Tanssi on turkulainen perusoikeus

BLOGIT | Tanssi on turkulainen perusoikeus

Mistä koti rakentuu?

Vuonna 2016 muutin rakkaani kanssa yhteiseen kotiin. Järjesteltiin kirjojamme yhteiseen kirjahyllyyn. Ripustettiin seinälle isoäitini vanha peili ja puolisoni isoisän tekemä hattuhylly. Naurettiin, että minulla oli muuttolaatikoissa valkoviinilaseja ja hänellä oli punaviinilaseja ja yhdessä meillä oli noin kolmekymmentä keittiöpyyhettä. Syntyi uusi kieli, sanat ja sanonnat, jotka saivat meille uusia merkityksiä. Syntyi uusi koti, uusi perhe, uusia rutiineja. Ihanaa ja pelottavaa…

Syksynä 2016 minulla oli myös uusi työhuone Turun Mäntykodin vastaanottokeskuksessa. ”Muutin” tähän huoneeseen väliaikaisesti. Vastaanottokeskus oli sulkeutumassa marraskuussa ja asukkaat siirtymässä muualle. Ehdin kuitenkin työskennellä Mäntykodissa kahden kuukauden ajan, kerran viikossa.

Huone oli pieni, mutta soveltui hyvin suunnittelemaani pienryhmätyöskentelyyn. Kun kerrossängyt poistettiin tilasta, siitä tuli tyhjä, valkoinen ja melko kaikuisa. Ei kovin inspiroiva, mutta toisaalta se oli luultavasti (?!) ainoa luovaan tanssiin pyhitty huone Suomen kaikissa vastaanottokeskuksissa. Toin tilaan musiikkia, kuvakortteja, paperia ja kyniä. Toin tilaan läsnäoloni Tanssikummina.

”What does it mean, Tanssikummi?”

”Hm, it’s hard to explain. It’s someone that brings dance into a community, something like a friend of dance…”

 

Kuvat: Jennifer Joffs

Vastaanottokeskuksessa asuvien miesten kanssa luotiin tanssihuoneeseen rutiineja, improvisoituja tanssiteoksia, kohtaamisia ja muistoja. Luotiin oma lähes sanaton kieli. Jokaisen tanssikohtaamisen lopussa osallistujat piirsivät kuvia. Pyrittiin tekemään näkyväksi sitä, mitä tanssissa ja meissä oli tapahtunut yhteisen hetken aikana. Piirustukset kiinnitettiin muistoksi seinälle. Tila muuttui. Siitä tuli hetkellinen turvapaikka, luovasti liikkuvien kehojen ja kunnioittavien kosketusten tila, huone täynnä elämänhalua ja elämisen muistoja.

Elämässä on monta vaihetta kun ihminen saa tai joutuu rakentamaan itselleen uutta kotia, riippumatta siitä, onko tavoite sitten kotiutua väliaikaisesti tai vakituisesti. Jotkut kantavat mukanaan suuria määriä tavaroita uuteen asuntoonsa. Toiset joutuvat jättämään omaisuutensa ja perheensä taakseen.

Kodin syvin olemus ja tunnelma ei kuitenkaan rakennu tavaroista, vaan niistä muistoista, tavoista, historiallisista ja kulttuurisista lähtökohdista, joita kannamme sisällämme, kehossa ja mielessä. On kaivettava esiin nämä usein aika tiedostamattomat osat itsestämme, ja on pohdittava, minkä osan otamme käyttöön uudessa arjessa ja mikä osa heitetään pihalle tai säästetään kehomme kellarikomerossa.

Uudessa kodissa tuodaan esiin sitä, mitä olemme ja sitä, mitä kannamme mukanamme ja toivotaan, että se hyväksytään. Yritämme myös ymmärtää ja suhtautua siihen, mikä on meille uutta ja vierasta. Etsitään läheisyyttä, luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Yritämme ymmärtää, miksi toinen joskus vetäytyy tai ärsyyntyy. Löydetään tapa olla oma itsemme ja antaa toiselle ihmiselle sama mahdollisuus.

Miten huolehdin itsestäni ja toisesta? Miten muodostan ja sanon mielipiteeni? Miten kohtaan tunteitani ja toisten tunteita vastuullisesti? Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia kodin turvassa, niin myös uudessa tai muuttuvassa kotimaassa. Missä vaiheessa sinun oma etsintäprosessi on?

Mistä saamme kotiutumisen taitoa? Miten opimme sopeutua uuteen tilanteeseen, ottaa vieraan tilan haltuun ja kokea itsemme turvalliseksi? Miten luomme perheen vieraista ihmisistä ja jaamme tämän hetken heidän kanssaan?

Avaa ovi Mäntykodin tanssihuoneeseen, ota askel eteen. Pysähdy, kuuntele, katso. Seuraavissa blogikirjoituksissa kerron sinulle muutamia muistoja, jotka ovat syntyneet liikkeestä tässä tilassa.

Mikä on sinun seuraava askeleesi? Mitä sinussa tapahtuu, kun tanssit?

Jennifer Joffs

Kommentoi