulkopuolelle sijoittuvista
      hoitomuodoista. EU:n
      ja WHO:n toivoma asiallinen
      vuoropuhelu ei ole käynnistynyt.

      Yritykset ovat torppaantuneet
      käsittämättömään loanheittoon
      ja mustamaalaukseen”

      Knuutin olisi syytä lukea uudelleen lähettämäni viesti ja vastata asialliseen kysymykseen,jos uskaltaa?


      • Juhani Knuuti

        Jos uskaltaa? Siis mitä?

        Kyllähän maailmaan mielipiteitä mahtuu. En ole kyllä itse havainnut mitään vaikeutta avata keskustelua mistään tieteellisestä asiasta.

        Voisiko olla, että kommentoija vain ei ole ollut tyytyväinen keskustelun seurauksena syntyneisiin johtopäätöksiin? Silloin aika tavallinen tapa on valittaa siitä, ettei Suomessa ei muka osata keskustella. Ei ole vika keskustelussa, jos johtopäätökset eivät ole kivoja. Onko esim loanheittoa, jos toteaa jonkin hoidon olevan tutkimusnäytön vastainen?


      • tuomo pesonen

        Cristian; kysyit ketä palvelevat nämä Knuutin tekstit.

        Palvelevat meitä tavallisia terveydestä ja tieteestä kiinnostuneita ihmisiä.

        Miksi muuten sinä tai ”turpaduunari” yms. että kirjoita tälle antidoottisivustolle omia blogejanne?


        • Christian Reinman

          Tuomo: antidoottisivustolle hyväksytään vain samaan veljeskuntaan kuuluvat kirjoittajat. Eli ne menneisyyden miehet ja naiset, joiden uskottavuus on katoamassa taivaan tuuliin


          • tuomo pesonen

            no mitä vikaa tai ongelmaa noissa säännöissä on?

            Uskottavuus syntyy pikkuhiljaa kun näitä kirjoituksia seurailee. Meillä maalikoilla ei ole mahdollista perehtyä kaikkiin tieteellisin seikkoihin. on pakko valita kenen tai keiden juttuihin luottaa.


          • Juhani Knuuti

            Antidoottiin pääsevät kaikki, jotka täyttävät sen julkisesti esitetyt kriteerit.

            Reinmanille vielä: Muistakseeni vuonna 2015 pilkkasitte blogini näkyvyyttä ja lukijamääriä, kun jokin kirjoitus teitä ärsytti. En niitä silloin kertonut enkä kerro nytkään. Voin kuitenkin sen sanoa, että lukijatrendin perusteella ei ole kysymys menneisyyden blogista.

            Siitä huolimatta haluan korostaa, että lukijamäärät taikka klikkaukset taikka kommentit eivät ole mitään hyviä mittareita mihinkään. Pelkällä potaskallakin voi saada kymmeniä tuhansia lukijoita.


  9. Christian Reinman

    Knuuti kirjoitti:

    Voisiko olla, että kommentoija vain ei ole ollut tyytyväinen keskustelun seurauksena syntyneisiin johtopäätöksiin?
    ……………………………………………………………………………………………………….
    Tässä ei ole kysymys yksittäisestä ”kommentoijasta” vaan isosta järjestöstä ja sadoista ammattilaisista,joita Valtio näyttää kaikin keinoin syrjivän ja estävän asiallisen keskustelun syntymisen mm. Lääkäriliiton ja vaikkapa Knuutin toimesta?

    Lainaus

    LKL ry:n tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnallisesti niin, että luontaishoitajat voivat toimia tunnustettuna osana kansalaisten terveyden- ja hyvinvoinnin ylläpidossa ja edistämisessä.

    LKL ry ylläpitää rekisteriä koulutetuista luontaisterapeuteista.

    LKL ry:n terapeuttirekisteriin pääseminen edellyttää liiton hyväksymän luontaisalankouluttajan antamaa loppuunsuoritettua tutkintoa. Tämän lisäksi terapeutilla on oltava riittävästi peruslääketieteen opintoja, tuntemusta alalla toimimisesta ja muista terapia-aloista sekä voimassaoleva ensiapukoulutus.

    LKL on listannut Suomessa vakiintuneita terapia-aloja.

    LKL:n jäsenyhdistyksiä on eri terapia-aloilta.
    Terapia-alojen yhdistysten kautta LKL tavoittaa n. 1200 luontaisalan terapeuttia ja lisäksi kouluttajia.

    LKL ylläpitää listaa hyväksymistään alan kouluttajista.

    https://www.lkl.fi/


    • Christian Reinman

      Pistetäänpä tähän vielä LKLn puheenjohtajan kirjoituksesta eräs yksityiskohta

      Irene Äyräväinen kirjoitti:

      Vuonna 2008
      Suomen Lääkäriliiton, Suomen
      Apteekkariliiton ja Suomen
      Lääketietokeskuksen Taloustutkimuksella
      teettämän tutkimuksen
      raporteista käy ilmi, että
      suuri osa suomalaisista uskoo,
      että luontaishoidoilla voidaan
      parantaa sairauksia. Niistä, jotka
      olivat itse käyttäneet jotakin
      luontaishoitoa 60–90% uskoi,
      että hoidoilla voidaan parantaa.
      Raportin tuloksia ei ole julkaistu
      tieteellisissä lehdissä

      On pakko kysyä, miksi suomalaiset
      maksavat luontaishoidoista,
      jos ne muka eivät auta
      tai ääriväitteiden mukaan peräti
      vaarantavat terveyden? Kansalta
      itseltään olisi viisasta kysyä.
      Suomalaiset ovat varmasti
      yhtä hyviä arvioimaan omaa terveyttään
      koskevia asioita kuin
      sveitsiläisetkin.

      Vaikka Suomessa on lain
      suoma oikeus hakea apua mistä
      haluaa, koulutus on luontaishoidoissakin
      ratkaisevan tärkeä
      tekijä. Ei hoitajaksi voi pätevöityä
      ilman riittävää ja kunnollista
      koulutusta.

      Kun valinnanvapaus on johtava
      teema sote-uudistuksessa,
      on nyt korkea aika edes selvittää
      luontaishoitojen käytön laajuus –
      avoimesti ja puolueettomasti. Tä-
      män pitää kuulua lainlaatijoille
      osana uudistusta – ja olemmehan
      edelleen osa EU:takin


    • Christian Reinmanve stream

      Knuuti kirjoitti:

      Muistakseeni vuonna 2015 pilkkasitte blogini näkyvyyttä ja lukijamääriä, kun jokin kirjoitus teitä ärsytti. En niitä silloin kertonut enkä kerro nytkään. Voin kuitenkin sen sanoa, että lukijatrendin perusteella ei ole kysymys menneisyyden blogista.
      ……………………………………………………………………………………………………………………..
      Anteeks vaan, ei nuo jutut kiinnosta kuin uskottavuus meni jo? Näkyvyyttä voi olla Suomessa, jossa tullaan koko ajan jälkijunassa. Maailman laajuisesti ei,,sorry!
      Ei kukaan kiellä näpertelimistä pikku piireissä…Hyvää jatkoa vaan!


      • Juhani Knuuti

        Ja taas klassinen meemi, jota kuulee toistettavan virheellisesti. Suomessa ei muka tiedetä, Suomessa ollaan jälkijunassa. Varmaan oltiinkin silloin kun Christian Reinman syntyi.

        Tänään käytännössä kaikki käypä hoito -ohjeet ovat kansainvälisisesti lähes identtiset ja se mikä on tulkinta Suomessa, on sama muuallakin. Sitten nostetaan esille täysin valtavirrasta poikkeava tyyppi, jonka väitetään olevan valtavirtaa jossakin muussa maassa, vaikka asia on ihan samanlaisessa marginaalissa sielläkin.

        Maailmanlaajuisesta vaikuttamisesta? No olen mukana kirjoittajana ja authorina kymmenissä European Society of Cardiologyn (ESC) Clinical Guidelines -dokumenteissa ja teen niitä edelleen ja parasta aikaa. Niitä luetaan globaalisti miljoonia kertoja ja ne todella vaikuttavat hoitoihin ja eri maat ne vahvistavat omiksi ohjeikseen. Onko tämä sitten pikku näpertelyä, voi jokainen päättää itse.


        • Christian Reinman

          Knuuti sensuroi kommentini?


          • Juhani Knuuti

            Reinman, sitä kutsutaan moderoinniksi. Minulla on oikeus moderoida omaa blogiani miten haluan.
            Mene valittamaan johonkin muuhun blogiin, jossa ei pääse kommentoimaan lainkaan.


  10. Masa

    Tämän mainion blogin pitäjä osaa kyllä asiansa, ja osaa myös puolustautua ihan itse. En voi kuitenkaan lukijana olla ihmettelemättä Christian Reinmanin kommenttia:

    ”…tutkimuksen raporteista käy ilmi, että suuri osa suomalaisista uskoo, että luontaishoidoilla voidaan parantaa sairauksia…” jne.

    Jos SUURI (?) osa suomalaisista uskoo johonkin, niin ei se minun mielestäni todista mitään.

    Suuri osa ihmisistä uskoo, että Jeesus-lasta tuli tervehtimään kolme viisasta miestä ja kolme kuningasta. Jeesukseen saa minun puolestani uskoa kuka haluaa, mutta Raamatussa ei missään ole mainittu, että niitä tietäjiä olisi ollut kolme. Kuninkaita kerrotaan kylläkin olleen kolme.
    Tämä vain yhtenä esimerkkinä siitä, että tuskin ne kolme tietäjää ilmaantuivat sinne Jeesus-lapsen luokse edes sen takia, että suuri joukko ihmisiä niin uskoo edelleen.


  11. Christian Reinman

    Masa kommentoi:

    Jos SUURI (?) osa suomalaisista uskoo johonkin, niin ei se minun mielestäni todista mitään.
    …………………………………………………………………………………………………………………….
    Masa, uskotko mahdollisesti statiineihin?


    • Masa

      Morjens Christian,

      Minulla on aikoínaan todettu familiaalinen hyperkolesterolemia (FH). Kokonaiskolesteroliarvoni oli silloin yli 10 mmol/l.
      Olen nyt käyttänyt kolesterolilääkitystä yli 20 vuoden ajan. En kuitenkaan sen takia, että jotenkin erikoisesti uskoisin juuri statiineihin, vaan siksi, että lääkitys on alentanut kolesteroliarvojani. Pari kertaa (n. 2 vko/krt) olen jättänyt statiinin (ja etsetimibin) ottamatta ja heti nousivat varsinkin LDL-arvoni. Ne laskivat taas normaaleiksi kun aloitin lääkityksen uudelleen. En pidä tätä kokeiluani kuitenkaan tutkimuksena.

      Tarkennuksena myös sen verran, että kolesterolilääkitykseni (muita minulla ei olekaan) on tosiaan ollut jo yli 20 vuotta seuraava: aamulla 10 mg Crestor (rosuvastatiini) ja illalla 10 mg Ezetrol (etsetimibi). Näillä olen pärjäillyt, kaikki kolesteroliarvoni ovat ihan ok, enkä ole havainnut sivuvaikutuksia – voihan niitä tietysti olla piilevinä.

      Mielenkiinnosta olen lukenut kolesteroliaiheisia kirjoja ja esim. nettiartikkeleja suhteellisen paljon. Esimerkiksi nämä kirjat: ”Suuri kolesterolihuijaus” (Tolonen & Utriainen), ”Hur kolesterolmyten hålls vid liv” (Uffe Ravnskov) ja ”Matrevolutionen : ät dig frisk med riktig mat” (Andreas Eenfeldt).

      Ihan mielenkiintoisia kirjoja, mutta olen kuitenkin lukenut yhteensä yli 11 000 kirjaa, ja niiden joukossa on useita, jotka ovat yhtä ”hyviä” tai vakuuttavia kuin esimerkiksi mikä tahansa noista ”kolesteroli-/terveyskirjoista”.
      Tästä tulikin näköjään pitkä stoori Christianin lyhyeen kysymykseen, mutta omalta osaltani lopetan terveyskertomukseni ja ”statiinitutkimusteni” julkaisemisen tässä blogissa tähän – kiitos!


      • Christian Reinman

        Morjens Masa,

        Vilkaisin vähän tuota taudinkuvaasi Sydänliiton sivulta

        Riskiä suurentaa entisestään, jos FH-potilaalla on muita valtimosairauksien riskitekijöitä: tupakointi, kohonnut verenpaine, liikapaino tai diabetes. Valtimotaudeille on myös geneettisiä suojatekijöitä, joiden turvin jotkut selviävät suhteellisen pitkään sairastumatta.

        Uuden FH-diagnoosin lähtökohtana on edellä mainituissa lukemissa oleva kolesteroliarvo. Pelkkä kokonaiskolesteroliarvon määritys ei riitä, vaan on tutkittava kaikki ns. veren lipidit: kolesteroli, HDL-kolesteroli, LDL-kolesteroli ja triglyseridit.

        Sudenkuoppana voi olla huomattavasti kohonnut triglyseridiarvo, jonka seurauksena myös kolesteroliarvo voi nousta FH:lle ominaisiin lukemiin.
        https://sydan.fi/sydansairaudet-ja-hoito/familiaalinen-hyperkolesterolemia-fh

        Oliko Sinulla mahdollisesti korkea triglyseridiarvo ennen kuin FH havaittiin?

        Tässä uusin tutkimus korkeasta kolesterolista. Huom! Suomalainen media ei ole reagoinut siihen millään tavalla kumma kyllä?

        1) Raised cholesterol (defined as ≥ 5.0 mmol/L) was inversely associated with CVD deaths in most countries.

        5) Carbohydrates from cereals and starchy roots were particularly strongly associated with CVD deaths in Europe.
        http://www.zoeharcombe.com/2018/04/carbohydrates-cardiovascular-disease/


        • Juhani Knuuti

          FH-diagnoosiin nykyisin käytetään geenitestiä. Toki kaikki lipidit aina mitataan. Teoreettinen pohdinta Triglyjen taivaaseen nostamasta KOL-tasosta on tosiaankin enemmän teoreettinen eikä kyllä FH-diagnoosia muuta mutta on olemassa myös familiaalinen kombinoitu hyperlipidemia, jossa profiili on erilainen.


          • Masa

            Kiitos sekä CR:lle, että JK:lle, kun vaivauduitte vastaamaan FH-kommenttiini.

            Tarkoitus tässä blogissa on kuitenkin käsitellä/keskustella ja minun kohdallani ennen kaikkea lukea homeopatiasta ja (muista) uskomushoidoista. Ei siis jälleen kerran kolesterolista. Pyydän anteeksi, että harhauduin kolesteroli-sivupolulle.


          • Christian Reinman

            Morjens Masa,

            1) Raised cholesterol (defined as ≥ 5.0 mmol/L) was inversely associated with CVD deaths in most countries.
            http://www.mdpi.com/2072-6643/10/4/411/htm

            Jos engelska ei luonnistu, tässä suomennos

            ”Korkea kolesteroli yli 5 mmol/L vähentää kuolemanriskiä 158 maassa Eurooppa mukaan lukien ”


          • Juhani Knuuti

            Heh. Että viitsiikin tuota jakaa vielä tässä vaiheessa ja näiden satojen kommenttien jälkeen. Siis mitä korkeampi on veren kolesteroli, sitä terveempi? Ei kyllä jaksa enää tätä enempää kommentoida.



    • Mr Pain

      ”Homeopatiassa on erilaisia lääkitysmääreitä. On tämä yksilölääkevalinta (klassinen homeopatia), jossa on usein haasteellista löytää heti oikea lääke yksilölle, jos ei käytä myös apuvälineitä. Homeopatiassa on myös yhdistelmälääkkeitä, jotka eivät ole usein niin voimakkaita vaikutukseltaan. Sitten on myös nosodi-lääkitystä, jossa valmiste on potensoitu (laimennettu) sairauden aiheuttajasta (virus, bakteeri, home, jne.), joilla herätetään sairastuneen vastustuskyky sairauden aiheuttajalle.”

      Mistä lähtien homeille on voitu siedättää?


    • Juhani Knuuti

      Pääse helpolla? Tuo kommentti lähtee siitä, että minulla olisi jonkinlainen velvollisuus osallistua sivujesi keskusteluun. Ei tämä jankuttamalla muutu. Sinä tunnut päästävän kaikki ”ajattelijat” ääneen omilla sivuillasi. Toki mainostat niiden olevan ”sensuroimattomia” mutta ei se tee niistä laadukkaita.


  12. Adam

    Juurihan uutisoitiin, että suurin osa suomalisista uskoo enkeleihin, miksei siis homeopatiaankin, joka kuulostaa sananakin varsin kunnioitusta herättävän tieteelliseltä.

    Mutta plasebostahan tässäkin on kyse. Ja tässä kyllä virallinen lääketiede on aika heikoilla, kun ei uskalla lumetta hyödyksi käyttää – oikeastaan päinvastoin, kun lääkepurkin kyljessä pitää olla kaikki mahdolliset sivuvaikutukset luetteloituna, jolloin lumeherkät tietysti saavat juuri ne oireet aakkosjärjestyksessä. Tätä ongelmaahan ei luontais”lääkkeillä” ole, kun ei mitään tarvitse ilmoitella. (ja homeopatialla erityisesti, kun ei mitään vaikuttavaa ainetta edes olekaan).


  13. Christian Reinman

    Voisiko Knuutin huuhaakirjoituksia rinnastaa nyt muodissaolevaan vihapuheeseen? Vihapuhe kansanryhmää,tässä tapauksessa luonnonlääkinnän ammattilaisia, vastaan?

    Tässä yksi määritelmä

    ”Euroopan neuvoston ministerikomitean ehdotuksen mukaan vihapuhe on sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen”

    Tässä varmaa olisi kysymyksessä tuo viimeinen ”muunlainen viha ja suvaitsemattomuus”..?


  14. Christian Reinman

    Hyvä esimerkki Knuutin toiminnasta oli esiintyminen Valtion verovaroin toimimalla YLE-kanavalla.

    YLE kirjoitti:

    Lääkäribloggaaja Juhani Knuuti: ”On epäeettistä rahastaa potilaita uskomushoidoista, jos ne perustuvat lumevaikutukseen”

    Ohjelma soti pahasti journalistin ohjeita vastaan

    21. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

    22. Ellei samanaikainen kuuleminen ole mahdollista, voi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta olla tarpeen kuulla jälkeen päin. Jos näin ei tehdä, hyvään tapaan kuuluu julkaista hänen oma kannanottonsa.

    23. Kannanotto on puheenvuoro, joka on syytä julkaista mahdollisimman nopeasti ilman sen yhteyteen liitettyjä asiattomia lisäyksiä.
    https://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/


    • Juhani Knuuti

      Christian: Sinun olisi hyvä lukemisen lisäksi myös ymmärtää mitä ohjeissa lukee. 😉

      Nuo kohdat kertovat tilanteesta, jossa mainitaan joku henkilö nimeltä. Silloin, kun niin tehdään, noiden mukaan toimitaan. Kerrotko, missä vaiheessa nimesin jonkin henkilön siinä ohjelmassa? Ylipäätään pyrin aina välttämään osoittamista tiettyihin henkilöihin, ellei se asian käsittelyn kannalta ole välttämätöntä.

      Kokonaan toinen asia on, että Reinman itse omissa kommenteissaan useinkin mainitsee ja parjaa nimeltä mainiten henkilöitä ilman vastinemahdollisuutta, eli eipä näytä itse noudattavan noita esille nostamiaan pykäliä. Ehkä sisäluku ei riitä, pitää myös sisäistää nuo ohjeet?


      • Christian Reinman

        Selvennetäänpä journalistin ohjeita luettavaan muotoon

        21. Jos selvästi tunnistettavissa olevan tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen….

        Kuka mahtaakaan olla tämä uskomushoitoja antava taho? Tarvitaanko täsmennystä?


        • Juhani Knuuti

          En minä ainakaan tiedä, kehen viittaat? Kerro muillekin. Tai älä sentään, ettet syyllisty journalistin ohjeiden vastaiseen toimintaan.


          • Christian Reinman

            No otetaanpa ensin esiin tämä sana ”uskomushoito”. Mistä se on mahtanut tulla suomenkieleen? Nimittäin onhan Euroopassa tietysti lääkäreitä,jotka vastustavat vaihtoehtoisia hoitomuotoja, mutta myos lääkäreitä,jotka kannattavat niitä. Tietojeni mukaan kumpikaan ryhmä ei käytä niistä nimeä ”uskomushoito” vaan termiä CAM?

            Olisiko Knuutilla tietoa,kuka keksi tämän sanan ja miksi?


          • Juhani Knuuti

            Duodecimin sanastolautakunta. Siitä on julkaistu myös artikkeleita.


  15. Entäs ne statiinit

    kukahan mahtoi olla tämä areenan jutusta hyvintunnistettu ja parjattu yrittäjä? Ei siinä taidettu mainita ketään.


  16. Masa

    Blogikommenttaattorianalyysi™. (Ei vielä kaupallisessa käytössä, joten kaikki saavat lukea ihan ilmaiseksi.)

    Tässä hyvin mielenkiintoisessa ja asiallisessa sekä faktapohjaisessa blogissa esiintyy paljon sellaisia kommentaattoreita, joilla ilmeisenä tarkoituksena on vain vaientaa bloggari, tässä tapauksessa siis Juhani Knuuti.
    Tämän vaientamisen he yrittävät tehdä esittämällä jatkuvasti uusia lisäväitteitä ja lisäämällä blogikommentteihinsa pitkiä linkkejä, joissa on mitä kummallisempia kirsikanpoimintamenetelmällä tehtyjä ”tutkimuksia”.
    Tai sitten heidän mielestään joku aine tai menetelmä parantaa sairauden kaikilta, koska ”Pihtiputaalla yksi mies käytti juuri tätä ja nyt hän on täysin terve!”

    Uutena ilmiönä on tullut Knuutin ”haastaminen” ja jopa uhkailu oikeudenkäynneillä.
    Tällainen toiminta tuntuu tavallisesta lukijasta todella vastenmieliseltä ja suorastaan kuvottavalta.
    Nostan kuitenkin hattua parille kommentaattorille, jotka minun mielestäni (ja tekemäni Blogikommentaattorianalyysin™ tulosten perusteella) täyttävät blogihäirikködiagnoosikriteerit, siitä että he ilmeisesti esiintyvät omilla nimillään, toisin kuin esimerkiksi minä.


    • Christian Reinman

      Masa kirjoitti:

      Uutena ilmiönä on tullut Knuutin ”haastaminen” ja jopa uhkailu oikeudenkäynneillä.
      ……………………………………………………………………………………………………………………..
      Masa taisi nyt innostua liikaa? Mistään uhkailusta ei ole kysymys, vaan pohdinnasta. Voisiko esimerkiksi homeopaatti Jouni Jämsä tehdä tutkintapyynnön Turun poliisille Knuutin kirjoituksista?
      Ehkä olisi hyvä selvittää onko kyseessä vihapuhe,joka vaikeuttaa Jämsän ammatin harjoittamista?
      Rikoslaissa käsite tuntuu olevan varsin epämääräinen. Viharikos/vihapuhe?


      • Masa

        Voi olla, että innostuinkin liikaa, mutta käsittääkseni ainakin Fitline on uhkaillut Knuutia. http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/fitline-uhkailun-anatomia/ . Toisaalta – mitäpä se minulle kuuluu.
        Kyllähän tuota ”haastamista” esiintyy ainakin tässä blogin säikeeessä: http://turpaduunari.fi/avoin-haaste-homeopatiasta-osa-2/ . Sekään ei kuulu minulle, koska minua ei ole haastettu.

        Mutta kuten itsekin sanot kommentissasi, niin kai minäkin saan ”pohdiskella”?

        Koska olen saivartelijatyyppi, niin kysynpä, että miten sinä Christian suhtautuisit asiaan, jos esimerkiksi kadulla joku jengi alkaisi ”pohdiskella” nimenomaan sinua koskien, että pitäisiköhän tuota tyyppiä vetää kunnolla turpiin?
        Täytyy muistaa, että tuollaisessa tilanteessa se jengi vain harrastaisi ajattelutoimintaa ääneen.

        Pohdiskella = ajatella, harkita, mietiskellä, miettiä, pohtia, hautoa, spekuloida, aprikoida, tuumia. (https://www.suomisanakirja.fi/pohdiskella)


      • Mr Pain

        Metsään menee vihapuheet ja muut. Turpaduunarin sivuilla J.J. kertoo ihan avoimesti antavansa ”lääkkeitä” asiakkailleen.

        Onko Fimeat ja muut tahot ihan voimattomia näiden puskareiden edessä? Eikö tuo jos mikä, ole laitonta lääkärintoimen harrastamista.


      • Juhani Knuuti

        Kyllähän nämä Reinmanin tuottamat aivopierut jokinlaisen häirinnän asteen ovat jo aikoja sitten ylittäneet. Yleensä siedän ne, koska muidenkin lukijoiden on hyvä nähdä miten jotkut tosiaan voivat ajatella. Muutaman kerran Reinman on tainnut olla jäähyllä, kun en enää ole jaksanut.

        Minusta huonotkin kommentit ovat tärkeitä. Monella ”someasiantuntijalla” kommentointimahdollisuus puuttuu kokonaan, mikä on aika irvokasta että ensiksi kirjoitetaan kaikenlaista potaskaa ja sitten estetään kaikki kommmentointi.

        Vielä Masalle: Ei tuo Reinmanin nimi välttämättä ole myöskään aito. Kuka tahansa voi keksiä jokun uskottavan nimen vaikka se ei olisi oikea.


        • Christian Reinman

          Knuuti kirjoitti:

          Vielä Masalle: Ei tuo Reinmanin nimi välttämättä ole myöskään aito. Kuka tahansa voi keksiä jokun uskottavan nimen vaikka se ei olisi oikea.
          ………………………………………………………………………………………………….
          Knuuti vaatii varmaan kohta passia nähtäväksi?
          Jotkut sukulaiset kirjoittavat sukunimeni myös ilman n-kirjainta.

          https://et.wikipedia.org/wiki/Liina_Reiman


        • Aarne Jylhä

          Maallikkona Juhanin kirjoituksia lukeneena harmittaa kun joudut noiden humppaukkojen tykityksiin vastailla. Toisaalta perustellut vastaukset toimii lääketieteen monimutkaisuuden ymmärtämisessä. Humbuukikööri löytää aina jostain Aasian maasta jonkun juuren josta uutettu ihmeaine parantaa aivan varmasti. Oma lukunsa on homeopaatit veden muistin valheessa. Toisaalta muisti se on huonokin muisti.


          • Juhani Knuuti

            Kiitos palautteesta. En vastaile sen vuoksi, että uskoisin noiden fiksoituneiden mielen muuttuvan vaan siksi, että niiden käsittely voi olla mielekästä muille lukijoille.


  17. Leino Utriainen

    Juhani Knuuti 22.5.2015 TS:n blogissa:

    ….Koko Utriaisen provokatiivinen ”analyysi” on hyvä esimerkki täydellisestä ymmärtämättömyydestä, osaamattomuudesta ja tarkoitushakuisuudesta….

    21. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

    Leino: Eipä varattu tilaisuutta samassa yhteydessä. Ei haittaa ainakaan enää.

    P.S.
    Tämän illan MOT-ohjelma oli hyvä. Tutkimusraportteja on kyllä esitetty lisäravinteista vaikka kuinka paljon. Ne voivat kyllä olla pelkästään kirjoituspöydällä tehtyjä. Sattuu sitä paremissakin perheissä:

    Johtava kipulääketutkija kärähti huijauksesta, Yle-uutiset 12.3.2009

    ……Selekoksibi-tulehduskipulääkkeen johtava tutkija on myöntänyt väärentäneensä lääkettä koskevia aineistoja yli kahdessakymmenessä tutkimuksessaan. Huijaus on suurimpia tutkimushuijauksia kautta aikojen. Asiaa uutisoi British Medical Journal. Huijauksen tehnyt Scott S. Reuben joutui eroamaan Tuftsin yliopiston anestesiologian apulaisprofessorin virasta tammikuussa ja on laitettu sivuun kaikista tutkimustoimista. Reuben sai apurahoja selekoksibilääkkeitä valmistavalta Pfizerilta ja edisti selekoksibin yhteiskäyttöä yhtiön toisen lääkkeen kanssa……


    • tuomo pesonen

      MOT oli enemmän kuin hyvä.

      se oli pelottava. Nyt vasta tajusin miten asiat menee. Entistä painokkaammin; Kiitos Juhani ja muut antidoottisivuston kirjoittajat.


      • Christian Reinman

        Tuomo Pesonen…pelottavaa juu,mutta kenen on syy? Ei ainakaan CAM-ammattilaisten.

        Yllä pistin pari linkkiä Luonnonlääketieteen keskusliitto ry:stä. Alla lisää,josta selviää LKLn tavoiteet ja mitä CAM-hoito tarkoittaa.
        ………………………………………………………………………………………………………
        LKL ry:n tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnallisesti niin, että luontaishoitajat voivat toimia tunnustettuna osana kansalaisten terveyden- ja hyvinvoinnin ylläpidossa ja edistämisessä.
        LKL ry ylläpitää rekisteriä koulutetuista luontaisterapeuteista.
        LKL ry:n terapeuttirekisteriin pääseminen edellyttää liiton hyväksymän luontaisalankouluttajan antamaa loppuunsuoritettua tutkintoa. Tämän lisäksi terapeutilla on oltava riittävästi peruslääketieteen opintoja, tuntemusta alalla toimimisesta ja muista terapia-aloista sekä voimassaoleva ensiapukoulutus.
        LKL on listannut Suomessa vakiintuneita terapia-aloja.
        LKL:n jäsenyhdistyksiä on eri terapia-aloilta.
        Terapia-alojen yhdistysten kautta LKL tavoittaa n. 1200 luontaisalan terapeuttia ja lisäksi kouluttajia.
        LKL ylläpitää listaa hyväksymistään alan kouluttajista

        https://www.lkl.fi/


        • Juhani Knuuti

          Jotta ei tulisi väärinkäsitystä: En vastusta luontaisterapeutteja enkä oikeastaan muitakaan täydentävien hoitojen tarjoajia. Heille on selvästi tarvetta. Ainoa asia, jota vastustan on katteettomat lupaukset ja terveysväitteet, joilla tehdään rahaa.


          • Christian Reinman

            Ymmärsinkö oikein? Knuuti ei vastusta luontaisterapeutteja,jos he tekevät työnsä ilmaiseksi.


          • Juhani Knuuti

            Ymmärsit tahallasi jälleen kerran väärin. Vastustan perusteettomia ja virheellisiä terveysväittämiä, joilla rahastetaan. Esimerkkejä:

            Jos hieroja sanoo, että tämä rentouttaa lihaksia ja saa aikaan mukavan olon, se on täyin ok ja siitä saa laskuttaa mitä vain hoidettava suostuu maksamaan.

            Jos taas hieroja sanoo, että teen erikoishierontaa, joka ”perustuu kehittämääni hermotuksen dominoefektiteoriaan” ja joka parantaa sinulta piileviä sairauksia ja sitten laskutan siitä, on kysymys kusetuksesta ja tätä vastustan.


          • Mr Pain

            On niitä tuotemyyntejäkin sivuttu sivukaupalla.


    • Juhani Knuuti

      Kommentoin ensiksi tuohon Utriaisen uhriutumiseen. Jokainen, joka vähänkin seurasi kommentointia vuonna 2015 osaa asettaa tuon omaan viitealueeseensa. Tuota ennen oli jo yli 100 minuun henkilönä kohdistuvaa arvostelua muutaman hengen toimesta. Jos Utriainen haluaa uhriutua tuosta kommentista, on se kommenttien kirsikanpoiminnan maailmanmestaruuden arvoinen.

      Lisäravinteiden tehosta ei ole tehty tutkimuksia. Kyllä toki ”tutkimuksia”, jossa on jotain selvietty on tietenkin tehty.

      Tuon kipulääkeasian liittymistä tähän aiheeseen en kyllä ymmärrä.


      • Leino Utriainen

        Juhani

        ”Tuota ennen” en ainakaan minä arvostellut Sinua mitenkään, koska silloin en ollut vielä kuullutkaan Sinun olemassaolostasi.

        Pfizerin Selekoksibijuttu oli esimerkkinä siitä, että lääketeollisuuskin syyllistyy silloin tällöin julkaisemaan kirjoituspöydällä laskutustyönä syntyneitä tutkimustuloksia.

        Tällä esimerkillä odotan, että paljastat myös lääketeollisuuden, lääkärien ja apteekkien huuhaatemppuja.

        Apteekkien lisäravinnebisneksestä on esimerkki alla linkin takana.

        https://www.yliopistonapteekki.fi/terveys-ja-apteekki/vitamiinit-ja-lisaravinteet.html

        Me maallikkot voimme erehtyä, että apteekista saa tutkittuja ja Fimean hyväksymiä sekä Fimean valvonnan alla olevia vaikuttavia tuotteita.

        Sinulla on vielä paljon hommia suomalaisten puolesta.


        • Christian Reinman

          Leino kirjoitti:

          Apteekkien lisäravinnebisneksestä on esimerkki alla linkin takana
          ………………………………………………………………………………………………………….
          Lääkärilehti kirjoittaa

          ”Tutkijat suosittelevat, että tyypin 2 diabeteksen hoitosuosituksiin lisättäisiin suositus D-vitamiinin käytöstä vähintään annoksella 100 ”Tutkijat suosittelevat, että tyypin 2 diabeteksen hoitosuosituksiin lisättäisiin suositus D-vitamiinin käytöstä vähintään annoksella 100 µg/vrk, koska tämä parantaa glukoositasapainoa. (Mirhosseini N ym. J Clin Endocrinol Metab 2017;102:3097)
          Lääkäriseura Duodecim: Artikkelin tunnus: duo14256 (014.256)

          Kysymys: Eikös D-vitamiinisuositus kaikille 10 µg/vrk olekkaan enää voimassa?

          Leino kirjoittaa:

          Me maallikot voimme erehtyä, että apteekista saa tutkittuja ja Fimean hyväksymiä sekä Fimean valvonnan alla olevia vaikuttavia tuotteita.
          Sinulla on vielä paljon hommia suomalaisten puolesta.


        • Juhani Knuuti

          Olen samaa mieltä, että kannattaa kritisoida kaikkia toimijoita, jotka huijaavat samalla tavalla rippumatta siitä ketä he edustavat.


  18. tuomo pesonen

    pelottavaa siinä oli ja on se että iso liikeyritys, jolla on resursseja alkaa pelotella tieteenharjoittajaa ja henkilöä joka tuo esille faktoja liikeyrityksen toiminnasta (onko uusi ilmiö?).

    Ei minusta MOT;ssa esiintynyt toimittajakaan saanut suoria vatsauksia kysymyksiinsä.

    Ei se tietenkään muuksi muuttuisi jos siinä olisi kohteena ollut suuri lääkefirma tai elintarvikejätti.


  19. Niko Vuorio

    Kiitos jälleen Juhanille asiallisesta tekstistä ja nimimerkeille ”Christian Reinman” ja ”Leino Utriainen” hyvistä nauruista.


    • Jari

      Niko kirjoitti asian ytimekkäästi. Kiitos Juhanille hienoista kirjoituksista.

      Jotenkin kuitenkin tuntuu, että tällaisiin haasteisiin on turha lähteä. Huuhaahan uskovat ovat omalla tiellään ja mitä luultavammin siellä pysyvät. Et heidän päätään käännä vaikka karttakepillä löisit.

      Ihmettelen vielä kuinka jaksat vastailla noiden parin henkilön typeriin kommentteihin…kerta toisensa jälkeen… ja kohteliaasti. Voisin kuvitella, että moni muu tarttuisi jo brenkkupulloon…


    • Leino Utriainen

      Hei Niko

      Leino Utriainen ei ole nimimerkki. Ehkä alla inkin takana oleva esittelyni rittää todistelemaan, että olen oikeasti olemassa jo kauan jopa vieläkin, vaikka söin statiinia 8 vuotta.

      https://docs.google.com/viewer?a=v&pid=sites&srcid=ZGVmYXVsdGRvbWFpbnxsZWlub3V0cmlhaW5lbnxneDo3NjU0OTMyZmY0NWVhYTVk

      Näköjään/ toivottavasti ymmärrät, että kirjoitteluni tähän blogiin yrittää olla ironia nimistä tyylilajia.


      • Juhani Knuuti

        Kirjoittamisen oppimäärä, 1. perusneuvo: Älä kirjoita ironiaa sillä se ymmärretään useimmiten väärin.

        Tämä neuvo minulle aikanaan annettiin ja pitää kyllä paikkaansa. Ilmeisesti kaikki nuo statiinipelottelut ovat olleet ironiaa?


  20. Nuutti Matintupa

    Kiitos Juhani hyvistä artikkeleista kautta linjan!

    Lääketieteen on perustuttava tutkimusnäyttöön. Toisaalta lumevaikutuksesta on merkittävä tutkimusnäyttö. Onko olemassa asiallisia tapoja systemaattisesti hyödyntää lumevaikutusta potilaan hoidossa?

    Asiassa piilee moraalisia ja käytännön haasteita, mutta oman järkeni mukaan myöskin mahdollisuuksia.


    • Juhani Knuuti

      Tottakai lumevaikutusta voi ja pitääkin hyödyntää. Itse asiassa juuri tässä lääkäreitä pitäisi kouluttaa.
      Mutta eivät ne hoidot saisi pelkkään lumevaikutukseen perustua, vartinkin, jos niillä rahastetaan.


  21. Taisto

    Mielenkiintoinen vääntö koululääketieteestä ja vuosisatoja vanhoista homeopaattisista näkemyksistä. Koululääketiede perustuu todennäköisyyksiin ja väestöstä suurimman osan ns. terveiden ihmisten fysiologiseen toimintaan perustuvaan hoitoon ja tutkimukseen. Homeopatialla taas pyritään ymmärtämään myös se poikkeava osuus geenistöstä joiden elimistö hylkii koululääketieteen tarjoamaa lääkitystä ja kuntoutusta. Näiden harvojen monet sairaudet joiden etiologiaa ei ymmärretä koska luullaan heidänkin kehon toimivan niinkuin kaikkien muidenkin, on johtanut vain hoitovirheisiin ja väärään johtopäätökseen sairauksien laadusta. Itse sanoisin että homeopatialla ja muilla vastaavilla hoitomuodoilla on paikkansa, jos lääkärit ajattelisivat enemmän laatikon ulkopuolella voisi kärsivä kansa saada ymmärrystä ja jopa terveytensä takaisin. Samaa ”valheellista” mainontaa syötetään virallisista lääkkeistä kuin homeopaattisistakin, joillain toimii, toiset kärsivät. Esittäisin kysymyksen: Kumman koulukunnan tarjoamat lääkkeet tappavat enemmän väestöä?


    • Juhani Knuuti

      Taisto, kiitos kommentista. Kommenttisi ei valitettavasti kestä tarkempaa kriittiistä analyysiä. Kysymys ei ole todennäköisyyksistä vaan ihan sellaisesta perusasiasta kuin, että kun hoidamme potilasta homeopatialla, ei hoidosta ole mitään hyötyä lumehoitoon verrattuna. Lääketiede on vanhempaa kuin mielikuvituksen tuottama homeopatian teoria. Lisäksi lääketiede ei perustu terveiden tutkimiseen vaan nimenomaan sairaiden tutkimiseen ja sairauksien syiden selvittämiseen. Ei ole olemassa mitään sellaista geenistöä, joka hylkisi lääketieteen hoitoja ja kuntoutusta.

      Jos arvioidaan oikeasti ja pitkällä välillä sairauksien hoidon kehitystä, se kehitys on vahvasti sidoksissa lääketieteellisen tiedon ja osaamisen kehittymiseen ja tässä lääketiede on aivan ylivoimainen. Homeopatissa on samat mielikuvituksen tuottamat ja järjen vastaiset hypoteesit olleet voimassa pari sataa vuotta, ilman mitään kehittymistä.

      Tieteen erottaa huuhaasta juuri siinä, että se on koko ajan progressiivista ja kumulatiivista. Huuhaassa on ne samat uskomukset voimassa alusta alkaen johtuen siitä, että niitä ei altisteta kriittiselle tarkastelulle.

      Kysyt kumman koulukunnan lääkkeet tappavat enemmän väestöä? Miksi haluat tarkastella vain toista puolta? Eikö olennaista ole se, kuinka monta pelastetaan suhteessa siihen kuinka monta menetetään. Lääketiede ja lääkehoidot pelastavat moninkertaisesti sen määrän, mitä haittoihin menetetään. On totta, että homeopatian sivuvaikutuksiin saattaa menehtyä vähemmän ihmisiä mutta samaan aikaan ei saavuteta mitään vaikutuksia eikä kukaan pelastu. Sen vuoksi jokainen menetetty on täysin turha.


  22. Christian Reinman

    Knuuti Kirjoitti:

    Kysymys ei ole todennäköisyyksistä vaan ihan sellaisesta perusasiasta kuin, että kun hoidamme potilasta homeopatialla, ei hoidosta ole mitään hyötyä lumehoitoon verrattuna.
    ……………………………………………………………………………………………………………………
    Ohoh..onpa Euroopassa paljon luulosairaita?

    ….Keski-Euroopassa homeopatiaa käyttää keskimäärin joka kolmas (29%), kerrotaan komission raportissa Euroopan parlamentille


    • Juhani Knuuti

      Et tainnut lukea kirjoitustani. Nuo luvut eivät voi pitää paikkaansa. Ns. CAM-hoitoja voinee käyttää usea mutta esim USA:ssa homeopatian käyttäjiä on 1,5% väestöstä. Olisiko tilanne Euroopassa muka radikaalisti erilainen.

      Kysymys ei tietenkään ole luulosairaudesta, sehän on kokonaan eri asia. Kysymys on potilaiden, joilla on jotain oireita tai sairauksia, hoitamisesta vaikuttamattomilla hoidoilla. Tämähän on aivan eri asia, ja pitäisi olla selvää myös Reinmanille.


      • Christian Reinman

        Knuuti kirjoitti:

        USA:ssa homeopatian käyttäjiä on 1,5% väestöstä. Olisiko tilanne Euroopassa muka radikaalisti erilainen
        ………………………………………………………………………………………………..
        Olipa mistä tahansa luulosairaudesta kysymys niin USA:ssa on allaolevan tilaston mukaan 6 miljoonaa käyttäjää.
        Koko maailmassa käyttäjiä on 200 miljoonaa,josta puolet eli 100 miljoonaa asuu Euroopassa
        https://www.hri-research.org/resources/essentialevidence/use-of-homeopathy-across-the-world/


        • Juhani Knuuti

          Lähdekritiikki olisi hyvä olla paikallaan. Katsotko vielä mikä on linkkisi tiedon lähde: Homeopatiayhdistys.

          Euroopassa siis 100 miljoonaa käyttäisi vaivoihinsa todistetusti vaikuttamatonta hoitoa?


          • Christian Reinman

            Knuuti kirjoitti:

            Nuo luvut eivät voi pitää paikkaansa. Ns. CAM-hoitoja voinee käyttää usea mutta esim USA:ssa homeopatian käyttäjiä on 1,5% väestöstä. Olisiko tilanne Euroopassa muka radikaalisti erilainen.
            …………………………………………………………………………………………………..
            Täytyypä selventää,kun Knuuti yritti taas vetää mutkat suoriksi.

            Knuuti: Olisiko tilanne Euroopassa muka radikaalisti erilainen?

            Kyllä se on!

            USA asukasluku 325 miljoonaa. Homeopatian käyttäjiä 6 miljoonaa.
            Eurooppa asukasluku 741 miljoonaa. Homeopatian käyttäjiä 100 miljoonaa käyttäjää.

            Tilanne on todellakin radikaalisti erilainen. Paljon on luulosairaita Euroopassa. Eikö kukaan ole huomannut, että saavat ”vaikuttamatonta” hoitoa? Missä syy?

            Linkin lähde? Epäluotettava vai? Miten niin?


          • Juhani Knuuti

            Sinulla on varmaankin tietoa siitä miten homeopaattiset hoidot Euroopassa rekisteröidään ja tilastoidaan?
            Jos ei ole, voin kertoa: Ei mitenkään. Alan yhdistys tietenkin mielellään kertoo suuremmista kuin pienemmistä määristä. Näitä lukujahan voidaan kyllä esittää, niiden luotettavuus jää lukijan arvioitavaksi.


  23. Leino Utriainen

    THL:N KANSANTERVEYSPÄIVÄ TÄNÄÄN 13.4.2018

    11.40–12.30 Mitä FinTerveys-tutkimus kertoo suomalaisten ravitsemuksesta?

    – Suojaravintoaineiden saanti Suomessa – ruoasta vai pillereistä, tutkimuspäällikkö Satu Männistö, THL

    http://videonet.fi/web/thl/20180413/

    Videon kohdassa 21.30 minuuttia Satu Männistö kysyy yleisöltä, kuinka moni käyttää ravintolisiä. Lähes kaikkien käsi nousi ”tunnustamisen” merkiksi. On myös huomoitava, että minä taisin olla ainoa mukana ollut maallikko tässä yli 200 henkilön porukassa. Lähes kaikki olivat lääkäreitä, professoreja tai muita alan asiantuntijoita.

    Juhani hyvä
    Sinun viestisi ei VIELÄ ole mennyt perille lääkäreille asti siitä, että suurin osa ravintolisistä on huuhaata.


    • Juhani Knuuti

      Leino, vääristelet viestiäni, jälleen kerran. Olen vastustamassa perustelemattomia terveysväitteitä ravintolisiin liittyen ja niillä rahastamista, en ravintolisiä. Niitähän on moneen lähtöön ja jos on ravinnossa puutteita, ne ovat ihan perusteltuja. Onhan pelkät monivitamiinivalmisteetkin ravintolisiä. Eivät ne huuhaata sinänsä ole ellei väitetä niiden parantavan sairauksia tai tekevän jotain taikajuttuja.


  24. Leino Utriainen

    Juhani

    Olet oikeassa. Toivottavasti ainakin lisäravinteita käyttävät lääkärit ymmärtävät mikä lisäravinne on huuhaata ja mikä ei.

    Lääketiede korjaa itseään. Eilen THL:n kansanterveyspäivällä dyslipidemian Käypä Hoito-ryhmän viesti oli ” HDL-kolesterolin suojavaikutukseen ei voi luottaa”.


    • Juhani Knuuti

      Kiitos viestistä. Mainitset korjaamisesta mutta kysymys ei ole oikeastaan mistään korjaamisesta vaan ehkä jo pitkään tunnetun tosiasian korostamisesta. Hifistely HDL-tasolla ja suhteilla on suhteellisen vähämerkityksetästä verrattuna LDL-tasoon.


  25. Leino Utriainen

    Minunkin kirjanpitoni mukaan (alla) hyvän eli HDL-kolesterolin rooli on murentunut jo vuodesta 2006 lähtien.

    ”Hyvä kolesteroli” ei olekaan hyvää kolesterolia

    Korkea HDL-kolesteroli on yhdistetty pieneen sydäninfarktiriskiin, mutta syy-yhteys on epäselvä. Suuri kansainvälinen tutkijaryhmä tutki asiaa. Tutkijoiden joukossa oli myös suomalaisia kuten dosentti Samuli Ripatti (Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM), professori Markku S Nieminen (HYKS:n Medisiinisen tulosyksikön johtaja ja Sydäntutkimussäätiön puheenjohtaja), lääketieteen tohtori Juha Sinisalo (HUS), dosentti Marja-Liisa Lokki (HLA-laboratorion johtaja), dosentti Markus Perola (THL), tohtori Aki Havulinna, tutkimusprof. Veikko Salomaa (THL) ja professori Leena Peltonen.

    Lopputulos oli: Geneettiset mekanismit, jotka nostavat HDL-kolesterolia, eivät näytä alentavan sydänkohtausriskiä. Tämä tieto on vastoin konseptia, minkä mukaan HDL-kolesteroliarvon nostaminen järjestelmällisesti pienentäisi sydäninfarktiriskiä.

    Tähän samaan tulokseen päätyi lääkeyritys Roche, kun se 7.5.2012 ilmoitti jo lopettaneensa HDL-kolesterolia nostavan CETP-lääkkeen kehitysprojektin. Lääke nosti tehokkaasti HDL-kolesterolia, mutta ei vähentänyt sairastumisriskiä.

    Lääkeyritys Pfizer lopetti CETP-lääkkeen kehityksen jo 2006. Lääke nosti HDL-arvoa radikaalisti, mutta lääkittyjen ryhmässä potilaita kuoli 60 % enemmän kuin ilman HDL-kolesterolia nostavaa lääkettä olleita henkilöitä. Lääkkeellä nostettu HDL-kolesteroli ei vähentänyt sydäninfarktiriskiä kuten siis ei myöskään luonnollisesti (geneettisesti) korkea HDL-kolesterolitaso.

    Naisilla sepelvaltimotauti ilmenee yleensä noin 10 vuotta myöhemmin kuin miehillä. Kolesterolihypoteesin perusteella tätä on selitetty sillä, että naisilla on ennen vaihdevuosia korkeampi HDL-kolesterolin taso kuin miehillä ja tämä ehkäisee sydäntautia. Mainittu tutkimus taisi romuttaa tämänkin myytin.

    Pfizer siis menetti uskonsa ”hyvään kolesteroliin” jo vuonna 2006. Dyslipidemian Käypä Hoito-ryhmä tuli samaan tulokseen 11 vuotta myöhemmin. Tosin Finriski-laskurissa matala HDL on vielä yhtenä riskitekijänä.

    THL:n kansanterveyden päivillä dyslipidemian Käypä Hoito-ryhmän edustaja ilmoitti, että LDL:n tavoitearvoja tullaan jatkossa kiristämään alaspäin.

    FinTerveys 2017-tutkimuksen mukaan kohonnutta (yli 3.0 mmol/l) LDL-kolesterolia sairasti yli 30-vuotiaista miehistä 51.9 % ja naisista 52.8 %.
    Kiristämällä tavoitearvoja ”sairastavuus” lisääntyy. Selvä enemmistö yli 30-vuotiasta tulee siis kolesterolisairaiksi ja tarvitsee hoitoa.


    • Juhani Knuuti

      Kiitos asiallisesta kommentista.
      On hyvä lisäksi muistaa, että HDL riskimarkkerina on kuitenkin aivan eri asia kuin HLD-hoidot. HDL-tasoa nostavien hoitojen vaikutukset voivat sekä etujen että haittojen osalta tulla aivan eri reittiä kuin HDL:n muuttumisesta.

      Mitä tulee normaalin ylärajoihin, tiedämme että se on oikeasti alle 1 mmol/L perustuen reseptorien saturoitumiseen. 3,0 on edelleenkin kolme kertaa niin suuri. Riskikäyrä on kuitenkin aina eksponentiaalinen eli vaikutus tulee vastaa suuremmilla tasoilla selvemmäksi ja on aina sopimuskysymys, kuinka suuri riskitason nousu voidaan katsoa hyväksyttäväksi. Joka tapauksessa hoitohan on aina elintapojen ja ruokavalion muuttamista. Lääkehoidon raja on aina aivan eri asia sillä, kuten tiedtät, sitä ei päätetä pelkän kolesterolin perusteella vaan kokonaisriskin perusteella.


  26. Entäs ne statiinit

    Mistä muuten Leino Utriainen tiedät, että Fin Terveyteen osallistujat ja viittavat henkilöt käyttvät niemnomaan humpuukia olevia ravintolisiä?

    Muisttakseni aikanaan hopeaveden turvallisuutta perusteltiin sillä, että ohnan ruuanlaitossakin käytetty hopeakuulia vaikka kuinka kauan eikä vammoja ole tullut, Ilmeisesti hopeakuulat, jotka on tehty sokerista ja jauhoista on sitten terveellistä. karppilääkärinkin mielestä.


  27. Leino Utriainen

    Juhani

    THL:n Kansanterveyspäivän jälkeen päässäni pörrää muutamia kysymyksiä. Miten vastaisit alla olevaan kolmeen kysymykseen ?

    TAUSTA
    FinTerveys 2017 julkaisu kertoo ”LDL-kolesteroli laskettiin Friedewaldin kaavalla”. LDL-kolesteroliarvo määritellään arkielämässäkin yleensä laskemalla se Fridewaldin kaavalla: LDL = Koko. kol. – HDL – 0.45 x triglyt
    Nyt dyslipidemian Käypä Hoito-ryhmänkin viesti on, että ”HDL-kolesterolin suojavaikutukseen ei voi luottaa”.

    KYSYMYKSET
    Tästä herää kysymys 1, voidaanko Friedewaldin kaavaa enää käyttää, jos HDL-kolesteroli poistetaan epäluotettavuuden takia ? Esimerkiksi minulla triglyarvo on noin 0.8 mmol/l. Omassa tapauksessani siten LDL-kolesteroli olisi vain 0.4 mmol/l pienempi kuin kok.kolesteroli.

    Toiseksi herää kysymys 2, pitäisikö kaikki LDL-kolesterolimääritykset jatkossa tehdä suoralla LDL-mittauksella ?

    Tästä seuraa edelleen kysymys 3, pitäisikö kansalaisten entiset LDL-arvot hylätä ja määrittää ne uudelleen suoralla LDL-mittauksella ?


    • Juhani Knuuti

      Nämä ovat kaksi eri asiaa. Tulkintasi ”HDL-kolesterolin suojavaikutukseen ei voi luottaa” on aivan eri asia kuin se miten LDL mitataan.

      Ensinmainittu tarkoittaa sitä, että riskin arviossa ja hoidon tavoitteisen asettelussa HDL-tasolle ei aseteta niin paljoa painoarvoa kuin ennen. Eivät ne tutkimustulokset ole kuitenkaan mihinkään siitä muuttuneet, että korkeaan HDL-tasoon liittyy pienempi riski kuin matalaan. Ne ovat kyllä aika vakuuttavia mutta hoidot, josta nostivat HDL-kelesterolia ovat toistaseksi epäonnistuneet ja sen vuoksi voidaan myös kyseenalaistaa teoria siitä, että nostamalla HDL-tasoa, saataisiin etua. Mutta ei asia ole näin mustavalkoinen, kuten kuvasin aikaisemmin: Voi olla että negatiiviset tulokset johtuvat vain siitä, että nuo lääkkeet ovat aiheuttaneet muuta haittaa, joka kumoaa HDL-nousun edut.

      Kokonaan eri asia on tuo, millä tavalla LDL-lasketaan tai mitataan. Tuo mittaus on edelleen aivan käypä eikä siihen ole mitään vaikutusta edellä kuvatuilla tutkimustuloksilla. Kysymys on siis MITTAUStekniikasta eli LDL tavallisesti lasketaan Friedewaldin kaavalla eikä mitata suoraan. En ole havainnut mitään liikkumista tästä muualle.


      • Leino Utriainen

        Juhani

        Vielä pari täydennystä

        HDL-kolesteroli
        THL:n kansanterveyspäivällä 13.4.2018 dyslipidemian Käypä Hoito-ryhmän jäsen dosentti Niina Matikainen esitelmöi ryhmän edustajana joulukuussa 2017 päivitetyistä dyslipidemian Käypä Hoito-suosituksista. Sanatarkasti lainattuna hän ilmoitti näin: ” HDL-kolesterolin suojavaikutukseen ei voi luottaa”. Tämä esitys suullisesti ja kirjallisesti löytyy kansanterveyspäivän videosta kohdasta 2h 37 min 30 sekuntia. Puhe ei ollut CETP-lääkkeillä nostetusta HDL-kolesterolista. Kyse ei siis ollut minun tulkinnastani kuten väität.
        —————————————————
        Jo vuonna 2012 julkaistiin hyvin kattava artikkeli siitä, että myöskään genettisesti saadusta korkeasta HDL-kolesterolista ei ollut terveyshyötyä. Tässäkään artkkelissa ei ollut kyse lääkkeellä nostetusta HDL-kolesterolista.Se juttu lötyy alla olevan linkin takaa.

        http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(12)60312-2/fulltext

        Lainaus tästä tutkimuksesta:

        Interpretation
        Some genetic mechanisms that raise plasma HDL cholesterol do not seem to lower risk of myocardial infarction. These data challenge the concept that raising of plasma HDL cholesterol will uniformly translate into reductions in risk of myocardial infarction.

        This Article is dedicated to Leena Peltonen, who passed away on March 11, 2010.
        ————————————————————————
        vielä yksi HDL-juttu
        HDL, the ”good” cholesterol, can be bad for your heart, Cleveland Clinic research shows

        http://www.cleveland.com/healthfit/index.ssf/2014/01/good_cholesterol_can_be_bad_fo.html

        Näistä lähtökohdista seuraa ajatukseni, että epäsuoralla LDL-mittauksella (Fridewaldin kaavalla) saadaa nykytietämyksen mukaan pahasti väärässä olevia LDL-arvoja.

        HDL-kolesterolissa on mukana sekä ”hyviä” HDL-partikkeleita että ”pahoja” HDL-partikkeleita. Koska hyvien ja pahojen suhdetta ei kyetä selvittämään potilaskohtaisesti, ei HDL-arvoa pitäisi käyttää Finriski-laskurissa lainkaan ja Fidewaldin kaava joutaisi eläkkeelle.


        • Juhani Knuuti

          En ole varma, haluatko ymmärtää tahallisesti väärin mutta siltä se nyt tuntuu.

          HDL nostaminen ja sen tason merkitys riskitekijänä ovat eri asioita. Tämän sanoin jo aiemmin.

          Friedewaldin kaavalla ja HDL:n kliinisellä merkityksellä ei ole mitään yhteyttä. Kyse on vaina tavasta laskea LDL:n määrä. Tämänkin totesin jo aiemmin. Ennen kuin kommentoit lisää samasta asiasta, mieti näitä vastauksia kunnolla.


          • Leino Utriainen

            Jompi kumpi meistä ei ymmärrä ”vastapuolta”. Sovitaan, että se olen minä. Enhän ole professori vaan yli 75-vuotias huuhaaukko. Diagnoosisi olikin työstäni jo kolme vuotta sitten:

            ..Koko Utriaisen provokatiivinen ”analyysi” on hyvä esimerkki täydellisestä ymmärtämättömyydestä, osaamattomuudesta ja tarkoitushakuisuudesta….

            Taitaa olla aika aika lopettaa potilaan mielipiteiden tyrkyttäminen. Kuten pari lääketieteen professoria kirjoitti Hesarissa arkistoni mukaan jo neljä vuotta sitten. ”Potilaiden subjektiviisia kokemuksia ei pidä tieteessä huomioida, koska ne häiritsevä puhdasta tidettä !”

            HYVÄÄ LOPPUKEVÄTTÄ !


      • Christian Reinman

        Onpa tämä surkeaa keskustelua,kun Knuuti poistelee koko ajan kommenttejani. Alkaa jo vähän naurattamaan moinen….


  28. Petteri

    Tätä keskustelua seuraavana maallikkona, joskin valistuneena sellaisena, koen velvollisuudekseni lausua seuraavan epäilykseni: että eihän nyt vaan kukaan trollaa tämän puolijulkkiksen diplomi-insinöörin nimissä? L. Utriaisen puolesta olisin hieman pahoillani, jos hän ei oikeasti olisikaan kaikkien noiden kommenttien takana – sen verran alkavat jo osa teksteistä näyttää tahalliselta hupailulta, että moinen tuuma väkisinkin juolahtaa mieleen. Mutta tämä on vain heikko epäilys; lähes kaikenlaista kun on jo kerinnyt vastaan tulla, etten voi sanoa enää hämmästyväni juuri mistään.

    Tämä viimeisin pohdinta tuntuu toden totta jo vitsiltä. Kuvitellaanpa, että voitaisiin osoittaa pitävästi HDL-kolesterolin määrän olevan merkityksetön sydäninfarktin riskitekijänä (tai vaihtoehtoisesti, että HDL:n määrä olisikin suoraan verrannollinen sydäninfarktien määrään). Seuraisiko tästä se, että HDL pitäisi täten poistaa Friedewaldin kaavasta, jossa lasketaan kvantiteetteja? No eipä tietenkään. Kvaliteetissa (suhteessa HDL:n kliiniseen merkitykseen) tapahtuvat mahdolliset muutokset eivät johda kvantiteetin muutoksiin – ja näin päättely on (jälleen kerran) täysin non sequitur.


  29. Ismo Liukko

    Kun tuolla yllä on kovasti Juhani Knuutia kritisoitu olen itse yksi erittäin kiitollinen lukija. Olen myös suositellut blogia kaikille, joita vähänkin kiinnostaa kriittisen ajattelun helppo opiskelu.
    Lapsillenikin kun mielestäni lukiossakaan ei paneuduta tarpeeksi kriittisen ajattelun opettamiseen. Vasta ylioistotasolla valitettavasti tuohon hyvin tärkeään taitoon pääsee käsiksi. Toki koulukritiikkini perustuu noin 30-vuoden takaiseen tietoon, jolloin kriittinen ajattelu suorastaan syntiä ja oppikirjojen tietojen ulkolukua suosittiin. Voi siis olla, että koulukritiikkini on hyvin epäoikeudenmukaista. Toki tiedän, että nykynuoret opetetaan esiintymään. Vaikka tilanteen ”ollessa päällä” ja isä ei ymmärrä mistään mitään harmittaa, olen pohjimmiltani onnellinen, että lapset ovat oppineet ainakin iänmukaisen kriittisen suhtautumisen vanhempiensa sanomisiin.

    Oma kantani on, että tämä blogi on ehkä paras suomenkielinen blogi tieteellisen ajattelun perusteiden ymmärtämisen oppimiseen. Ei se ole niin vaikeaa. Ymmärrettävästi eräitä huuhaalla
    elantonsa ansaitsevia blogi ja sen suosio harmittaa. Bad for business todennäköisesti.
    Jatka valitsemallasi tiellä!


    • sara

      En voi kuin kompata edellä olevaa kirjoittajaa. Löysin blogisi muutama kuukausi sitten ja täytyy sanoa, että juuri tällaista blogia on kaivattukin! En käsitä, miten sinulla riittää jaksamista kaiken muun työn ohella tähän (jo blogin kirjoitus on asia sinänsä, käsittämättömiin kommentteihin näin tunnollisesti vastaaminen uskomatonta!). Kunpa vain jaksaisitkin jatkaa mahdollisimman pitkään! Kommenttipalstasi näyttää uskomattomalla tavalla millaisia ihmisiä meitä täällä on. Tsemppiä kovasti vielä eteenpäin ja nöyrimmät kiitokseni tästä blogista!


  30. Itsensä parantanut

    Oletko koskaan ajatellut, että on olemassa ihmisiä, joille ei sovi juurikaan mitkään lääkkeet, eivät minkäänlaiset synteettiset hormonit eivätkä missään nimessä minkäänlaiset rokotteet. Ja kun heille tulee oireita, vaivoja tai sairauksia, niin heidän ainut oljenkorsi ovat täydentävät hoidot. Omaan varsin kehnot geenit, juuri samanlaiset kuin vanhemmilla. Reagoin hyvin voimakkaasti lääkkeisiin. Olen selättänyt vakavan endometrioosin akupunktion avulla. On tästä ennen ja jälkeen tutkimutkset. Gynekologini on nähnyt tämän ihmeen! Olen saanut hankalat monikemikaaliyliherkkyysoireet kuriin täydentävien hoitojen avulla. Olen käyttänyt varmaan 50 erilaista homeopaattista ainetta ja saanut niistä kaikista apua. Ovat vahvistaneet/parantaneet/korjanneet niin mieltä kuin kroppaakin. Olen saanut astmaoireet kuriin. Jos olisin luottanut pelkkään koululääketieteeseen, niin olisin kuollut jo 20 vuotta sitten. Joka kerta kun hyökkäät tai kuten itse sanot arvioit täydentäviä hoitoja, niin viet mattoa kaikilta niiltä ihmisiltä, joille akupunktio, homeopatia, ruokavalio, antioksidantit, lisäravinteet ym ovat ainut vaihtoehto. Perheeni on täynnä lääkäreitä ja ovat olleet täysin avuttomia kanssani kun olen sairastunut. Koululääketiede ei todellakaan anna kaikkia vastauksia. Sen ovat ihan julkisen puolen ammatti-ihmiset todenneet kohdallani. On ihmisten mentäviä aukkoja koululääketieteessä. Olen opetellut itse akupunktion ja tehnyt sitä itselleni kohta 20 vuotta. Olen myös itse opetellut homeopatian, lukenut kaikki homeopatia-kirjat ja valinnut homeopaattiset aineet kirjallisuuteen perustuen. Akupunktion ja homeopatian ym avulla olen pitänyt itseni elossa hyvinkin vaikeiden suolisto-oireiden, endometrioosioireiden, monikemikaaliyliherkkyysoireiden ja menopaussioireiden jyllätessä. Ja mun on todella turha valehdella itselleni että ei ole väliä minne ne neulat tämmää. Elän kehossani ja todella koen ja tunnen eron akupunktiosession jälkeen. Kuinka tyhminä pidät ihmisiä?? Nyt koulutat lääketieteen oppilaita tunnistamaan somessa terveyshuuhaata ja käymään näitä vastaan. Ihan käsittämätöntä. Ei ole koskaan mikään näin paljon pistänyt vihaksi. Hankippa itse yhtä huonot geenit kuin mulla ja injektoi sitten itseesi kaikki mahdolliset rokotteet kun keho poistaa rokotteen adjuvantteja vain noin 20% kehosta pois. Elä siinä kehossa noiden raskasmetallien kanssa ja lue sitten jonkun idiootin blogia, jossa hyökätään hoitojasi vastaan. Terveysasioiden kohdalla suunta Suomessa on törkee. Aivan pähkähullu. Olen kuvitellut että lääketieteen opiskelijoille opetettaisiin potilaiden hoitoa! Se ei ilmeisesti ole alkuunkaan tarkoitus. Tärkeintä on hyökätä hoitoja vastaan, jotka on useille elinehto. Erittäin ihanteellinen tilanne olisi se, että myös Suomen kansalaisia kuunneltaisiin. Heidän tarinoita parantumisesta täydentävillä hoidoilla alettaisiin kuunnella ja arvostaa. Ja kyllä! Endometrioosi on mahdollista saada elimistöstä pois jollain muullakin keinoin kuin hormoneilla tai leikkauksilla. Olen säästynyt viideltä turhalta leikkaukselta akupunktion avulla. Toivon todella Suomeen hoitoalan ammattilaisia, joille tärkeintä olisi potilaan hoito parhaalla mahdollisella tavalla. Ilman, että kateelliset kollegat usutetaan toistensa kimppuun heti kun joku vähänkin hoitaa potilasta hyvin ja kokonaisvaltaisesti.


    • Juhani Knuuti

      Kiitos palautteestasi. Hienoa, jos olet saanut apua akupunktiosta ja homeopatiasta, vieläpä itse niitä itsellesi antamalla.
      Toki olemme yksilöitä ja vasteet hoidolle ovat yksilöllisiä. Mutta on vaikea tunnistaa henkilöä, joka geeniensä vuoksi olisi jotenkin niin poikkeava, että vain homeopatia voisi auttaa. Olet varmaankin lukeneena tietoinen lume-vaikutukesta. Se on kuintekin se ainoa vaikutus, jota homeopatia voi tarjota. Lukeneena tietänet varmaan, että koko homeopatia-idea on täysin 200 vuotta sitten tuotetun mielikuvituksen tuotetta ja täysin mahdoton ja epäuskottava, että sillä voisi oikeasti saadakaan mitään muuta kuin lumevaikutusta. Mutta ei kannata vähätellä lumevaikutuksen tehoa. Se ei ole mielikuvitusta eikä ”luulotautia” vaan ihan oikea vaikutus. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että hoidat itseäsi, kuten yllä kerroin. Päinvastoin, olen iloinen puolestasi, että olet saanut avun. Vastustan ainoastaan huuhaahoidoilla tehtävää bisnestä ja hyväuskoisten harhauttamista.
      Opiskelijoiden kouluttamisella ei pyritä hyökkäämään sinunkaltaisia potilaita vastaan vaan ymmärtämään erilaisia näkökulmia ja olemaan hyväksyvä ja yhteistyökykyinen potilassuhteessa muihinkin kuin lääketieteellisiin hoitoihin liittyen. Mutta samaan aikaan tiukasti vastustamaan vaikuttamattomien hoitojen avulla rahastamista ja huijaamista. Uskon, että olemme samalla puolella.


  31. Itsensä parantanut

    Ainut mihin koskaan olen tarvinnut lumevaikutusta on koululääketiede! Ja todennut sen siltikin useasti tehottomaksi! Eikä ihme kun systeemin tarkoitus on hoitaa käypä hoito suositusta, lääketehdasta, lääkärin egoa ja teollisuuden ohjaamia korruptoituneita mukamas tieteellisiä tutkimuksia.


    • Juhani Knuuti

      Sinun kannattaisi opiskella hieman tuosta lumevaikutuksesta. Ei sitä pidä vähätellä. Se syntyy kaikessa hoidossa, sekä lääketieteellisessä että lumehoidossa. Pelkällä lumeella rahastaminen on epäeettistä.


  32. Tiedosta ja tieteestä Kiitollinen

    Uskottavuus syntyy toimijoihin,jotka eivät toimi VASTUUNVAPAUSPYKÄLÄ alaviitteessä. Käsittääkseni vaihtoehtoisten palvelujen tarjoajat eivät ole ainakaan tietääkseni järjestäytyneet laatuserifikoineet tai järjestäneet mitään kattavaa toimivaa valvontaa tai potilas/asiakasturvaa hoidoilleen. Siis lääketieteen ei elintarvikevalvonnan näkökulmasta. Mistä johtuu tarve irtisanoutua lääketieteellisestä vastuusta ja antaa asioille omatoimisesti lähinnä viihdearvo ennustustv:n tapaan….


Kommentoi